Terveisiä Jorvakasta osa 53.



Junkun saavuttua kotiin äiti kertoi, että Hannu oli soittanut ja kertonut olevansa hyvin hyvin pahoillaan, koska ei tänä kesänä ehtisi millään ter-vehtimään hänelle niin rakkaita sukulaisiaan, sekä oli lähetti onnitellut Junkulle ripille pääsyn johdosta. Junkku kysyikin ironisesti äidiltään:


- Mitenkhän tuoki pitäs käsittää?


Jyrikin osoitti, ripille pääsy onnittelun sijaan, ensimmäistä kertaa kiinnos-tuksen Junkun tulevaisuuden suunnitelmista, tokaisemalla kysyvästi:

- Aiotko hakea johonkin kouluun, vai meinaatko jäädä tänne loppuiäk-sesi makaamaan?!


Junkku oli hyvin yllättynyt ja melkein iloinen saamastaan, melkein posi-tiivisesta huomiosta, olihan se ensimmäinen kerta lajissaan. Hänet val-tasi hetkeksi, mutta vain hetkeksi, omituinen ja ennen kokematon tunne, että Jyrillä olisikin isällisiä tunteita häntä kohtaa. Mutta samantien tuo outo vierailija otti siivet alleen ja lensi pilkallisesti rääkkyen kuin korppi, kohti unohduksen tuntureita, häviten utuiseen pilven taa.


1968.


Vähitellen Junkun päähän oli pesiytynyt ajatus, että täältä ”onnelasta” olisi päästävä pois. Seurattava Notkon Seijan esimerkkiä, joka käytyään synnyttämässä ja pakkoluovuttamassa lapsensa Tanskanmaalla, oli pakannut kimpsunsa ja lähtenyt livohkaan, kertomatta kenellekään.


Junkun unelmissa oli häippäistä yhdessä Ann-Sofin kanssa, johon oli ol-lut yhteydessä kiivaan kirjeenvaihdon kautta, mutta haaveestaan hän ei vielä ollut tytölle kertonut.


Kerätäkseen rahaa mahdollista pakomatkaa varten, hän kuljetti yhdessä Maikun kanssa veneellä turisteja yli Kavalajärven, heidän matkatessa tunturijonon yli Pottulaan. Kysyntää olikin jonkin verran, joten kassa vä-hitellen karttui.




Erään kerran heille sattui asiakkaiksi kaksi saksalaista, noin 30-vuotias-ta miestä. Heidän saavuttuaan veneellä vastakkaiselle rannalle, nämä turistit eivät halunneetkaan maksaa sovittua taksaa. Pitkän huutamisen ja uhkailujen jälkeen, miehet kuitenkin maksoivat vaaditun summan ja kuljetusyrittäjät työnsivät veneensä jälleen vesille.


Tämä veneranta on matala ja hiekkapohjainen, mutta n. 10 metrin jäl-keen syveni, kuin kaivoon putoaisi. Heidän ehdittyä tuon syvänteen koh-dalle, Junkku nousi seisomaan veneessä ja teki natsitervehdyksen. Täs-täkö miehet raivostuivat ja toinen heistä heitti reppunsa maahan ja lähti juosten kahlaamaan kohti venettä, kuljetusyrittäjien katsoessa nauraen tätä kahlaajan. Hänen ehdittyään parin metrin päähän veneestä, vajosi veden alle, näkymättömiin.


Tutkittuaan lähietäisyydeltä Kavalajärven kalakantaa ja veden laatuun, tämä vieraileva saksalainen iktyologi, pulpahti pinnalle, kylmästä hytis-ten kuuntelemaan Maikun ja Junkun tervetuliaistoivotuksia:

- Heil Hitler!!... Heil Hitler!!.. Hiih..., hi... Heil Hitler!


