Tuomas. / Pohjois-Pohja 1938.

Tieltä ja tien viereltä.


Jokaisen, joka Väylää myöten Kilpisjärvellä tai sieltä takaisin vaeltaa, on luonnollisesti pistäydyttävä myöskin Maunussa. Me saavuimme Mau-nuun oikean myrskytuulen ja sadekuuron saattamina ja juoksimme kii-reen vilkkaa Pietari Mannelan taloon. Siellä oli pian kahvipannu tulella ja maukkaat kahvit nautimme ystävällisen isännän kestitessä meitä sekä kahvilla että hauskoilla haasteluillaan. Hänellä kun on kauppakin, täy-densimme tupakka ym.varastoitamme siinä. Näkyy emännätöinkin talo tulevan hyvin toimeen, kun isäntä on monitaitoinen, kuten mainitun talon isäntä.

Kalle Vuopionperä, joka oli tullut veneessämme Maunuun saakka, jätti meidät siellä ja lähti jalkasin taivaltamaan edelleen. Emme nähneet hän-tä sitten ennenkuin Siikavuopiossa, mistä hän oli juuri lähdössä edelleen silloin kun me taloon tulimme. Siikavuopioon oli hänellä ollut hankala pääsy. Tämä ei ole ihmekään, sillä sitä paikkaa rajoittaa yhdeltä puolen kova Pättikkätyään taloon, että talo kai on rakennettu Isonvihan aikoina, kun se on noin hyvän turvan takana. Ei hänen kuitenkaan tarvinnut kier-tää jokea, sillä hän sytytti hekoski, yhdeltä puolen järveksi laajennut Väylä ja yhdeltä puolen, eli Ruotsin puolelta, myöskin joki, joka on pitkä ja siis hyvin vaikeasti kiererttävissä. Suupuolelta ei sitä voi ylittää muu-ten kuin uimalla. Kalle sanoikin, päästi nuotion ja antoi täten merkin ta-loon, mistä hänet käytiin noutamassa.

Tuo nuotio juttu, eli siis tulenteko vaatisi oikeastaan oman lukunsa, mutta minulla tullee parempi tilaisuus kajota siihen myöhemmin toisessa yhteydessä. Mainitsen vain nyt, että tuli ja savu ovat yleensä vieläkin Lapissa merkinantokeinona ja saa olla varma siitä, että jos ihmisiä on lähitienoilla, ne tulevat katsomaan, kuka tulta pitää ja mitä varten.

Olette kai jo ihmetelleet, etten ole kalastuksesta mitään puhunut. Siihen vaiteliaisuuteen on ollut syynä se, että se Väylän osa, joka on Maunun alapuolella, on verrattain huono antamaan kalaa. Sanotaan yleensä siel-lä, että kalaa on aikaisemmin ollut kyllä silläkin välillä nivoissa ja koskis-sa, mutta kaaresuvantolaiset ym. ruotsalaiset ovat ne haranneet melkein kalattomiksi harrilaudoillaan, joita on liian ahkerasti käytetty. Mutta kun Ruotsin maantie päättyy Maunuun eivät tuollaiset kalastajat ole sen ylä-puolella olevia koskia voineet niin paljon veroittaa. Maunun yläpuolella onkin komeita koskia, joissa harrit ja tammukat viihtyvät. Onhan sen ja Kelottijärven välillä mm. Liina- ja Rautukurkkio sekä Pättikkäkin. Molem-mat kurkkiot ovat luonnollisesti kovia jyrkkiä ja kuohuvia, sillä kurkkiohan tarkoittaa juuri sellaista koskea. Niistä rupeaa jo kalaa saamaan, mutta Väylän yläjuoksu on sittenkin parempi siinä suhteessa. Saimmehan kuitenkin kalaa niin, että maukkaan kalakeiton voimme saada aina mil-loin halusimme. Mutta suolaamisen jätimme tuonnemmaksi.

Ounasjoella Ylikyrön rannassa 1950-luvulla; vas. Simoni Laakso, asun-tolanhoitaja Helvi Sipilä ja Vieno Laakso.

