V. A—o. / Auto 1933.

Tien ohesta tempomia


Se ooppiumiryyppy Oulun apteekissa teki etelänmiehen herkähköihin si-säkaluihin varsin asiaankuuluvan säväyksen, senjälkeen kuin kaksi yö-töntä yötä oli heiletty lohivainaata leukapieliin muodossa jos toisessakin, keitettyä, paistettua, suolattua, käristettyä, kraavia ja niin poiskäsin, kun-han ei vain se jäätelökin ollut lohesta peräisin, ainakin väristä päätellen. Oli pari kesähelteistä heinäkuun alkupäivää istuttu liittokokousta, päätet-ty viisaita, tultu "koskessa kolisten, myötävirrassa mölisten" Utajärveltä Muhokseen, saatu Muhoksen suvannossa maksuton ulkoilmanäytös vaatteet päällä veteen kuperkeikkuilemisessa, käyty noutamassa Åströ-min nahkatehtailta se sievä käsilaukku naisillemme, kuka kävi kuka ei, ja se ennen mainittu ooppiuminapanteri oli ikäänkuin kaiken tämän lystin loppupiste, ettemme sanoisi huutomerkki. Oululaisille isännillemme, emäntiä mitenkään unohtamatta, vielä kerran kaikkien muukalaisten puolesta rehevät kiitoksemme paremmasta kädestämme, lystiä oli ja hyvänä pidettiin. Hauska, että tulimme.

Kättä puristettiin, silmäkulmaa pyyhkäistiin vasemman käden selällä so-pivasti, näkemiin ja sitten vaunun nokka kellä minnekin päin. Kokonaista kahdeksan edustavaa vaunua liiltokokoukselaisia meitä sinä maanantai- päivänä lähti pyrkimään Jäämeren äärille, mikä aluksi mitäkin tietä.

Meidän kärrimme, jonka sisälläpito oli, kuin seuraa: yksi Kauppias, yksi Insinööri, yksi Alkoholikiho ja yksi Vaimo, suoritti tämän urakan seuraa-via Tasavallan mainioita maanteitä hyväksikäyttäen: Oulu-Pudajärvi-Ranua-Rovaniemi- Ivalo-Inari-lvalo-Salmijärvi Kuivalahti- (Kolttaköngäs- Kirkenes -Langfjord - Svanvik Salmijärvi) Liinahamari-Rovaniemi. Tämä on tie, jonka ohesta olen temponut muiston sieltä, toisen täältä, reitin pi-tuus pyöreästi 1500 kilometriä, matkalla 13 lossia.

Tulipunaisen ja komean rautatiesillan yli ajetaan nelilossisen Ranuan tien päätyttyä iltahämärissä Lapin kuluun pääkaupunkiin, Rovaniemen kauppalaan. Suoraan tietenkin parhaaseen paikkakunnan hotelliin, Lip-poseen yösijaa metsästämään. Tapaamme hotellin edustalla noin viiti-sen minuuttia aikaisemmin saapuneen vaunujonon, m.m. Liittomme kunnia-arvoisen hra Esimiehen uuden Rocknen. A 4486 sekä Unkarin veljeskansan lähettilään, ministeri Jungerthin Buickin, A 3174. Saamme kuitenkin varsin tyhjentävän selityksen, että hotelli jo on aivan täysi, neu-vovat Hansaan. Ajetaan Hansaan, tulos sama, neuvovat "Grodeeruk-seen". No,leivän puutteessa on kait tyydyttävä vehnäseen ja majoitutta-va sinne. Varsin mielenkiintoinen yö kului "Kaarle kuninkaan metsästyk-sen" merkeissä punatakkien kanssa vilkkaasti seurustellen aamuun saakka. Ja tämä oli valitettavasti Rovaniemen kolmanneksi parhain ho-telli, Schroderus. Lipponen ja Hansa sensijaan kuulopuheiden mukaan varsin laatuunkäypiä.

Aamulla varustaudutaan vihdoin varsinaiselle naparetkelle. Se käsittää meidän kohdaltamme sopivan kimpaleen makkaraa, sillipurkin ja pikiöl-jypullon. Uusimme apteekissa ennenmainitun ooppiumikuurin, josta saamme pulittaa korvauksena kokonaista 5, sanoo viisi, Tasavallan pen-niä. Kuka vielä on saanut apteekista ooppiumia, johon oli tisleerattu li-säksi sopiva annos rehellistä konjakkiaja maksanut siitä viisi penniä, nostakoon kätensä ja sanokoon kuuluvalla äänellä, että jop?

