Naisten ääni 1922.

Terveisiä Lapista!


Tuli se Lapinmatka sentään tehdyksi. Enkä kadu. Jo viime kesänä olin erään marianhaminalaisen tuttavani kanssa suunnitellut tätä matkaa, vaan ei siitä silloin tullut mitään. Mutta tänä kesänä se toteutui.

Vietettyäni Vesilahdella puolitoista kuukautta. päätimme tavata Tampe-reella määrättynä päivänä elokuun alussa. Ei tätäkään kaupunkia sen-tään sivuutettu katsomatta. Ja kyllä Tampere on katsomisen arvoinen. Pitkät leveät kadut, isot, komeat kivirakennukset, puistot ja istutukset muistuttavat suurkaupunkia. Johanneksenkirkko maalauksineen on kai maamme kauniimpia. Ja tuo uljas vapauden patsas puistossa Hämeen-kadun sivulla voi varmaankin kilpailla minkä patsaan kanssa tahansa.

Voiton kaikista nähtävyyksistä vie kuitenkin koski, josta Tampereen lu-kuisat tehtaat saavat käyttövoimansa. Mahtavana se kohisi tärskyttäen vettä ympärilleen aina sen yli vievällä sillalla seisovien ihmisten kasvoil-le, jotka ihmetellen sitä katselivat. Onhan Tampereella Hämeen museo-kin kauniissa Näsilinnassa ja siitä vähän matkaa kaunis, suurenmoinen suihkulähde. Muuten koko kaupunki teki kovin sivistyneen vaikutuksen. Kadut olivat siistit, ihmiset siististi puettuja ja kohteliaita. Erikoisesti pisti silmään nuorten miesten hyvä ryhti ja terve väri. Ulkoilmaurheilu sen kai oli vaikuttanut. Olkoon tämä ohimennen sanottu Tampereen kaupungis-ta.

Osa Tampereen-kaupunkia, jossa näkyy Johanneksenkirkko.

Muissa kaupungeissa emme matkan varrella käyneet paitsi Kemissä, jossa piti odottaa Rovaniemelle lähtevää junaa noin kolme ja puoli tun-tia. Kemin kaunein nähtävyys on mielestäni vapaussodassa kaatuneiden suojeluskuntalaisten vuolukivinen hautapatsas kirkon takana. Se kuvaa nuorta miestä suojeluskuntapuvussa. Lakki kädessä, pää alas painunee-na, vakava, harrasilme kasvoillaan, hän katsoo alapuolellansa lepäävien toveriensa hautoihin. Patsas on vaikuttava, tunnelmallinen kaikessa yk-sinkertaisuudessaan.

Rovaniemellä lepäsimme yhden vuorokauden ennen kuin jatkoimme vai-valoista matkaa pohjoiseen. Rovaniemi on iso liikepaikka, "Lapin pää-kaupunki", jonka kautta Lapin kauppa kulkee etelästä pohjoiseen ja poh-joisesta etelään. Se tekeekin paljoa vilkkaamman vaikutuksen kuin pik-kuinen, hiljainen Kemi. Rovaniemen lähellä, Kemijoen toisella rannalla, sijaitsee tuo kuuluisa Ounasvaara, jonne matkailijoita kerääntyy juhan-nuksen aikaan keskiyönaurinkoa ihailemaan. Elokuussa ei enää keski-yön aurinkoa siellä näkynyt, mutta ihana näköala sieltä kaikissa tapauk-sissa on, joten kannattaa keskipäivälläkin kavuta ylös vaaralle. Sieltä nä-kee Ounasjoen kauniisti kiemurtelevan ja laskevan vaaran juurella vir-taavaan Kemijokeen, jonka rannat, niin pitkälle kuin silmä kantaa, ovat niittyjen ja peltojen peittämät. Tiheästi asuttua seutua, tämä Rovanie-men ympäristö.

Rovaniemi.

Mutta on Rovaniemellä ikäväkin puolensa. Jo junassa kuulimme puhut-tavan, miten Rovaniemellä juopotellaan ylimmästä alimpaan. "Ei niitä auto-onnettomuuksiakaan sattuisi niin paljon, jos autonkuljettajat aina olisivat selviä", sanottiin. Postiautoissa olisi varminta kulkea arveltiin, jos pohjoiseen aikoi lähteä, sillä niiden kuljettajat eivät ainakaan matkaan lähtiessään uskaltaisi juoda itseänsä humalaan. Ja taisi ihmisten puheis-sa olla perää, sillä Rovaniemellä näimme vähä väliä juopuneita, etenkin takaisin tullessamme, jolloin oli sunnuntaipäivä. Eikä kukaan heitä hätyy-tellyt.

