Olli-Pekka. / Lapin Kansa 1935.

Terveisiä Kuolajärveltä.



Terveisiä Kuolajärveltä. Kävimme siellä viikon vaihteessa vanhoja muis-toja verestämässä, paljoonhan ei vajaassa kahdessa päivässä ehdi, mutta kun pitää kiirettä, niin nykyaikaisten kulkuneuvojen avulla ehtii sentään moneen paikkaan pistää nokkansa. Alapeterin Matti taas piti hy-vää huolta siitä, että ohjelma olisi mahdollisimman tiukka. Mutta niinpä, ehdittiinkin käydä Kurtilla saakka. Kun lauantaina nousimme Kemijärven junaan, oli vaunuosastomme tyhjä, mutta Misin pysäkillä nousi junaan tuttuja miehiä. Ensimmäisenä kohtasimme Lahtelan Matin, joka vaikutti melkoisessa määrin metsittyneeltä. Mutta niinpä hän olikin ollut kala-matkalla Pankki-Kourin ja Kaakkurivaaran kanssa. Yökauden olivat kau-pitelleet kastematoa pitkin radanvarren pikku järviä, mutta ei ollut kel-vannut. Siitäpä miehet olivat lopulta suivaantuneet ja äityneet syömään hilloja. Vatsa pullollaanja vyö kireänä he nyt palailivat takaisin kaunii-seen Kuumaniemen kaupunkiinsa

Matti syytti Kemijärven ratarakennusta siitä, että se on tyhjentänyt kalat mennessään ratasuunnan lähettyvillä olevista järvistä, mutta me taas olimme sitä mieltä, että, kun Lahtelan Matti ei ole vuosikymmeniin on-kinut, niin kotipitäjän kalat olivat liian ällistyneitä, nähdessään rannalla pitkästä aikaa tutun miehen vapaa heiluttelemassa, eivätkä siinä kum-mastellessaan ehtineet vielä yhden yön aikana vanhan tutun täkyä mais-tella, Saman tien unohtuivat myöskin Matin kalakaverien onget.

Matka Misistä Kemijärvelle ei ole pitkä, mutta ennenkuin erosimme Ma-tista, ehti hän peitota Mussolinin pahanpäiväiseksi sen johdosta, että mies aloittaa suurella touhulla sodan, mutta tuntuukin jättävän koko homman sikseen. Sen päivän lehtitiedot nimittäin tiesivät kertoa, ettei sodasta ainakaan vielä tällä hetkellä tule mitään. Matti oli sitä mieltä, et-tä kun johonkin hommaan suurin elein ryhtyy, niin tekee myös. mitä ai-koo, eikä turhia julmistele.

Kemijärvellä taaskin totesimme, että jos aikoo Kuolajärvelle, niin ei saa olla kiire mielessä. Kemijärven lossi lienee maailman hitaimpia losseja. Ainakaan tässä maakunnassa ei ole toista sellaista. Jos Mussoliinini pitäisi viedä joukkonsa Abessiniaan tällaisen lossin kautta, niinhän var-maankin komentaisi poikansa ensi töiksi sillan tekoon, eikä alkaisi odot-taa lossiroomua siltä pitkältä taipaleelta, jonka takaa se lopulta ilmestyy näkyviin. No, Kuolajärvi ei nyt kylläkään ole mikään Abessinia. mutta se on joka tapauksessa tärkeä rajapitäjä., jonne pitäisi olla mahdollisimman nopea ja helppo yhteys. Melkoisen parannuksen tälle tielle ovat tuoneet ne maantiepengerrykset. joita näinä vuosina on suoritettu, mutta suun-nitelma pitäisi viedä loppuun saakka. Siihen pitäisi kuulua myöskin Kuolajärven maantien levittämisen, sillä tämä tie on aivan liian kapea.

Odotellessamme lossiroomua menimme haukottelemaan, laiturin lähet-tyville ja havaitsimme, että, karhut tekevät tuhotöitään Kemijärvelläkin. Ensimmäisessä lossilaiturin läheisyyteen kiinnitetyssä veneessä oli ni-mittäin karhun käpälän jälkiä. Lapun "ulosmitattu" oli köriläs lähtiessään veneen, laitaan liimannut.