Heti Jeesiön lautan tuolla puolen on Sodankylän komia kirkonkylä kaksi-ne kirkkoineen. Saammepa hotelli Polariksen edustalta sihtiimme vel-jemme urkupilli-insinöörin uljaan Packardin. Maineikasta sukuaan odo-tellessaan tämä on kerinnyt trimmata jo uuden kirkon urutkin, jotka ai-kanaan on sinne toimittanut. Hotelli hyvä, täydet anniskeluoikeudet.

Älkää hyvät kylänmiehet ostako poronsarvia Peurasuvannon lossilta, ai-nakaan ylöspäin mennessänne, saatte pulittaa aina 75 markkaan, jos niitä parempia siitä himoitsette, ja ne kun siinä koko kesän ovat satees-sa ja tuulessa melkoisesti harmaantuneet. Tehkää kuin me, kömpikää vasta Parkkinan kylässä ylhäällä Petsamossa matalan, kaatumaisillaan olevan turvekattoisen töllin matalasta oviaukosta pimeään pirttiin ja mak-sakaa seitsemäntoista suomen markkaa kolmesta parista uljaita poro-härän sarvia. Yksi pari tosin kiskotaan katolta alas, mutta välikös sillä, vähän putsausta päälle ja taas tuli hyvä, muut pengotaan esiin vajasta muiden romujen joukosta.

Nattastunturit tekevät ihmisen jossakin mielessä herkälle mielelle, niin elävästi ne tosiaan nattasia muistuttavat, tiedämmehän, mitä sana mer-kitsee. Älkää katsoko, pojat, silmiänne sokeiksi niihin.

Laanilan erämaamajatalo, neljä peninkuormaa toiseen ja kolme samal-laista toiseen suuntaan, jos lähimpään naapuriin kahville aiot.

Esivallan Rockne on läpäissyt po-roaidan.

Kauppias, vaimo ja alkkoholikiho Kaunispään laella.

Kaunispään puuttomalla tunturilla annamme parille tunturin lumoihin vai-punutta kansaa näytöksen maastoajossa nousemalla tietöntä tunturin rinnettä kilometrin verran aivan huipulla olevan kulovartian majan portait-ten eteen. Vesi kiehuu, täytyy peruuttaakin välillä, mutta se suomalainen sisu voittaa sittenkin. Mutta hyvät naiset ja kauniit herrat, jos sinne hui-pulle kapuatte, niin muistaka, että se kulovartia, ylioppilas-nuorukainen hyvän kahvin keittää, mikä siinä valtavassa ympäristössä maistuu suu-renmoiselta.

Kun Ivalojoesta olemme ottaneet kultajyvähietaa säkissä mukaamme, toteamme Ivalon uuden majan taaskin tietysti olevan täynnä meikäläisiä ja muitakin. Ajatelkaapa, Lapin sydämessä yhtäaikaisesti koolla seuraa-va loistava valikoima parhaimpia nimiämme, rohkenemme tällä kertaa tilan säästämiseksi heittää tittelit pois: Lilli Tulenheimo, Antti Tulenheimo, Aino Ackté, Glory Leppänen, Päivi Horsma, Michel Jungerth muita arvon kansalaisia mainitsematta. Meidän on siis majoituttava vanhaan maja-laan, minkä tulemme aina säilyttämään valoisassa muistossamme. Tä-hän eivät vähimmin vaikuta majan miellyttävät hengettäret, ennen muita neidit maisterit Astala ja Alva Tapio, jonka viimemainitun iloisesta seu-rasta saamme nauttia käydessämme vielä keskiyön aikaan Inarin kirkol-la ja Karhunpesäkivellä. Ja se aurinko oli varsin korkealla ja se yö oli ihana ja lämmin .. .

Juhani Jomppanen, joka täydessä lappalaismunteeringissaan tallaa van-han majalan pihamaata, lähetti muuten terveisensä Sakari Pälsille et consortibus. Kaipasi Inarin kirkolta 40 km pätkää kunnon maantietä Jomppaseen asti, kehui, jotta "silloinhan näitä veljiä näet hänenkin mö-killeen ajeleisi".

