H. Roivainen. / Suomen kalastuslehti 1938.

Tietoja Luoteis-Enontekiön kaloista


Seuraavassa esitettävät tiedot Luoteis-Enontekiön kaloista ovat kerty-neet kesillä 1934-1936 tehdyillä kasvitieteellisillä tutkimusmatkoilla, jol-loin ei valitettavasti riittänyt aikaa eikä voimia perusteellisten havaintojen ja muistiinpanojen tekoon. Saadut tiedot ovat vain "tienohesta temmot-tuja", pääasiallisesti kalaa jokapäiväistä tarvetta varten pyydettäessä kertyneitä.

Tuntuu oikeastaan mekilliseltä, että useat eri kalalajit viihtyvät kaukana Lapin perillä, yksinpä villeimmän tunturialueemme, Luoteis-Enontekiön vesissä. Maallikosta tuntunee kalojen toimeentulo siellä arvoitukselliselta ennenkaikkea ravintokysymyksen kannalta katsoen, mutta osaksi myös tavattoman ankaran ja pitkän - noin 8-kuukautisen - talven takia. Kuiten-kin, jos vaivautuu haraamaan joen- tai järvenpohjia, tai ottamaan kou-riinsa purosammalta vaikkapa korkealta alpinisesta vyöhykkeestä, saa ihmeekseen todeta, että niissä aivan vilisee kaloille kelpoisaa pikkueläi-mistöä.

Siikaa on Luoteis-Enontekiön metsävyöhykkeen joissa ja järvissä aina koivuvyöhykkeen ylärajoille, noin 600 m korkeudelle saakka, ja monesti aivan viljalti. Heititpä verkkosi mihin järven kolkkaan tahansa, kunhan vain olet selvillä pyydettävien elintavoista ja liikkeistä, niin aivan sylkäi-semättä voit olla varma, että yön vedessä olleesta pyydyksestäsi keitolle pääset.

Yleensä ovat Luoteis-Enontekiön vedet sen luontoisia, että sopivan verkkopaikan löytäminen on muukalaisellekin yksinkertainen asia, koska kirkkaassa vedessä näkee pohjan laadun metrien syvyydestä. Jos sieltä pohjasta näkyy siikojen luonteenomaisia tuoreita "teitä", pieniä, muuta-man sm levyisiä uria, jotka syntyvät kalojen hiljalleen tonkiessa ja vael-lellessa syöntiretkillään pitkin pehmyttä liejupohjaa, niin voi hyvällä syyllä antautua iloisen ja samalla sentään jännittävän odotuksen valtaan ja uneksia yöllä hyvästä saaliista ja herkullisesta kalakeitosta eli taurosta, niinkuin siellä vesistön latvoilla sanotaan.

Leevi Pappilan nuottue Lätäsenon suulla.

Meekonjauri, jossa on harria, järvirautua ja siikaa.

Mutta tietysti enontekiöläiselläkin siialla on omat tapansa suhtautua vaihteleviin säihin, tuulisiin ja myrskyisiin, lämpimiin ja poutaisiin, tyve-niin ja raukean pilvisiin. Kovin arka se myöskin on. Älä sen vuoksi tar-peettomasti metakoi pyydystä veteen laskiessasi, etenkin jos olet sitä ahtaan ja matalan vuopion suulle asettelemassa. Lihavapohjaisissa vuo-pioissa siiat mielellään ruokailevat, mutta syöksyvät heti joenväylään, kun aavistavat luomakunnan herran heitä itselleen tauroksi himoitsevan.

Mitenkähän moni kaupungin torilta kalansa ostava rouva muuten lienee selvillä siitä, kuinka paljon kalojen lihavuus ja samalla laatu vaihtelee, riippuen siitä, mistä vesistä kalat ovat peräisin ja milloin ne ovat pyy-detyt? Taitavat olla harvinaisia poikkeuksia sellaiset rouvatt! Ja kuiten-kin, siialla ja siialla, hauella ja hauella, on vallan huikea ero.