Koitti sitten hetki, jolloin meidän oh istuttava postiautoon ja lähdettävä 305 km:n matkalle tuntematonta pojolaa kohti. Auto lähtee tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin klo ½ 10 illalla. Vähän pelotti, kun siihen asettui, mutta siihen tottui pian, jopa tuntui hauskalta, kun vinhaa vauhtia kiidim-me vaaroja ylös ja alas. Välistä näytti, kuin olisimme kulkeneet suoraan taivaaseen, joka kultaisena loisti metsän läpi vaaran huipulla, mutta sin-ne päästyämme laskeuduimme taas alas. Tie näytti loppumattomalta ja ympärillä oli vain metsäisiä vaaroja ja suuria korpia.

Kaukaa häämötti usvainen Pyhätunturi ja vähän lähempänä Luostotun-turi. Tie kulkee muuten pitkän matkan Raudanjokea pitkin ja sitten Kitistä pitkin, jotka joet aina vähän väliä tulivat esille antaen vaihtelua maise-mien yksitoikkoisuudelle. Sodankylään pääsimme klo aamulla väsyneinä ja puolinukuksissa. Täällä piti olla tunnin lepoaika ja kukin sai mennä hakemaan itselleen yösijaa mista halusi.

Eräs mies, joka tuli samassa autossa, vei meidät erääseen taloon, jossa oli tapana pitää yövieraita, mutta siellä olivat jo kaikki paikat täynnä. Neuvottomina pihalla seisoessamme, ilmestyi eräs ystävällisen näköi-nen mies kysyen, mitä me siinä aprikoimme ja saatuaan kuulla, ettemme tietäneet, mihin mennä nukkumaan, pyysi hän tulemaan luokseen.

Lappalaisia naisia.

Seurasimme kutsua ja pian nukuimme hänen kamarissaan. Itse hän luultavasti vietti yönsä keittiössä, joka kiilsi puhtautta. Kahvipannutkin loistivat kuin Naantalin aurinko. Aamulla tuo hyväntahtoinen mies, jonka nimi on Melenius, tarjosi meille keittämäänsä kahvia kirkkaasta pannus-taan, ja virkistyneinä jatkoimme taas aamulla matkaa.

Sodankylän ja Ivalon välinen matka oli mielenkiintoisempi kuin Rovanie-men-Sodankylän välinen siitä syystä, että nyt ajoimme tunturiseutuja ja saimme ne oikein läheltä nähdä, sen sijaan että ne tähän asti olivat vain kaukaa häämöttäneet.

Tunturi eroaa vaarasta siinä, ettei tunturin huipulla kasva puita, jota vas-toin vaara on kokonaan metsän peittämä. Meihin "etelämaalaisiin" tuntu-rit tekivät valtavan vaikutuksen, ja varsinkin auringonpaisteessa ne olivat suurenmoiset. Koko maa oli jäkälän, sammaleen, kanervan ja punerta-vien mustikanvarsien peittämä. Se oli kuin iso kirjava matto, jossa on kuvattu suuria erivärisiä kukkakimppuja, todellakin mitä ihaninta värisim-foniaa.

Siellä täällä tuntureilla juoksenteli poroja, pienissä ryhmissä ja yksitellen, ja Vuotsossa näimme ensimäisen kansallispukuisen lappalaisen. Sodan-kylän ja Ivalon väliselle taipaleelle valtio on rakennuttanut majataloja noin 10 km:n päähän toisistaan. Ne antoivat väriä ja eloa muuten asu-mattomalle seudulle. Klo 8 illalla olimme vihdoinkin perillä Ivalon kyläs-sä, jossa lennätinpäällikkö rouvineen oli meitä vastassa. Heidän vieraan-varaisessa kodissaan vietimme sitten neljä rauhallista päivää, jonka jäl-keen päätimme pistäytyä vielä pohjoisempana, Inarin kirkonkylässä ja Thulen kartanossa Kaamasjoen varrella.

Elokuuu 14 päivänä istuimme siis postimoottoriin ja lähdimme kulke-maan Ivalojoen suuta kohti. 16 kilometrin matkan jälkeen saavuimme isolle, syvälle ja saaririkkaalle Inarin järvelle. Näimme vähän matkan päässä Ukko-nimisen korkean saaren, joka ennen vanhaan on ollut lappalaisten uhripaikkana, ja sen lähellä lappalaisten muinaisen kalmis-ton. Inarin järvi ei näyttänyt olevan kovin suopea kaukaisille vierailleen: kävi kylmä pohjatuuli ja alkoi sataa, mutta siitä huolimatta saatoimme huomata, että Inari on kaunis järvi, ainakin sen eteläosa, joka muistuttaa Saimaata.

Matkalla poikkesimme eräällä saarella olevassa siistissä ja kodikkaassa lappalaismajatalossa, jossa saimme ruokaa ja kahvia.

Kansallispukuisia lappalaisia.

