ALE RIVINOJA. / Kansan kuvalehti 1931.

Teidän ei tarvitse mennä kovinkaan pitkälle ajassa taaksepäin, kun markkinat olivat vielä melko tärkeänä edellytyksenä tavaranvaihdolle. Varsinkin maamme pohjoisosissa ne ovat olleet kaupanteon keskeisim-piä muotoja. Ajat ovat muuttuneet ja sen mukana markkinain luonnekin. Kuitenkin näyttelevät ne vielä jonkinlaista osaa Peräpohjolan kaupassa ja Tornion, Kemin sekä Rovaniemen talvimarkkinat keräävät väkeä ko-solta läheltä ja kauempaakin. Eihän enää kokonaisia talvivarastoja markkinoilla huonekunnat itselleen hanki, vaan pikemminkin vanhasta tottumuksesta tori ja kadut täyttyvät ja samaisesta tottumuksesta kai kauppiaatkin saapuvat ja omankin paikkakunnan kauppiaat vetävät osan varastostaan telttoihin ja kojuihin.


Nahkamarkkinoina Rovaniemen markkinoilla on silti vielä kohtalainen merkityksensä ja useampaan miljoonaan on tämän artikkelin liikevaihto parina kolmena markkina- päivänä noussut. Peräpohjolan vanhimpia markkinapaikkoja on Tornio, jonka vuoksi pieni kierros Tornion talvimark-kinoilla.

Länsi ja itä, etelä ja pohjoinen kohtasivat toisensa vuosisatoja sitten Tor-nion markkinoilla. Niiden maine kantoi kauas ja se houkutteli etelän kauppiaita vaihtamaan suolaa, kiiltäviä tinatuoppeja, verkaa ja kuohuvaa viiniä raskaisiin ja arvokkaisiin nahkakiihtelyyksiin, joita kuljettavat mark-kinoille Pohjolan metsien miehet. Harvoin siihen aikaan kokoontui tuhan-sittain miehiä yhteen ainoaan paikkaan, mutta Tornioon sanotaan ko-koontuneen, sillä silloin otti Pohjola ne elämänsä tarvikkeet, joita se ei itse pystynyt tuottamaan koko vuodeksi varastoon. Se maksoi tarvik-keensa jaloilla turkiksilla, joita mitattiin kokonaisin kiihtelyksin.

Aikakirjat kertovat, että silloin hengitti Tornio oikein syvin vedoin. Sen elämä aivan kuin riehaantui muutamaksi viikoksi patoutuakseen sen jäl- keen taas tasaiseen uneliaisuuteensa.

Kerran vuodessa Tornio vieläkin riehaantuu, sillä oikein almanakkaan on merkitty sen talvimarkkinat. Kai entinen maine kantaa vielä näihin päiviin asti sen verran, että Tornion-jokivarren asukkaat rajan molemmin puolin saapuvat joukolla katsomaan, mitä torille on myytavaksi pantu. Vaihto-kauppaa ei enää tunneta, vaan mitä haluaa itsellensä ostaa, on makset-tava selvässä rahassa. Kelpaa kruunu ja kelpaa markka. Sitä elämän-tempoa tuskin enää nyt saadaan viritetyksi, jonka mainitaan virinneen muutama vuosisata sitten. Ei tule enää nahkakiihtelyksiä montakaan markkinoille. Torille kylläkin kasaantuu muuta tavaraa ehkä enemmänkin kuin ennen. Tulee kauempaakin, aina Etelä-Suomen kaupunkeja myö-ten. Tulee nytkin verkaa, tulee rihkamaa, mutta tulee huonekaluja, saa-veja, koreja ja muuta taloustavaraa.

Että markkinain tempo nousisi korkealle, on käytettävä kylläkin sellaisia ulkonaisia eliksiirejä, jotka piristävät. Seudun hevosmiehet sen alkusy-säyksen antavat. Rajan molemmin puolin ovat hevosjalostusyhdistykset ja tavallisesti ne molemmat panevat markkinain tienoilla toimeen kilpa-ajot. Pohjois-Suomen komeimmat kilpa-ajot niistä syntyvät. Viime mark-kinain aikana ravikilpailuista huolehtivat yksistään suomalaiset ja näköä ja kokoahan siitäkin syntyi.

Pohjolan parhaimmat ravarit "paanalla" silloin toisensa kohtaavat. He-vosmiehinä on suuri hetkensä. Paana vetää ja hevosmiehen veret kie-huvat kuumempana päästessään keveille kilparattaille kuin ikinä juoksi-jan veret. Jäälle on ajorata tehty ja totisesti puhutaan silloin jäällä hevo-sista. Ja kannattaa puhuakin, sillä kun vauhdin hurjuus mieheltä vedet silmistä kiskasee ja hevosen kavioista lähtevät tierat takovat rintaa, niin jo lämpenee hevosmies mieliaiheestaan. Vaahtokylkisiä hevosia tapu-tetaan lautasille, katsotaan suuhun. Kehutaan ja haukutaan.
Palkintotuomarien lava on kansoitettu tärkeän näköisillä miehillä. Tarkas-ti tihtaavat he "vorrooko" ravari liikaa ja onko juoksu hylättävä, sillä sel-laistakin saattaa tapahtua vaikkakin harvoin. Useimmiten ihastellen keh-utaan jonkun ravarin kaunista menoa. On hevosmiesten suuri hetki. Kil-pailujen tuntu on sähköistävää, tarttuvaa. Se saattaa iskeä arkiseen aju-rijuhtaankin ja senkin jalka nousee komeammassa kaaressa kuin tavalli-sesti. Se koettaa iloisesti hirnataen peittää kademieltään, jonka synnyt-tävät nuo paanalle päässeet juhlitut, joista tarjotaan kymmeniä tuhansia.