Ylläoleva surullinen ajatus tuli mieleen muistellessa, miten enontekiöläi-nen on tästä todella tärkeästä seikasta selvillä paremmin kuin aapises-taan jo hamasta lapsuudesta saakka ja hänen makunsakin on kalaruuan suhteen ilmeisesti paljon kehittyneempi kuin "ylikulttuurin" pilaamilla ih-misillä. Täytyy aivan hartaasti kummastella vesistön latvojen asukkaan taitavuutta kalojen luokittelussa!

Jokainen kalatauro arvostellaan perinpohjaisesti, kun sitä syödään, ja melkein jokaisen joenmuutkan ja järvenpoukaman siialla ja hauilla tode-taan lihavuus-ja makueroja. Könkämäenon latvalla olevanTaatsajärven siika kasvaa noin 5-kiloiseksi ja on erittäin lihavan ja herkullisen mai-neessa. Verraten lähellä sijaitsevan Peerajärven siika taas on ainakin paikallisten herkkusuiden mielestä aivan kelvottoman laiha, eikä tahdo tauroa, s.o. muuttua keitettäessä mureaksi lainkaan. Lätäsenolla ja Po-roenolla on hyvänlaatuista siikaa vielä Munnikurkkion yläpuolisessa su-vannossa ja vuopioissa aina Runavuopioon saakka. Suurta ja lihavaa siikaa saadaan toisina vuosina Porojärvestäkin - samoinkuin myös Kil-pisjärvestä - mutta Porojärvilaakson ylimmässä järvessä, Meekonjau-rissa, (kuva 2) siika näkyy jo harvinaistuvan. Meekonjauri onkin koivu-vyöhykkeen äärimmäisellä rajalla, noin 570 m merenp. yläp.


Paikalliset asukkaat pyytävät siikaa sekä verkoin että nuotin, ja pitkät, monipeninkulmaiset kalastusmatkat sekä "vasta- että myötävirtaan" ovat verraten tavallisia. Tuoretta siikatauroa syövät hanakasti kaikki, ylijäämä suolataan ja jotkut myyvät suolasiikaa Ruotsin puolellekin, esim. Kiiru-naan, jonne he itse sen talvella kuljettavat. Siilastuvan isäntä Valde Viik on pannut alulle siian savustamisen ja päässyt tyydyttäviin tuloksiin. Ainakin Siilastuvan kesävieraat muistelevat Viikin savusiikaa suurella kiitollisuudella.

Ylimmän Urtasjärven taimenia

Kahperusvaaran itäsivulla virtaava puro, jossa tunturirautua esiintyy vielä huomattavasti kuvassa näh-tävän paikan yläpuolella, yli 1100 m merenp, yläp.

Harrin on latvavesissä vielä runsaammin kuin siikaa, erityisestikin joki-väylissä. Harri juuttuu helposti verkkoon ja syöntiaikanaan iskee ahnaas-ti pikku-uistimiin. Monen kymmenen harrin saalis muutamassa tunnissa ei ole mikään harvinaisuus. Lihava harri on melkein yhtä hyvin kuin sii-kakin kaikkien haluamaa saalista.

Myös taimenta on joissa kaikkialla, vaikkakin paljon niukemmin kuin har-ria. Taimen käy verkkoon vielä monissa puhtaasti alpinisissakin järvissä, kuten esim. ylimmässä Urtasjärvessä, (kuva 5) joka sijaitsee noin 720 m merenp. yläp. Verkko viritetään siellä veneen puutteessa nuoran avulla sopivaksi katsotun lahdekkeen poikki, taisellaisen puutteessa aivan pit-kin suoraa rantaviivaa, ja saalis on jokseenkin, taattu.

Järvirauttu eli nieriä on taimenta harvinaisempi, mutta esiintyy sentään esim. kilpisjärveläisten ruokalistalla hyvin usein. Kilpisjärvestä saata-neenkin alueen suurimmat raudut (5-8 kg), mutta melkoisia näkyy asus-tavan myös Poroenon latvajärvissä (Meekonjaurissa m.m.).