Salmijärven Kuivalahdessa ennätämme postimoottoriin tämän myöhäs-tyttyä lähdössään puolisen tiimaa. Vaunumme talletamme siksi ajaksi varta vasten rakennettuihin tilaviin autovajoihin. Retkikunta Tulenheimo-Jungerth-Salo touhuaa samalla kertaa lähtöä vuokraamallaan toisella moottorilla, jääden kuitenkin meistä jälkeen. Matkalla Jäniskosken tralli-paikalle nousevat jo ukkospilvet mustina jälessämme. Mutta vasta kun olemme laskeneet Kolttakönkään niskalla Norjan puolella maihin ja olemme itse köngästä Insinöörin kanssa ihailemassa, sade saavuttaa meidät. Ja mikä mahdoton kaatosade, mikä jyhkeä jylinä ja paukkina. Totisesti emme vielä pienenä ikänämme ole sellaista jumalanilmaa mis-sään maamme kolkassa milloinkaan todenneet. Salamat sinkoilevat, vuonon kallioista kantaa kaiku kahta mahtavampana ukkosen ankaran jylinän, vettä tulee kuin koskesta, eteensä ei pitkälti näe. Vaimo ja Kaup-pias ovat kiiruhtaneet edeltä, emme tiedä heidän kohtalostaan, toista ki-lometriä saamme talsia aivan niin likomärkinä ruumista myöten kurassa rämpien Kolttakönkään hotelliin. Ei löydy kadonneita sieltä, ovat siis poi-kenneet johonkin kolttamajaan suojaan. Veljemme urkupilli-insinöörin tapaamme jälleen kananpojan kimpussa ruokasalissa, he ovat ennättä-neet kiertää jo Liinahamarin kautta Kirkenesiin ja sieltä tänne ja ovat siis paluumatkalla alaspäin, kiire on.

Vedentulon hieman hellitettyä kömpivät Vaimo ja Kauppias vihdoin hekin sisään. Olivat tosiaan poikenneet ensimaiseen kolttamajaan, joka oli an-tanut hieman suojaa sateelta. Vettä tulee sinnekin sisään turvekaton läpi useasta kohdin, on siinä laipiokin ollut ennen, nyt ei ole, ovat repineet sen polttopuiksi, ihmekös, jos vettä tulee. Jonkinlaisessa risaisessa ko-rissa likaisten rasurepaleitten joukossa nukkuvaa pientä koltanalkua on yhtämittaa siirrettävä syrjemmäksi, kun vettä taas alkaa tulla uudesta kohtaa. Koltta-ukko heittäytyy avomieliseksi, Vaimon tiedustellessa, on-ko porojakin ukolla noin niinkuin enemmänkin, noinko satakunta, todis-taa, ettei nyt aivan täyttä sitä, tuolla ovat vanhalla rajalla Suonikylässä kesän yli, siellä sitä hänkin ennen asusti, vaan nyt on tänne häätynyt muuttaa, rikkaimpia kolttia tuntuu ukko näillä main olevan. Ja sittenkin on katto melkein kuin seula, kuinkahan sitten niillä köyhemmillä . ..

Ei aikaakaan, niin kömpii sisään jälkeen jäänyt venekunta. Ja jos me olimme märkiä, niin kyllä olivat nämäkin, oli sattunut se vedenpaisumus heidän kohdalleen juuri paraiksi keskellä järveä. Mutta se ei ole lannista-nut matkalaisten mieliä, jälleennäkemisen ilo on varsin suuri, sekä korvin että silmin havaittavissa.

Veljemme, Inarin ja Utsjoen kunnanlääkäri Tapu Jäntti, jota jo Ivalossa etsiskelimme, ahkeroi tarmokkaasti lohiannos nenänsä alla, on juuri pa-luumatkalla Utsjoelta Polmakin, Vesisaaren ja Kirkenesin kautta. Loihe lausumaan, että kun Lappiin matkustaa, on Inarista jatkettava kinttupol-kuja Utsjoelle ja sieltä Tenoa alas Jäämerelle. Varsin varteenotettava momentti.