Inarin kirkonkylä ei ole iso. Jo kaukaa näkyy kirkontorni ja vähän ajan perästä Inarin ja Utsjoen piirin metsänhoitajien asunnot noin 6 km. kyläs-tä järven rannalla. Kirkonkylässä on lappalaisten pitämä majatalo, joka kuitenkin siisteydessä jättää paljon toivomisen varaa. Pappila on komea, punaiseksi maalattu talo. Sitäpaitsi on kylässä sairaala ja kansakoulu. Levättyämme täällä pari tuntia alkoi kävelymatka Muddusjärven rannalle (n. 7. km.) jossa toinen moottorialus odotti. Tie oli kapea, vaarojen yli kulkeva polku, soille ja pienten purojen yli oli rakennettu puisia käytäviä eli siltoja.

Posti oli kannettava selässä. Etelästä tuleva posti on tavallisesti iso, sil-lä kauppiaat tuottavat postissa tavaransakin ja tälläkin kertaa oli postipa-ketteina m.m. monta kangaspakkaa. Siinä oli kolmella aikuisella miehel-lä ja kahdella pojalla tosi työ.

Onneksi oli viileä yö, muuten kantajat olisivat saaneet hikoilla kovasti. Muddusjärven rannalle oli jo ennen meitä kokoontunut muita moottorilla matkustavia paikkakuntalaisia. He olivat sytyttäneet rannalle nuotion, jossa kahvipannut olivat kiehumassa, ja siinä elokuun yön hämärässä Muddusjärven rannalla kahvi maistui erinomaisen hyvältä. Ja taas jatket-tiin matkaa Muddusjärveä ja Kaamasjokea pitkin, kunnes klo 3 aamul-la olimme Thulen kartanossa.

Thule on Utsjoen rovastin, Fellmanin, perustama talo. Sen osti häneltä metsänhoitaja Wsenerberg, joka heinäkuussa täytti 80 vuotta ja on asu-nut täällä 46 vuotta. Koko sinä aikana hän on 2 vain kertaa käynyt ete-lässä. Kartano sijaitsee laaksossa kapean, mutta kauniin Kaamasjoen rannalla, korkeiden vaarojen ympäröimänä. Se on aikoinaan ollut pohjoi-sin talo, jossa maanviljelystä on harjoitettu, siitä nimi Thule (Ultima thule = pohjoisin kulttuuripaikka). Talossa on laajat niityt, viljellään ohraa ja kauraa sekä perunoita. Puutarhassa on paljon kukkia ja vähän vihan-neksia. 6 lehmää, 2 hevosta ja 400 poroa on talossa kotieläimiä, johon lisäksi tulee 3 koiraa ja kissa. Kanojakin siellä lienee, koska muistaakse-ni kuulin kukon kiekuntaa.

Metsänhoitaja ja postimestari Wsenerberg asuu täällä poikansa ja palve-lijainsa kanssa." Espanjantauti vei pari vuotta sitten hänen vaimonsa ja toisen poikansa hautaan. Kesällä tyttäret perheineen käyvät teitä katso-massa, mutta talvella he välistä kuukausimääriä ovat eristettyinä muusta maailmasta.

Poika, joka kuljettaa postia Ivalosta Thuleen, ja jolla on kauppa Inarin kirkonkylässä, kyllä liikkuu talvellakin, mutta vanha metsänhoitaja ei enää voi kovin pitkiä matkoja kulkea. Tässä vieraanvaraisessa kodissa meitä otettiin vastaan mitäsydämellisimmällä tavalla ja samalla sydä-mellisyydellä kohdellaan kaikkia lapinmatkustajia, kertoivatpa asukkaat, että vanha metsänhoitaja on oikein pahoillaan, jos hän saa tietää jonkun käyneen Lapissa käymättä häntä tervehtimässä.

Pari kilometriä Thulen kartanosta sijaitsee Palovaara, josta on laaja, suurenmoinen näköala. Idässä on Inarinjärvi, lounaassa Muddusjärvi ja Vastusjärvi, lännessä Muotkatunturit ja luoteessa häämöttävät vaalean-sinisinä Norjan tunturit, joista korkein tänne asti näkyvä on Rastekaise. Muuten on vaaroja, tuntureita, soita ja pieniä järviä niin pitkällä kuin sil-mä kantaa. En muista nähneeni niin valtavaa näköalaa täällä Suomes-sa muualla kuin Suursaaressa Lounatkorkialta.

Seuraavana aamuna sanoimme jäähyväiset ystävällisille isännillemme ja emännällemme (metsänhoitajan tytär Helsingistä oli vielä täällä ke-sänvietolla) ja lähdimme taas eteläänpäin kiitollisina kaikesta hyvästä ja kauniista, mitä olimme Thulessa saaneet nauttia. Matkalla poikkesimme Toivoniemen lastenkodissa, jossa ystävälliset hoitajat tarjosivat kahvit ja seuraavana aamuna klo 3 olimme Ivalossa.

Levättyämme pari päivää alkoi sitten tuo pitkä matka takaisin Lapin suu-renmoisilta tuntureilta ja laajoilta näköaloilta etelän arkipäiväisyyteen. Ihanan, haihtumattoman muiston Lappi jätti mieleemme, ja mahdollisesti käymme siellä toistekin. Sanotaan, että Lappi lumoo siellä kävijät.

Matkailija.