Valde Näsi. Rajamme vartija 1946.

Tornionlaakso rajamaakunta, jossa talonpoikaiskulttuuri on arvossa


Tornionlaaksokin on ollut sodanpyörteissä, Pohjois-Suomen yli pyyhäl-tänyt sodanliekki kulki Tornionlaakson kautta ja hävitti asutusta, jota aina on pidetty suomalaisen talonpoikaiskulttuurin kunniakkaana edustajana. Vieraalta maalta, rajantakaa turvapaikan saanut jokilaakson kansa joutui osaveljien tavoin jättämään vakaiset askareensa ja lähtemään sotapa-kolaisuuteen, suomalaiselle rahvaalle niin monesti uusiintuneelle kolkol-le taipaleelle.

Valtarajat ovat aikojen mittaan piirtyneet tavantakaa pohjolassa aina uu-sille sijoille. Merkillisimpiä tarinoita on tämän luoteisrajamme historia. Ruotsinvallan aikana aina Jäämeren ääriltä alkanut hyödyllinen vesireitti sitoi ja yhdisti ”väylänvarren” asutuksen kiinteäksi henkisen ja aineelli-sen elämäntoiminnan yhteydeksi ja kokonaisuudeksi.

Siitäpä syystä vanhassa Ruotsin maakuntalaitoksessa ei rajaa vedetty-kään tähän valtasuoneen ja selkärankaan, vaan sen sivuille, kauas sa-loille ja korpimaille, jossa raja ei särkenyt maakunnallista eheyttä ja rik-konut luonnollisia talousalueita. Kaniikkien ja piispojen raja Kaakama-joen suunnassa, Tornionlaakson itäraja, oli juuri sellainen.

Vasta Haminan rauhan loppuselvittelyssä sattunut Aleksanteri I:n mie-kan piirto, ”Salomonin tuomio”, halkaisi laaksomaakunnan kahtia, ”mutta Tornion kaupungin tahdon kuitenkin itselleni”, määräsi itsevaltias.

Tornio oli nimittäin Tornionjoen länsirannalla, ja raja muuten periaattei-den mukaisesti oli noudattava ”väylää”, jokiuoman syvintä kohtaa. Raja-selvitysten ja vähäisten- nautintaniittyriitojen jälkeen palasi jokilaaksoon yli sata vuotta kestänyt rauhantila, jonka aikana asutus vaurastui ja ku-koisti paljon edelle monia eteläisiä seutukuntia.

Tornion reitillä on ollut oma, ylhäinen asemansa entisaikojen erän- ja kaupankäynnissä. Se on ollut tarunhohteisten pirkkalaisperinteiden kan-nattaja aikoina, jolloin ihmisen oli turvauduttava luonnon laatimiin kulku-teihin.

Hätäasuntoja Kolarin Jokijalassa, jossa jälleenrakennus on edistynyt ripeästi.

Satojen vuosien takaiset vesisuhteet sitäpaitsi tarjosivatkin käyttökelpoi-sia venereittejä pohjanperien mittaamattomilla kairoilla ja taipaleilla. Tor-nionreitin suu veti suuren maailman huomion puoleensa, joka parhaiten ilmenee Olaus Magnuksen kuvauksista, joissa sentään tarkoituksellisen koristemaalailun ohessa on, aika annos totuuttakin jälkimaailmalle talle-tettuna.

Sivistyksen vieminen Lappiin-, vaikka se ei aina tapahtunutkaan puh-taasti humaanisissa muodoissa, oli näiden hyvien kulkureittien ansiota. Sitä tietä siirtyi myös vakinainen maanviljelysväestö aina Lapin perukoil-le saakka jo paljon ennen kuin Ruotsin kuninkaat keksivät asutuspolitii-kan valtakunnallisen merkityksen. Kaarle XII nimittäin sääsi, että mie-hen, mentyään naimisiin, oli saatava kruunun laajoista alueista maata ja metsää itselleen.

Se oli suoraviivainen sääntö, joka levitti suomalaista vaikutusta kaikkiin Ruotsin vallan pohjoisiin osiin ja sivu niistäkin, ja asutuksen levenemi-nen työnsi myös valtarajoja edellään. Jos kohta suomalaisella on asu-tuspolitiikka luonnossaan ja veressään, niin kyllä sen pohjana ovat nä-mä viisaat kuninkaiden säännökset.

Ukko-kruunu on entisaikoina suosinut uudisasukasta, ehkä itsekkäistä 'syistään-, mutta sittenkin kiitettävällä myötätunnolla. Tornionlaakson talonpoikaiskulttuurilla ovat juurensa tässä historian kamarassa-. Suuria tiloja ja torpparilaitosta siellä ei ole koskaan ollut, eikä siellä puute ja hätä ole juuri laisinkaan vieraillut. Joskus on sattunut huonojaikin aikoja, mutta niidenkin ohi on sentään aina selviydytty tuppivyötä kiristämällä.