Heistä oli hauskaa seurata, kuinka tämä mies kahlasi kiireesti rantaan ja yhdessä toverinsa kanssa meuhkasivat sekä puivat nyrkkejään. Yrit-täessään vaihtaa pankissa rahat Suomen markoiksi selvisi, että nämä sakut olivat maksaneet Itä-Saksan markoilla, joita Suomen Pankki ei vaihtanut. Joten väärä mies ei saanut ”lapinkastetta”. Tästä vastoinkäy-misestä huolimatta, yritystoiminta jatkui.




Sitten perjantaisella kauppareissulla pysähtyi auto Junkun viereen ja koulukaveri Jarmo, istuen kuskina olevan veljensä Jussin vieressä, tie-dusteli:

- Lähemäkö huomenna Pottulhan, siellä olisi orkesteriki? Kyyti maksaisi vain parikymppiä?

- Lähen, jos Maikkuki mahtuu kyythin?

- Mahtuhan se tietenki, tulen sitte hakemhan huomena kaheksalta.

- Se vain soppii.


Kotona Junkku kertoi Maikulle, että nyt hänellä olisi tiedossa kyyti Pottu-lan tansseihin, jos sisko maksaisi molempien kyydit ja liput. Maikku, joka toimi osa-aikaisena myyjänä kaupassa ja jolla oli tuloja, suostui ehtoihin, vaikka hänen toisesta jalasta oli juuri neulottu, saman vihaisen koiran, joka oli vuosia sitten purrut Jattaa, puremat haavat umpeen. Kauppiaan rouva tosin oli syyttänyt Maikku tästä haaverista, koska tämä kauppa-apulainen oli liikkunut työpaikallaan.


Pottulassa, kun liput oli ostettu, lähdetiin poikaporukalla hakemaan ”vauhtia” seitsemän kilometrin päässä olevasta tunturiravintolasta. Jun-kulla oli mukanaan Hannun ja Jarmolla veljensä Jussin ns. eftapassit, jotka kävivät myös henkilöllisyystodistuksista.


Ravintolassa, joka oli tupaten täynnä asiakkaita, työskenteli viinuri ni-meltään Riepu, joka seisoi pöydän ääressä, poikien antamat passit kä-dessään, kuikuili jostain syystä peloissaan ovella varoittavasti tuijottavaa Jarmon velipoika Jussia ja luki hieman pelokkaalla äänellään nimiä pas-seista ja ojensi ne sitten takaisin ja kysyi kohteliaasti, mitä herroille saisi olla. Niin tilattiin ja juotiin vodkaa puolukkamehulla, joka oli kuulema sillä hetkellä ravintoloiden suosikkijuoma kautta maan.


Samassa pöydässä heidän kanssa istui kaksi nuorta miestä joista toi-nen, kuultuaan ilmeisesti Junkun sukunimen viinurin lukiessa ”henkka-reita”, uteli:

- Mistä sie poika olet oikhein kotosin?

- Vithustahan mie, mutta Jorvakassa hyppäsin pulkasta, vastasi Junkku
vodkan siivittämällä huumorilla.

- Haas sie vain olet sen ”homo Hannun” velipoika?

- Homo Hannun??

- No, täälä Pottulasa se veljesti kulki yhen paikallisen homopoika Arton kans kullitamman vaatheissa, eikä net tyttäriä ees kattellu. Semmonen son se sinun veljesti!


Miehet sulkevat äkkiä suunsa, kun Jussi ilmestyi pöydän viereen kysele-mään, joko ne pojat olisivat valmiit lähtemään. Tämä Jussi oli pelätty tappelupukari, mutta hänen palattua eteiseen pelaamaa pajatsoa, mie-het kuitenkin vielä suostuivat vastaamaan Junkun uteluun:

-Miksi se vanhapiika opettaja osteli Hannulle kalliita vaatteita, urheiluvä-lineistä y.m? Soli ekaluokila nussinut kuulema sitä vanhapiikaa ja myö-hemmin kiristi sitä naisriepua ostelemhaan mitä itte halvas.