Olen juuri hotellin kylpyhuoneessa vuorollani kuivaamassa itseäni, pel-kässä pumpulipaidassa, sirot kintut ilkosen paljaina seisoo mies ham-paat irvissä vääntämässä liikaa vettä liittohousuistaan, kun Vaimo hä-tääntyneenä koputtaa ovelle, joudu hyvä mies, moottori odottaa rannas-sa lähdössä Kirkenesiin. Ei auta, sota on kovaa, läpimärät ja ryppyiset liittopöksyt takaisin koipien suojaksi, lakki päähän ja suin päin rantaan. Sinne jäävät tulenheimon Martin tyttäret ikkunaan kyynel silmäkulmassa huiskuttamaan, kun kansakunta laski laulellen vesiä, ilon lyöen lainehia .. .

Moottorin kuljettaja, mukava poika Porvoosta, jonka maailma on heitellyt tänne Jäämeren äärille homehtumaan, kuulee Vaimon kertoman tarinan Könkään rikkaimmasta koltasta, kyllä, kyllä hän tuntee miehen, tunteepa hyvinkin, tämän mailmankolkan suurin suupaltti ja valehtelija on mies, ei ole koltalla kuin yksi ainoa poro ja sekin varastettu, ajoivat miehen sa-maisen sieltä Suonikylästä pois, karkottivat kokonaan, kun syhyivät tä-män sormet toisten kolttain poroihin. Vaimon ja Kauppiaan naamat toti-siksi, kun olivat hartaina uskoneet rikkaan koltan puheet tosiksi. O tem-pora, o Mooses.

Kerran Rocknessa heräsivät ou-dot suonviljelysvaistot

Mutta miehissä ja esimiehissä se palautettiin oikealle alalleen.

Liinahamarin satama 1930-luvulla. Kuva: Museovirasto.

Poiketaan rantaan, passit ja ajokortit kiikuttaa mies Norjan tullin leimatta-viksi, saavutaan Kirkenesin rantaan vihdoin. Koko kauppala meitä vas-tassa, s/s Jäämeri, uljas napamerenkyntäjämme on juuri saapunut ensi-matkallaan tänne, siitä väenpaljous.

Kun postikortit on kirjoitettu ja postitettu, tingitään autoasemalla itsellem-me pirssiauto 42 km matkalle Svanvikiin, tahtoopa mies 20 kruunua, tin-gimme 18 kruunuun. Tässä kärri, olkaa hyvät, katsomme, takso-mykky, vanha, hajoamistilassa oleva avovaunu, ei kävele. No, hän hakee uuden pelin, venttaholl, häviää kauppalaan. Viisi minuuttia, kymmenen, viisi-toista, jo töötöttää, jo tulee, ja mikä ylväs, komea vaunu, upouusi 7 hen-gen Chevrolel-Limousine, 9000 kruunua, ei ole hinnalla pilailu. No, sillä-hän me matkaan iltamyöhässä, ilmassa lauhkeassa. Tie suurenmoinen, kuka ei sitä aja, menettää paljon. Langfjordin vuonon jyrkät, jylhät ran-nat, tie kiipeilee korkealla tunturin rinteellä, päätä huimaa, tie kapea, jyrkkämutkainen, mutta ah niin suurenmoinen. Sinne oli tässä männä vii-kolla joku vaunu tippunut rinnettä alas, ei nyt sentään aivan vuonoon as-ti, mutta kuitenkin, sinne vaan, sano lita. Tänne oli muuten Lahden Mä-kelä, hän kai se oli, unohtanut valokuvauskoneensa, taisi olla järkiään samana päivänä, soitteli siilä hädissään Salmijärven rajavartiostoon pa-rin kolmen päivän kuluttua, sieltä solttupoika Norjan puolelle tätä etsi-mään ja sieltähän tämä juutas löytyi tien vierestä jyrkänteen reunalla ai-van kenenkään pois korjaamatta. Liekit johtunut kansan ylenpalttisesta rehelliäisyydestä vaiko sokeana kulkemisesta, mene tiedä.


Svanvikin tunturituvalla kulutamme viimeiset Norjan killinkimme kahviin ja toppapullaan, halvalla se lähtikin. Sitten parin kilometrin lauttamatka Salmijärven puolelle, jossa herätytetään kylän ainoa autonomistaja he-reille, on näet iltamyöhä ja se vaunu kun jäi sinne Kuivalaihteen penin-kuorman päähän. Insinööri omistajan kanssa vaunua noutamaan ja muu kansa tallaamaan maantietä näitä vastaan. Kello näyttää keskiyötä, au-ringosta ei näet ole apua, se kun paistaa mollottaa tuolla ylhäällä yhtä-mittaa eikä kompassia ole. No, tulevathan ne sieltä aikanaan, Insinööri on löytänyt iloisen tyttöjoukon, jonka kyörää vielä Salmijärvelle, ennen-kuin noukkii meidät mukaansa. Ja se yö nukutaan verrattain makiasti Yläluostarin majalassa.