Väylänvarteen, Pellon ja Kolarin välitaipaleelle, on noussut monta uutta taloa.

Rakennustyö on tapahtunut järkevän suunnitelman mukaisesti, ja vilje-lyksiä on laajennettu samassa suhteessa. Rakennustapa Tornionlaak-sossa on aina ollut tyylipuhdasta ja ”pytingit” on sijoitettu pääilmansuun-tiin selvään neliöön arvonsa mukaiseen järjestykseen, joka ei saata joka suhteessa täyttää kaikkia nykyisen piha-arkkitehtuurin vaatimuksia, mut- ta vastaa kyllä laaksokunnan henkeä ja tapaa.

Suuret asuinrakennukset on taiten aikoinaan veistetty hitaasti kasva-neista jäittipetäjistä. Kerrotaan talojen mestarirakentajista, joilla on kaut-ta maakunnan kantava nimi, mutta silti jokainen talonpoikaismies pystyi pitelemään piilukirveen varresta ja vastaamaan nurkallaan salvaimesta.

Kaikkinainen kätevyys on siellä aina ollut suuressa arvossa, josta todis-tuksena ovat monet taidokkaasti valmistetut työkalut ja esineet, mutta ennenkaikkea asumukset, jotka on tehty ”vasiten”, suurella huolella, kestämään pohjan viimaa. Jykevää rakennustapaa tavallaan keventävät päätylaudoitusten leikkaukset ja ”pytingin” eteen laadittu kaunis kuisti.
Eikä vanhojakaan rakennuksia ole päästetty rappeutumaan, vaan on ne korjattu aikanaan ja niitä on vaalittu kalleina perintöinä.

Saksan vihat eivät alempaa Tornionlaaksoa hävittäneet, siksi siellä vielä vanha laaksokuntalainen talonpoikais tyyli on nähtävissä. Sitä kannattaa käydä katsomassa. Se on elävää historiaa, joka kertoo ei vain siitä ajas-ta, jonka nämä rakennukset ovat nähneet, vaan asioista satojenkin vuo-sien ta-kaa, jolloin samaa rakennustyyliä on noudatettu ja jolloin on val-linnut kylissä suurin piirtein sama asumisjärjestys.

Pellon Ylirannalla tehdään talon koko väen voimalla tiiliä.

Mutta aivon kehnoa ei ole jälleenrakentaminenkaan ollut. Uudet tuvat ovat rovioiden polttamille kivijaloille nousseet. Tyyli on kuitenkin muuttu-nut. Sitä on arvosteltu, joskus ankarastikin. Omasta puolestani katson kuitenkin, että nykyisissä oloissa ei entinen enää sellaisenaan voisi puo-lustaa paikkaansa. Ei saataisi pystyyn ”pytinkejä”, joissa olisivat entisen-laiset suuret ullakkotilat ja kellarihalsit tyhjillään.

Nyt täytyy jokainen kuutiotila käyttää hyödyksi. Silti pitää sentään kotois-ta suuntaa noudattaa, erehtymättä taitekattoihin ja muuhun esikaupunki-hullutteluun, joka Tornionlaaksossa on onneksi vältettykin.

Kesällä tein kierroksen Tornionlaaksossa ja sain nähdä sen ripeän jäl-leenrakentamistouhun, joka sille oli ominaista. Erikoisesti jäi mieleen Ko-larin Jokijalka, joka ennen on tallannut paikallaan, mutta johon nyt tulee enempi taloja kuin mitä siellä tuhoutui ja jossa todellakin on tehty työtä.

Tornionlaakson kansalla ovat melkoiset vaatimukset asumuksiinsa näh-den, ja siitä syystä tämä jälleenrakentaminenkin on otettu oikein vaka-valta kannalta.

Valtakunnan raja kulkee edelleen sieltä, mistä se on hyvän joukon toista-sataa vuotta kulkenut. Raja antaa Tornionlaaksolle oman leimansa, mut-ta sellainen häiritsevä tekijä, kuin miksi sitä joskus luullaan, ei se kuiten-kaan ole. Rajan yli on yhteys yhtä kiinteä kuin menneenäkin vuosikym-meninä, ainakin kanta-asukkaiden kesken vallitsee hyvä rauha.

Mikäli joitain ikävyyksiä sattuu, niin niihin on useimmissa tapauksissa syypää muualta tullut kulkuväki. Vanha väylänvarren väki sensijaan tietää, miten rajalla on elettävä jia hyviä välejä ylläpidettävä.