Tulihan se vihdoin roomukin ja sitten huipattiin jokseenkin yhtä kyytiä Sallaan saakka. Salmivaarassa vain poikettiin, kahvilla. Matkustajaa ei tunturikunnankiin sysätä aivan päistikkaa, vaan kylän länsilaidassa ole-vassa postipaikassa pidetään lyhyt tauko, jonka aikana voi jo saada sie-raimiinsa tunturikunnan esimakua. Siinäpä aivan nenän, edessä kirkon-kylä levitteleiksen komean Sallatunturin, liepeillä. Se on ollut joskus hil-jainen eräimaa pitäjänkeskus, mutta ei ole enää.Turistit löytävät nykyisin tien joka paikkaan ja turisteja kohtasimme mekin heti ensi töiksemme. Muuan savolainen turistimatkue. isä. äiti ja aikamiespoika siinä autoi-neen postivaununt uloa odottelivat.


Närpi, jolla kynnetään sänkipeltoa kumoon, närpin kahvaa pitelee Hauta-Junnu eli Juho Hautajärvi (23.121847 - 20.2.1940) Sallan Hautajärvellä v. 1926. (Juho Hautajärvi eli "Hauta-Junnu" oli voimakashenkinen saar-naaja. Kotikylänsä lisäksi hän kulki saarnamatkoilla myös kauempana. Jopa Amerikassa hän kävi kaksikin kertaa ja toi samalla sieltä uusia ideoita maatalouteen.) Kuva: Rytkönen Ahti. / Museovirasto.

Savolaismamma aloitti keskustelun ja tiedusteli, että tuliko siinä autossa heille renkaita Rovaniemeltä. Yiksi kumeista on epävarma, eikä arvaa lähteä sen kanssa taipaleelle, selitti hän.

Ei ollut tullut kaivattua rengasta, jonka johdosta eräs postivaunun mat-kustajista kysyi, että päälykumiko piti tulla vai sisäkumi.

- Peälykumi sisun kanssa, kuului vastaus.

Ja sitten, porhallettiin perille.

Sallan espiksellä oli vastassa tuttu mies. Alapeterin Matti, joka saatteli meidät tuttuun, vieraanvaraiseen taloonsa. Siitä onkin jo vuosia vieräh-tänyt, kun viimeksi siellä olimme. Talon isäntäväen runsaasta lisäkas-vusta oli osa jo ehtinyt aikuiseksi, mutta oli sentään vielä pientä väkeä-kin. Sanoimme jo. että ohjelma oli tiukka. Hätäpikaa kahvit juotua ko-mensi isäntämme meidät suoviljelyksilleen mittamieheksi. Pari kuusa-molaista oli siellä pistellyt ojaa ja työn tulokset oli nyt mitattava. Samalla oli tilaisuus tutustua siihenkin, mitä Sallassa on sitten viime näkemän saatu aikaan.

Niinpä mentiin kylän alueella olevalle Petäjäaavalle. Hämmästyimmepä melkoisesti, kun muistimme sen lohduttoman näyn, jonka tämä aapa vielä joitakin vuosia sitten tarjosi. Nyt on suo ojitettu ja pitkät sarat työn-tävät viljaa ja heinää. Kolko alue on kuin silmänsä pessyt. Alakuloisuu-den tuntu on siitä kaukana. Sallan miehet ovat ottaneet hallaa kauluk-sesta ja iskeneet kuokalla otsaan.

Siinä, mittanauhaa pidellessämme kuulimme, miten kaikki on tapahtunut ja selitettävissä.

Maanvaari oli ilmestynyt Sallaan muutamana syyskesänä, jolloin edelli-sen yön halla oli tehnyt kylän viljelyksillä tuhoisaa jälkeä. Miesten kat-seet olivat vakavia, kun he kaikesta tästä maaherralle puhuivat. Tällöin oli maaherra sanonut, että tuo suo pitäisi raivata ja halla ajaa pois.

Siitäpä olivat ukot ruvenneet miettimään asiaa. Alapeterin Matti kutsui heti kokouksen, ehdottaen, että pantaisiin töpinäksi, varsinkin kun maa-herra oli lisäksi ilmoittanut, että valtio avustaa tällaisia hankkeita. Muu-tama mies vain oli kokoukseen saapunut ja siihen asia sillä kertaa rau-kesi, mutta Matti ei antanut perään, vaan yritti uudelleen ja uudelleen, kunnes hankkeesta tuli tosi. Valtiolta saatiin 64,715 markkaa avustusta ja 49,167 markkaa kuoletuslainaa Petäjäaavan kuivattamiseksi. Suon hyötyalue on 83,64 hajaettuna 21 .palstaan, jotka kuuluvat 17 viljelijälle. Yksi osakkaista on jättänyt hyvän palstansa ja lähtenyt etsimään rajan takaa maata, jossa rieska ja hunaja vuotaisi ilman kuokkaa ja lapiota, mutta hänen tilalleen on tullut uusi yrittäjä, joka tietää, ettei työttä ihmi-nen missään toimeen tule.