Spasitelnajalta elikkä Pelastusvuorelta sen englantilaisten riippusillan yli palattuamme yhytämme luostarin pihalla jälleen me Aino Acktcn ja Glory Leppäsen, joka viimemainittu varoittaa meitä antamasta narrata itseäm-me lähtemään Liinahamarista tunturien yli Jäämeren rannalle, sanovat matkaa noin 5 kilometriksi, on se ainakin 11, sama tietenkin takaisin, oli siinä urakkaa kerrakseen ollut. No lupasimmehan me olla menemättä, mikäs siinä.

Koska Liinahamarin hotelli tietysti jälleen oli kansoitettu meikäläisiltä ai-van tiiviisti, on meidän Vaimon kanssa kallistettava päämme Trifonassa matkailijakodissa, kuin kantaa nimeä "Ruija". Pieni, mutta kerrassaan miellyttävä, kodikas tyyli, suosituksemme.

Jäämeren rannalla raakkuja kerää-mässä Sumua.

Tyytyväisiä matkailijoita: Esimies, prof. Antti Tulenheimo, rva Lilli ja nti Päivikki T. sekä Unkarin minis-teri, tri Jungerth.

Paatsjoen kolttia Vassilij Afanasjeffin pirtillä Salmissa Petsamossa. Vas: Meron Krisanovitsh Titoff, 28 v; Maria Leontjeva Afanasjeva, 68 v; Kri-san Timofejevitsh Titoff, 69 v. (Meronin isä ja Marian veli); Vassilij Kle-mentjevitsh Afanasjeff, 44 v. (Marian poika); Parasgas Mirovna Titova, 3 v. (Meronintytär); Elli Alexejevna Ljätova, 14 v. (Vassiljin kasvattitytär). Kuva: Väinö Tanner, 21.10.1926. GTK.

Hannes Laukkanen, insinööri, maanmittari, Petsamon asuttaja. Istuu ja häärää aamiaisten kimpussa Ruijan ruokasalissa ja kello on 8,42. Puhe lähtee luistamaan, kuinkas muuten, kun entisiä käpyläläisiä ollaan mo-lemmin puolin ja Liiton jäseniä lisäksi. Tulee siinä vahingossa mainin-neeksi, jotta tuo Turja-laiva, rajavartioalus, on juuri lähdössä tarkastus-matkalle Suolavuonoon, mutta prof. Tulenheimon y.m. toivomuksesta poiketaan samalla myös Heinäsaarille, kyllähän sinne mukaan pääsee, kun esittelijäneuvos Heilimon kanssa vain puhutaan. Laivan pitäisi läh-teä tasan klo 9. Ja kello on 8,51. Kiireesti yläkertaan, jossa Vaimo vilk-kaasti ylös vuoteestaan ja kello näyttää 8,59, kun seisomme laiturilla jo valmiina. Esko Heilimo ylitsevuotavan ystävällinen, konsuli Rauanheimo samoin ja mukaan päästään, Liinahamarista noukitaan Tulenheimot, Jungerthit, Salot ja Kivekkäät ja niin sitä lähdetään.

Heinäsaarille löydetään sakeasta sumusta huolimatta suoraan, täällä onkin jo s/s Jäämeri matkustajineen, m.m. meidän Kauppias ja Insinööri, joilla silmät tapilla, kun me ilmestymme. Vissiin viisi kiloa raakkuja, nä-kinkenkiä, koralleja y.m. jokaisella kantamuksenaan, kun tunnin kuluttua pudistamme saaren guanot jaloistamme ja soudamme laivaan. Sinne jäävät suunnattomat lunni ja lokkiparvet ja rajavartiosotilaat, joista yksi läähättäen juoksee ympäri saarta nimikirja kourassa kainosti ja kohteli-aasti matkamiesten nimiä metsästäen.

