Tuomas. / Pohjois-Pohja 1935.

Tieltä ja tien vierestä 2.


Sattui niin onnellisesti, että Hetan matkailijamajalle tuli Ketomellasta isäntä, emäntä sekä heidän poikansa veneellä hillojen kaupalle ja lähti-vät takaisin kotiinsa veneellä pitkin Ounasjoen yläjuoksua. Tässä ei vielä ollut mitään kummaa tai onnea, vaan onni oli siinä, että hillojen kauppi-aat ottivat pari meikäläistä mukaansa retkelleen Ketomellaan. Vielä eri-koisen hauska oli retki sen tähden, että allekirjoittanut sai istua veneen perässä ja ohjailla sitä monista koskista alas. Isäntä seisoi veneen keu-lassa sauvoin kädessä kaiken varalta, sillä kosket olivat allekirjoittaneel-le outoja ja vettä niissä niukalta. Hyvin siinä koskista selvittiin, eikä nuo-rena opittu taito ollut meiltä vielä hävinnyt.

Ounasjoki on yläjuoksultaan kaunis ja alkaa heti koskella, joka on jyrkkä, mutta hyviin perattu niin, että siitä sai veneelle hyvän alkuvauhdin ja pe-rässä istuja sai koettaa melan tottelevaisuutta omissa kourissaan. Jo-keen laskee useita syrjäjokia ja ne tuovat siihen viljalta lisää vettä niin, että kosket alempana olivat jo paljon syvempiä, mutta samalla oli niissä jo kuohujakin. Hyvin niistä kuitenkin selviydyttiin. Ainoastaan yksi aalto kasteli peränpitäjän polvia.

Niin kuin alussa tuli mainituksi oli matkalla mukana Ketomellan emäntä. Hänen nimessä on Elli ja sukunimensä on Autto. Hän on puhdasta lapin-sukua ja oli kerran pääsyt tämän sukunsa ja puhtaitten lappalaisten piir-teittensä tähden käymään Saksassa, missä silloin oli lappalaisia itseän-sä sellaisille näyttelemässä, jotka eivät olleet tilaisuudessa tulemaan tänne heitä katsomaan. Retkellä, jonka saksalaiset kustansivat, oli mu-kana ollut neljä perhekuntaa, neljäkymmentä poroa ja kaikki lappalaisten varusteet. Ihmettelimme aluksi vähän kun Elli rupesi meille haastele-maan Lyypekistä, Hellesta, Dresdenistä ym. Saksan kaupungeista, mut-ta pian oli hänen suustansa tullut vilkas kuvaus, joka meille kaikki selvit-ti. Hauska oli ollut matka ja hyvän olivat palkan maksaneet ja niin paljon oli Elli saanut nähdä, että vieläkin hänen silmänsä ihan kiiluivat kun hän näkemiään ja kokemuksiaan kuvaili. Miljoonia ihmisiä sanoi hän käy-neen heitä katsomassa. Olihan sellainen todellakin elämys ihmiselle, jo-ka sanoi vasta toisen kerran olleensa nyt käymässä kesänaikana Enon-tekiön kirkolla, jonne lienee matkaa noin parikymmentäviisi kilometriä. Talvella on hän kylläkin porolla monasti tämän matkan tehnyt.

Isäntä ei ole lappalainen. Hän kuunteli vain vaimonsa vilkasta kertomus-ta ja pureskeli mälliänsä sekä vastaili meidän tekemämme kysymyksiin vakaana ja tietoisena kaikista paikoista ja niiden nimistä sekä erikoi-suuksista.

Heinää tehtiin rantamilla pitkin kulkemamme reitin vartta. Hyvin kehuivat heinämiehet heiniä saatavan ja niiden tulevan hyviä kun oli ollut paljon poutaisia päiviä. Tämä oli iloinen uutinen.