Mutta torilla sykkii elämä nopein lyönnein. Telttarivien välit ovat ihmisvir-tana, joka hiljalleen soluu uomas tatoiseen. Katsellaanhan tavaroita. Yrittäpätpä jotkut kauppoihinkin ryhtyä. Kauppiaat pitävät huolen, että tavara tulee ainakin tarjotuksi. Kehoituksia satelee. Kehaistaan tavaraa ensiluokkaiseksi ja hintaa satumaisen halvaksi. Laajoille pöydille on eri tavaralaatuja ladottu suloiseen epäjärjestykseen. Kaikkia on tarjolla ja kaikki on halpaa. Mutta markkinoilla ei niin vain ostetakaan. Tingitään. Tingitään vaikka markka soikeaksi ennenkuin sen annetaan kukkarosta pyörähtää. Syntyyhän kauppojakin ja useimmalla virrassa mukana kul-kevalla näkee kainalossaan jonkinlaisen kotituomisen.

Monen monethan ovat tulleet markkinoille vain huvitellakseen ja siihen-kin on tilaisuus. Päiväkauden hyrrää elokuvakone. On tuuritansseja, jot-ka kestävät kolmisen tuntia kerrallaan ja taas tyhjennetään sali. Aloite-taan uudelleen ja myydään uudet pääsyliput. On tulijoita riittävästi. Sei-nät ulos tahtovat pullistua. Kattoon kohoaa höyrynä liika lämmin ja kiiltä-vät pisarat tanssivien kasvoilla kertovat, että huvitellaan. Huvitellaan ko-ko rahan edestä. Haitari rämähtää soimaan ja poikarintama liikahtaa yh-tenä seinänä tyttöin seinää kohden. Mutta tuleepa toinen tanssi. Silloin saavat pojat seisoa rintamassa ja odottaa, sillä tytöt tulevat "hakemaan takaisin" ja jos tyttö hakee takaisin äskeistä kavaljeeriaan, on se merkki-nä siitä, että kelpoinen oli ja sopii jatkaa vielä vaikka muitakin tansseja. "Aina soi ja liukas on lattia" kertoo mainosplakaattikin ulkoseinämissä ja uskottavahan tuo on. Sopii koettaa ja koetetaankin. Vihaisesti iskee la-pikkaan pohja tai pyhäkengän antura lattiaan.

Tanssisalin ovi lennätetään tuurin muuttuessa selälleen ja silloin sotkeu-tuvat yhteen posetiivin ja haitarin sävelet. ja kulunut on posetiivarin laa-tikko ja särähdellen kantautuvat siitä vain lyhyen matkan päähän säve-let. "Suomalainen" on vinoon tekstattu posetiivin kyljessä. Älkää siis suosiko ulkomaista, vaan ostakaa kotimainen onnenlehti. Siitä saatte tietää yhtä hyvin kuin italialaisestakin, että elätte 81 vuoden vanhaksi. Sitä ennen olette kuitenkin ehtineet huolehtia puolesta tusinasta perilli-siä, kun vain olette varonut "tummaa naista, joka seisoo onnenne tiellä".

On muitakin markkinoiden taiteilijoita. On eläintelttakin, jossa olevat aar-nioiden asukkaat eivät eläissään ole saaneet maistaa vapauden hur-maa, vaan joiden katseeseen on ruoska ja vankeus painanut nöyrän lei-man. Niiden liikkeet kertovat hermostuneisuudesta, joka vain ärtyy ute-liaiden silmien katseista. Saattaa olla mukana kotimainen karhukin. Mut-ta sekin huojuttaa tasaisessa tahdissa ruumistaan päivitellen elämänsä kulkua. Sokeripala houkuttelee sen ajamaan kierroksen polkupyörällä. Vuodesta toiseen kiertää se markkinoita. On saanut nuhan ja silmät vuo-tavat vettä. Ihmiset vain vaihtuvat.

Viereisen teltan edustalla aisakello kuuluttaa esityksen alkamista. Siellä on hypnotisoija ja hänen meedionsa. Mies huutaa teltan ihmeitä aisakel-lon äänen sekaan ja lippuluukulle jono syntyykin.

Kuuluu huutoa joka suunnalta. Helppo-Heikitkin pitävät huolen siitä, ettei ääni markkinoilta liian vähäksi häviä.

Eletään markkinatunnelmassa. Mukaan rentoa meininkiä. Saa haukata keskellä toria vehnäleetasta tai Viipurin rinkilästä. Saa sylkäistä roiskaut-taa makkarankuoren keskelle katua ilman, että kukaan kummana pitäisi. Paukautetaan tuttua ja tuntematonta markkinapallolla selkään, että naru vinkuu. Pompitaan ilmapalloilla. Vastaantuleva saattaa töykäistä aivan pahki ja hyväntahtoinen naurun toljaus saa käydä anteeksi pyynnöstä.

Vain pari, kolme päivää sykähtelee elämä torilla kiihkeänä palatakseen jälleen vuodeksi entiseen tyyneen nukuttavaan uomaansa.