Muutaman ”grogin” jälkeen palattiin tanssitalolle rohkaistuina hakemaan tyttöjä tanssin pyörteisiin. Puhekin luisti sujuvammin, rupatellessa muka hauskoja juttuja tyttöjen korviin. Myöhemmin illalla alkoi tanssijoiden keskeltä kuulumaan kovaa meteliä, kun joukko romaneja oli käynyt e-rään Junkun ja Maikun koulukaverin kimppuun. Poika oli Jorvakassa asuvan perheen ottopoika, tummahipiäinen, iloinen nuorimies. Roma-nimies ravisteli poikaa rinnuksista ja mesusi:

- Sinä olet romani ja kuljet täällä t-paita päällä, häpeä!!

- En mie ole mikhän romani! huusi poika hädissään.

- Vielä kehtaat kieltää ja häpäistä meijät kaikki!!

Romanit käskivät poikaa riisumaan paitansa, mutta kun hän kieltäytyi, rähinä jatkui poikaa tönien ja huudetiin:

- Riisu nyt saatana tuo paita pois!! Ei se ole meidän heimon sääntöjen
mukainen!!

- Minkä helvetin heimon!! Mie en ole mihhän mustalainen! puolustautui
poika.


Viimein poika revitiin ulos, järjestysmiesten uskaltamatta puuttua asiaan. Ulkona yksi romaneista istui pojan päällä, lätkien kämmenellään poskil-le, toisten heimolaisten repiessä uhrin paidan riekaleiksi. Kaikki ihmiset tanssitalolta kokoontuivat ulos katsomaan tätä näytöstä.

- Häätysköhän teijän miesten kohta mennä tuon poikarievun avuksi? ky-seli eräs paikallinen nainen, poikaa säälien.

- Kuka piru tuone tohtis mennä? Niilä on kuitenki veittet kaikila! arveltiin miesporukassa.


Vihdoin romaanit hyppäsivät autoihinsa ja lähtivät kaahaamaan etelään päin. Poliisin saapuessa paikalle, pihalla olikin enää vain pojan revitty t-paita.

- Tuonnehan net lähit menheen! kertoi järjestysmies paikalle vihdoin saapuneille poliiseille, viitaten kädellään etelään päin vievän maantien suuntaan.

- No, sitte net on jo niin kaukana, ettei niitä enhään sauta, totesivat po-liisit, ja tiedustelivat vielä kuinka kännissä väki tanssitalolla tänä iltana mahtoi olla:

- Kolme romillea vain, kertoi järjestysmies.

- Jaa, sehän on yhtä ko rapula, totesi vanhempi poliiseista.

- Eihän se tanssaus mithän, mutta net jäähylä käynnit, huokasi nuorem-pi poliisi ja kertoi heidän nyt lähtevänsä hyvin ansaitulle iltakahville. Mut-ta tanssitalolla meno jatkui. Paitansa menettänyt poika puki päällystak-kinsa ylleen ja tanssi parketilla kaihoisaa ”Lapin tangoa, silmät kiinni, pu-ristaen tyttöä tiukasti syliinsä, laulaen tunteikkaasti tytön korvaan:

Lapin luonto luo outoa taikaa.
Se on kaunis ja vertaamaton....”


Paluumatkalla juttu luisti ja pojat kertoivat- ja antoivat arvosanoja tans-sitetuista tytöistä, Maikkua vain nauratti poikien jutut. Jussi kertoi nauraa höröttäen, että hän oli tavannut tuon tunturiravintolan viinuri Rievun ai-kaisemmin Jorvakassa ja vähä kousinut tätä napsua. Siksi tuo viinuri oli ollut illalla niin kohtelias näille poikasille.


Loppumatkan Junkku tuijotti ulos auton ikkunasta, ikävöiden Ann-Sofia ja varoen, etteivät vaan toiset huomaisi hänen kyyneleitä.