Pättikkäkosken alla, Karesuvannon ja Kilpisjärven välillä v.1938. Kuva: Aulis Hämäläinen/Hartti Hämäläi-nen/ Seppo J. Partasen arkisto.

Pättikkä se vasta koski on. Sen ohi täytyy veneet vetää nelipyöräisillä kärryillä eli vankkureilla. Jo viime vuonna mainitsin siitä, että tuolle muot-kalle olisi saatava kiskot ja rullavaunut tai ainakin kärryt laitettava sellai-seen kuntoon, että niillä kunnollisesti voisi veneet kuljettaa. Tietäkin olisi korjattava, sillä siihen on veden virtaamisen vuoksi syntynyt pahoja kuoppia, mutta entiset kärryt olivat vielä paikoillaan liikennettä välittä-mässä ja luonnollisesti vieläkin huonommassa kunnossa kuin viime vuonna. Näyttää olevan vaikeaa saada parannuksia Väylän liikenneoloi-hin. Tähän lienee yhtenä syynä se, että suuret viskaalit, joille asian aut-taminen kuuluisi, eivät ole siellä liikkuneet, sillä sinnehän ei pääse autol-la, mikä on heidän kulkuneuvonsa Lapissakin. Pitemmälle ei mennä kuin sinne, mihin autolla pääsee. Nimismiesten ym. paikallisten viranomais-ten on luonnollisesti hyvin vaikea saada määrärahoja sinne, missä sil-mäntekeviin nähden on ”suuri tuntematon”.

Voimme sanoa, että se, mitä liikenneolojen parantamiseksi yleensä Länsi-Lapissa sen tiettömillä taipaleilla on tehty, on metsähallitus saanut aikaan. Paljon siunattiin nytkin metsänhoitaja Sandströmiä, joka oli pan-nut töpinäksi monessa suhteessa. Koskien rannat siellä, missä vene-lastia täytyi pienentää, olivat perkatut niin, että rannoilla oli hyvä kävellä. Kämppiä on tehty ja lisää tehdään, koskissa on jo jonkun verran ammut-tu kiviä ja talvitietä on viitoitettu. Tässä viimemainitussa on ollut mukana myöskin Matkailijayhdistys, sillä sillä on ollut tavarain kuljetusta mm. Kil-pisjärvelle.

Pättikän niskalle kuitenkin päästiin, käytyämme sitä ennen Siikavuopion molemmissa taloissa. Mainittakoon tässä, että meitä vastaan tuli juuri Siikavuopion alapuolella hyvässä myötätuulessa purjehtien matkailija-vene, jossa oli Muonion aluepäällikkö, eräs kapteeni Etelä-Suomesta ja poliisi Lempeä Kolarista. Heitä oli tuomassa Simoni Laakso, joka nyt kääntyi metsänhoitaja Sandströmin kanssa takaisin ja hänen poikansa Vieno lähti ylhäältä tulevia matkailijoita Palojoensuuhun kuljettamaan. Kuitenkin vei Simoni heidän veneensä pahan Rautukurkkion alle ja saa-vutti sitten meidät Siikavuopiossa. Hänellä oli ollut matkallaan Kilpisjär-veltä myötätuuli, mutta nyt sai hän lähteä puskemaan sinne takaisin ko-vassa vastaisessa. Tuuli oli aika ajoittain niin ankara, että esim. Kelotti-järvelle ei olisi ollut hyvä lähteä. Mutta juuri sinne saavuttuamme heikke-ni tuuli jonkun verran. Allekirjoittanut luuli, ettei purje venettämme vetäisi järven poikki, mutta Eemeli sanoi, että se vetää, nosti purjeen ja veti hän se niin, että auttoi meitä aikalailla, vaikkakin tuuli tuli melkein vastahan-gan puolelta.Pian oltiin sitten Saarenpäässä ja sinne majoituimme yöksi, sillä päivä oli ollut raskas venemiehille, jotka olivat saaneet taistella ko-vien koskien kuohuja ja lisäksi kovaa vastatuulta vastaan. Hyvin mais-tuikin uni raikkaassa ja sääskettömässä talon kamarissa.