ERNST LAMPEN. / JÄÄMEREN HENGESSÄ. / DIGI. KANSALLISKIR-JASTO.FI

Trifonanniemi.



Trifonanniemessä on valtion rakennuttama majatalo. Nimensä on paikka saanut tuosta merkillisestä, pyhästä Trifon-munkista, joka Petsamoon toi kristinuskon jo 1550-luvulla ja, mikä vielä parempi oli, rakennutti ensim-mäiset kulttuuriasunnot tänne Ruijan rannalle, Normanniin eli Muurmanniin.

Majatalon rannassa on vankka laituri, johon voivat laskea sangen syväl-lä kulkevat alukset, ei tosin valtamerilaivat. Näillä taas on erinomainen satamansa Liinahamarissa, Petsamon vuonon suupuolella. Sinne ank-kuroivat englantilaisten suurimmat sota-alukset. Siellä lepäävät laivat kuin Jumalan kukkarossa, suojassa kaikilta tuulilta.

Liinahamarin satama ei koskaan jäädy, Trifonan edusta taas sydäntal-vella kuuluu olevan lujassa jäässä.Omituinen paikka tämä Trifonanniemi siitä, että sinne voi Petsamosta saapua joko vesitse tai maitse aivan sa-maa reittiä. Kaksi kertaa vuorokaudessa vuonon pohjukka on kuin hieta-aavikko ja kaksi kertaa taas lainehtii suolainen Jäämeri sen hiekkasärk-kien yli.

Voit siis kulkea jalan tai ratsain Trifonanniemeen, mutta 6 tunnin kuluttua voit juuri saman matkan tehdä veneessä. Mooseksen kulku Punaisen meren yli juohtuu mieleen, kun tämän omituisuuden näkee. Trifonannie-mestä pääset hyvää myötävirtaa ulos Jäämerelle niin ikään kaksi kertaa vuorokaudessa, ja yhtä monta kertaa taas pääset mereltä hyvää kyytiä virran mukana Trifonanniemeen.

Kello kourassa täytyy liikkua Trifonanniemeltä, menipä sitte pohjoiseen tai etelään. Luoteen ja vuoksen eroitus on noin 3 metriä. Paikkakunta-laiset sanovat nousuvettä uhiksi = fullvand, pakovettä hieruvaksi = fjär-vand.

Ensimäinen tiedustelu matkamiehellä on aina, onko ulli vai hieruva. Ullin ja hieruvan mukaan täytyy kaikki matkat asettaa. Ullilla pääset mukavas-ti nousemaan laitureihin, hieruvalla täytyy sinun kavuta laituriin kuin pa-losotilas katolle.

Trifonanniemen majatalon isäntä on kotoisin Polvijärveltä ja sanoo vielä joskus: kyllä hiän osovaa. Virkku mies, puhelias mies. Paitsi polvijärve-läistään puhuu hän vähän norjansekaista ruotsia, ehkä vähin venäjää-kin, ainakin niin paljon, että suoriutuu munkkien ja Moskovan kolttalap-palaisten kanssa. - Moskova on kolttakylä Yläluostarin läheisyydessä.

Emäntä on syntyjään Salmin pitäjästä. Pikkuinen emäntä, mutta terhak-ka. Puhuu pehmeää, sirkuttelevaa karjalankieltä, ja on piirakantekijä ai-van ensiluokkainen. Suussa sulavia olivat hänen lohipiiraansa, ryynipii-raansaja mustikkapiiraansa. Ja niillä oli niin taiteellinen ulkomuotokin. Erinomaisia eväsesineitä.

Eväitä saikin emäntä kyhätä kokoon milloin millekin retkikunnalle. En oli-si tahtonut olla isäntäväen asemassa viime kesänä. Ei heillä ollut yön rauhaa, ei päivän lepoa. Retkikunta tuli, toinen lähti. Ullin mukana tuli, uliin mukana lähti, hieruva toi, hieruva vei. Sängyt täynnä yövieraita, lat-tiat niinikään. Ja pihamaalla kiroilivat ne, jotka eivät mahtuneet sisään.

Isännän piti varustaa kullekin yöpuunsa..Jollei majatalossa, niin jossakin Trifonanniemen kylässä. Kaikeksi onneksi Trifonanniemessä on kylä, 77 asukasta, on sauna ja isäntäväellä oma asuntonsa. Hetken mekasta-misen jälkeen kaikki pääsivät levolle katon alle. Ulkosalla, paljaan tai-vaan alla, ei kärsi maata.

Petsamon vuonon pohjukka. .

Kuva: Suunata. 30.4.1921.

Pihamaalla oli hyörinää ja pyörinää. Oli laivamiehiä, oli kalastajia, oli sotilaita. Mutta nylettiin siinä partahylettäkin ja perattiin paltaita. Outoja naamoja näki, kolttain, lappalaisten, karjalaisten sekä Kalastajasaaren-non suomalaisten.