Valaat, pyöriäiset, merisiat ja hylkeet sivuutetaan asiaankuuluvalla ym-märtämyksellä ja mielenkiinnolla, poiketaan Suolavuonoon viemään postia prof. Väinö Tannerille, jonka piti olla leiriä siellä, tunturien rikkauk-sia tutkimassa, mutta ei löydy, lienee siirtynyt rikkaammille paikalle, hiu-kasee jo sopivasti, kun ei ennätetty eväitä mukaan, hyvä kun itsekin ke-rittiin. pelastusenkelin hahmoon puettu ennenmainittu Laukkanen tarjoaa meille tällöin ensiluokkaisen kahviaamiaisen miehistöhytissä, ja harvoin ovat kahvi ja voileivät maistuneet niin ihanilta, kuin just nyt. Kiitos vielä-kin. Kun sumun vuoksi olemme eksyä ensin väärään vuonoon, löyde-tään vihdoin Liinahamarin rantaan ja Jäämeri on seilattu.

Seuraavana päivänä teemme ne kuuluisat poronsarvikaupat siellä Park-kinassa, jonne pääsemme kuormavaunulla Trifonasta oikein friireissun. Ja s/s Jäämerensaavuttua jälleen Moonissa takaisin etelään, Ivalonmajan saunaan pitäisi ennättää, on näet lauantaki-ilta.

Salmijärvellä on Insinöörin poikettava omilla asioillaan ja meidän on ja-lan taivallettava etukäteen maantietä etelään. On totisesti näky jumalille, rahanväärtti näky, mies marssimassa keskellä iltayötä kesäisenä yönä pitkin Salmijärven maantietä kaksi paria poronsarvia kaulassa ja lääk-keeksi tarkoitettu sgonjaagaripuolikas kädessään, Vaimon keikutellessa pienintä sarviparia sievissä hyppysissään, ja sen salolaisen Kauppiaan täydentäessä kolmiyhteyttä. No, tuleehan se Insinööri loppujen lopuksi ja matka jatkuu. Virtaniemen majalaan poiketaan lämmittelemään kyl-män kohmettamia jäseniämme, seurua Tulenheimo-Jungerth-Salo, joka on majoittunut tänne, saattelee meidät sopivasti matkaan, Ivaloon saa-vutaan aamupuolella yötä, siinä klo 2-3 aikaan päästään jo jäähtynee-seen saunaan, kuka menee, kuka ei. Lähteepä siitä muuan seurue, joka ennen meitä on ottanut yöllisen kylyn, vielä Kaunispäälle kolmen penin-kuorman päähän jäähylle, bensiini loppuu näiltä sopivasti siellä tunturilla, asettavat vaununsa sopivasti aivan keskelle tietä ja käyvät levolle. Aa-mulla etelään matkalla oleva postibussi herättää matkamiehet ohi pääs-täkseen ja antaa näille tarpeellisen annoksen tätä korvaamatonta nes-tettä, bensiiniä näet, jotta pääsevät Ivaloon palaamaan.

Seuraava päivä tuo kansan lopullisesti Rovaniemelle, Sodankylässä yhytämme muut uudelleen Polariksessa, samoin illalla Lipposen nurkilla Rovaniemellä. Meidän osallemme jää jälleen yöllinen taistelu ennen-mainitussa punatakkipaikassa, mutta onneksi yö on Pohjolassa lyhyt, varsinkin kun Vaimon keralla astumme aamulla klo 5,20 lähtevään ju-naan.

Käydään vielä Torniossa ja Haaparannalla, passia tai matkakorttia ei näköjään tarvita, koska sitä kukaan ei kysy kummallakaan puolella, sen vaikka Tukholmaan asti painuisit. Koko päivän kulutamme kahdessa valtakunnassa ja illalla suoraan Helsinkiä kohti, jonne vuorokauden ku-luttua onnellisesti saavutaan.

No niin, Jäämeri ja maailman ainoa maantie sinne on tullut seilattua, vie-läpä petroolipelillä. Kalliiksihan se vähän tuli, ehkäpä bensiinikyyti olisi ollut halvempi, mutta aikakos sitä nyt on surra, olihan elämys kerrassaan suurenmoinen, joka ei ikinä mielestä unohdu. Kuka ei Petsamossa koskaan ole käynyt, painukoon sinne kiiresti ensi kesänä, katumusta ei tule, se on selvä se.