Elintavoiltaan ihmeellisin ja mukautuvaisin tunturiseudun kala lienee paikkakuntalaisten tunturirauduksi nimittämä lohikala, jota esiintyy Kilpis-järven ja Haltiatunturin välisissä alpinisissa puroissa jopa kuhisevan vil-jalti ja yllättävän korkealle saakka. Kaikkein runsaimmin olen tätä merkil-listä ja hipleän herkullista kalaa tavannut Guonjarvanghin purossa noin 800-850 m merenp. yläp. sekä Perfejohkassa noin 700 m korkeudella. Kahperusvaaran SW- ja Eliepeillä (kuva 4) sekä Haltiatunturin ja Ridnin välisessä purossa totesin sitä vielä 900-950 m korkeudella! Viimemai-nitussa paikassa näin tosin ainoastaan pieniä yksilöitä, joiden pituus oli noin 10-15 sm, kun taas suurimmat, Perfejohkasta ja Guonjarvanghin purosta saadut ovat olleet 30-35 sm mittaisia.

Edvart Mannela perkaa Munni-kurkion hyvää siikaa. Kuva: Suomen kalastuslehti 1938.

Nuottasaallsta Kelottijär-vellä: haukea, siikaa ja ahventa.

Tunturirautu on kovin, arka ja varovainen kala, mutta erittäin ahnas tar-raamaan sopivaan siimapyydykseen kiinni, jos osaa heittää sen niin, et-tei kala aavista pahaa. Tunturirautua tapaa keskikesällä aivan pienissä-kin puroissa, joissa vettä vain niukasti lirisee kivien tai louliukon viilissä. Kiviset jal ouhuiset paikat ovatkin sen taattuja turvapaikkoja vaaran uha-tessa. Salamannopeasti se luikaisee näkymättömiin, jos maa vähänkin tärisee tai epäilyttävä varjo lankeaa veteen. Monesti se pysyy myös hy-vin itsepäisesti piilossaan, vaikka kuinka koettaisi sitä ulos säikytellä. Tällainen menettely on ilmeisesti sen jo ammoin oppima taito - nähtä-västi etupäässä lokkien, ketun, naalin ja saukon hyökkäyksistä pelas-tautuakseen.

Kutuajan lähestyessä loppukesällä esiintyy tunturirautu usein parittain ja sen varovaisuus tylsistyy tällöin niin kovasti, että sen voi sopivasta pai-kasta saada käsin kiinni. Täytyy kuitenkin olla vikkelä liikkeissään ja is-keytyä sormin säälimättä sen kiduskansiin, sillä se on kaiken lisäksi merkillisen voimakas, nopea ja liukas, ja voi senvuoksi vielä viime het-kessäkin liukua kouran sisästä pois.

Edellämainittujen lisäksi on alueella varsinkin Könkämäenon suvannois-sa ja järvissä aivan yleisesti haukia, jotka ovat keskimäärin kookkaan-puoleisia, 1-5 kiloon. Kuvassa 6 näemme muutamia 3-4--kiloisia yksilöi-tä, jotka saatiin siikojen ja ahventen ohessa nuotalla Kelottijärvestä. Vaikka meidän retkikuntamme ei erikoisesti harrastanut hauenpyyntiä, innostuimme kerran Vittangin järvellä myöhään illalla heittämään uisti-men kerran toisensa perästä veteen ja niin nousi sieltä tasaisesti yli kilon painoisia haukia 11 kpl noin yhdessä tunnissa!

Muista alueen kaloista mainittakoon vielä ahven, jota sanotaan esiinty-vän ainakin Könkämäenon alemmissa osissa. Meidän pyydyksiimme ei ahven kertaakaan tullut. Made niinikään esiintyy useiden ilmoitusten mukaan Könkämäenon varren järvissä, mutta miten runsaasti, siitä ei tullut selvää otetuksi.