Suuri juopa oli sen väen välillä, mikä oli saanut kulttuurinsa venäläisestä luostarista, ja sen, joka oli sivistyneiltä norjalaisilta ottanut mallia. Pats-joella ja Kalastajasaarennolla vallitsee luterilainen suomalais-norjalai-suus, luostarien ympärillä kreikkalainen karjalais-venäläisyys.

Kun näin koltan ja luterilaisen lappalaisen istuvan vierekkäin Trifonan-niemen pihalla, ällistyin suurta eroitusta. Koltta parrakas, lappalainen parraton, koltan silmäys valju, lappalaisen terävämpi. Koltta ei ollut kos-kaan tirkistänyt kirjaan, lappalainen osasi lukea. Heidän silmistään loisti kaksi eri maailmaa. Rodultaan olivat he samoja.

Kun istuttiin miesjoukolla Trifonanniemen majalan ruokapöydän ympä-rillä, laahusti eräs koltta sisälle aivan keskilattialle saakka. Mikä hassun-kurinen tassero! Heti ensi silmäyksellä näki, että hänen esi-isänsä oli ollut Iso-Venäjän munkki, eli ehkä oikeammin siperialainen munkki, joku Rasputin eli Rapsutin, niinkuin kontiolahtelainen kuuluu sanovan.

Tämä Rapsuttimen jälkeläinen oli tuuheapartainen,vanutukkainen, mutta niinkuin suuresta pienennetty. Naama villin venäläisen, mutta pituus kääpiökansan. Ei voinut nauramatta häntä katsella. Pään koko ja harti-oitten laveus liian isot pituuteen verrattuna. Tinttamareski(* olento!

*) https://fi.wikipedia.org/wiki/Tintamareski


Koltta katseli kotvan aikaa meitä. Missä olin samanlaisen silmäyksen nähnyt? Ahaa! Nyt muistin. Korkeasaaren karhuilla. Näki, ettei noilla silmillä koskaan oltu katseltu pieniä esineitä, pieniä merkkejä, kirjaimia, numeroita y.m. Niillä oli vain nähty metsää, puita, tuntureita, lunta ja soi-ta.

Ne hamuilivat niin avuttomina miehestä mieheen, lautaselta suuhun. Rapsuttimella oli asiaa isännälle ja sen hän aivan lyhyesti lausui seu-raavilla voimakkailla sanoilla:
- Kirves nada, kirves nada!

Rapsutin puhui kovalla, siperialaisella äänellä, ei ollenkaan vikisten, niin-kuin Patsjoen koltat. Rapsutin sai kirveen, ja siellä hänen hajasäärin nähtiin hakkaavan halkoja pihamaalla sangen uutterasti. Keskipäivällä hän taas hiihti sisään ja tiukkasi:
- Tsaju nada!
Ja illalla hän tuli ja sanoi
- Djengi nada.

Rapsutin tahtoi lainata rahaa, tuli kaikkien eteen, näytti nyrkkinsä rystyit-ä ja laski adin, tva, tri, tjetire,pjät. Viisi oli nystyrää nyrkissä, ja viiden päivän perästä koltta aikoi maksaa velkansa. Huolettoman ja iloisen nä-köinen tämä Rapsutin oli, aivan niinkuin karhun poikakin on iloinen met-sässään.

Minä kurkistin hänen kaulukseensa, ja katso, hänellä ei ollut paitaa. Siis aasialaisen ja Tolstoin tarun mukaan hän oli onnellinen. Aasialaisten käsityksen mukaan ainoastaan eläni on onnellinen, ihminen vasta hau-dan tuolla puolen.

Trifonan isäntä oli halukas koristamaan pihansa ympärystää. Hän tahtoi viljellä kenttiä majatalon ja laiturin välillä, jotka nyt vain kasvoivat äpäre-ruohoja. Vallan oikein! Arveluni mukaan ei Petsamon ijät kaiket tarvitse olla puutonta, pensaatonta maata. Se ehkä aikasemmin onkin kasvanut ainakin tunturikoivuja, vaikka ihmiset ovat ne kaataneet maahan poltto-puun ja kodan ainesten tarpeessa.

Jospa kaikilla asukkailla olisi samanlaisia haluja, ehkä Petsamosta tulevaisuudessa tulisi kaunislehtoista seutua. Kasvaahan Patsjoen suulla tunturikoivuja, mikä estäisi niiden menestymistä Petsamossa?

Eivät ne lehdot paljon varjoa anna, mutta eihän siellä Palentolassa var-joa kaipaakaan. Jäämeren auringon säteet eivät polta. Mutta silmän ruokaa näistä lehdoista sentään lähtisi. Ja silläkin ne täyttäisivät tehtä-vänsä.

Hammerfestissa ovat norjalaiset suojaiseen notkoon kasvattaneet muu-tamia tunturikoivuja, ja niistä he ovat ylpeitä. Paikkaa sanotaan »sko-ven», metsä, ja sinne lapset kerääntyvät leikkimään. Petsamon lapset leikkivät nyt vain aukeilla penkereillä. Seuraavan polven lapset voisivat jo leikkiä käppyräisten koivujen alla.