Elli-Ämmi, Elli Autto, os. Kemi (13.9.1887 Jukkasjärvi/Viikusjärvi – 26.9. 1968 Ketomella). Vihitty 25.6.1911 Juho Heikinpoika Autton kanssa.

Helsingin Kaisaniemessä, matkalla Saksaan v.1925. Edessä Elli Autto kutomassa paulaa, taustalla oik. Jooseppi Magga (1915-1994). Iisko Magga (1913-1925.) Heidän isänsä Heikki Magga (1859-1934.) ja Piera Magga.

Juho ja Elli Autton pihapiiri v. 1931 Ketomellassa. Kaikki rakennukset tuhoutui Lapinsodan aikana 1944-45. Ounasjoen takana Nutti-Nikun tupa joen takana kuvan vasemmas-sa laidassa. Kuva: Erkki Mikkola. / Museovirasto.

Illalla saavuttiin sitten onnellisesti Ketomellaan. Talosta oli suurenmoinen näköala lähellä olevalle joelle ja vastakkaisella puolella kohoavalle Ou-nastunturin eräälle kerolle. Talon asukkaat olivat ymmärtäneet hankkia itselleen hauskoja siivekkäitä asukkaita. Jo rannasta noustessamme huomasimme talon yllä tavattoman suuret pääskysparvet ja kuulimme niiden iloisien liverryksen. Talon räystään alle oli naulattu laudat, joitten päällä oli yli sata räystäspääskysen pesää ja pääskysten poikasten ol-lessa jo lemtotaitoisia risteili talon yllä ehkä tuhanteen nouseva pääskys-parvi. Kaunis näky.


Meillä oli taivallettavana vielä jalkapatikassa matka Ketomellasta Pelto-vuomaan, mistä auton oli määrä tulla meitä noutamaan Hettaan. Ryyp-päsimme talossa vain kahvit ja sitten taipaleelle. Talon poika opasti mei-dät oikealle polulle uskollisen porokoiransa kanssa Matkan Kelomellasta Pieltovuomaan sanottiin olevan kolmetoista kilometriä, mutta kukapas sen olisi mitannut niin, että yhtä hyvin ja ehkä paremminkin se voi olla parinkymmenen kilometrin pituinen. Polku oli hyvä ja monien jänkäpaik-kojen yli oli rakennettu oikein hyvät sillat vahvoista hirsistä niin, että kä-vely kävi kuin leikkien.

Metsässä vallitsi täydellinen rauha. Sitä häiritsi vain silloin tällöin lähei-sistä lammikoista kuulunut sorisien äännähtely kun ne poikasiaan kut-suivat. Ennen Peltovuomaan saapumistamme oli meidän kiivettävä kor-kean harjun yli. Sen laelta oli valtava näköala yli melkein silmänkanta-mattoman jängän. Sen toisella puolella siintivät vaarat ja tunturit, Tiesi olevansa Lapissa, sillä maisema oli mahtava, Lapille ominainen ja vie-raalle silmälle suuremmoinen.

Ilta jo hämärsi, sillä klo oli 11 kun saavuimme Peltovuomaan. Kylässä ei nukuttu, vaan oltiin vieraita tulijoita vastassa. Vahinko vain, että meidän oli kiirehdittävä Hetan matkailumajalle, missä meitä odotettiin,

Kun Lapissa on käynyt tekee sinne mieli uudelleen. Vaikea on vain rat-kaista minne milloinkin lähtee, sillä joka paikassa on siellä luonto kaunis, joka panee unohtamaan sääsket, mäkärät ja paarmat. Kaikkialla kohtaa siellä ystävälisiä ja avuliaita ihmisiä, jotka ovat vieraita vastassa ja heitä jälleen lähtiessä saattamassa. Toivokaamme, ettei tätä kaunista kuvaa Lapista ja sen asukkaista mikään saisi turmella, vaan luonto pysyisi kau-niina ja koskemattomana sekä ihmiset sellaisina kuin heidät siellä nyt tapaa.