K. M. Wallenius. / Suomen Kuvalehti 1935.
Tsiuttajoelle poroja pykältämään
- Sinne häipyivät sakiaan jo järvellä. - Siinä se on taas ahkion kehumi-nen. Kun poro potkii paljosti lunta ahkiomiehen silmille, luulee lujaakin pääsevänsä.
Jakolan Aapin, Hiiriniemen rotevan isännän kanssa porojen kaivaessa kahvistellaan, riipaistaan siikakeitto päälle ja pyöritellään alustavasti La-pin asiat. Ajaa siihen Kauppa-Matti ja Inka, ajaa useita poromiehiä mat-kalla Tsiuttajoelle hekin, mutta kaikki he lähtevät kiertämään Isoa Inaria, josta laulussa sanotaan, ettei sillä ole pohjaa, mutta ei sillä ole paljon rantojakaan, ainakaan tällaisessa lumimyrskyssä. Eikä kukaan ole vielä tänä talvena suoraan ajanut, ja moni ei aja koskaan.
- Millaiseksi arvelet jään?
- Kestää se vaikka junan. Liekö vain tuuli säästänyt riittävästi lunta, jotta härän kopara sapsaa.
- Pian se nähdään.

Tsiuttajoen aidattu porotokka hengähtää huuruten, lappalaiset kyyrötte-leväl syrjemmässä huoatakseen hekin. Oikealta lähestyy tokkaa ensim-mäinen suopungin heittäjä.

Poromiehet katselevat merkkejä aidassa ennen heittämisen alka-mista. Ammattitaito ei yksin riitä tuhansien erilaisten poromerkkien tuntemiseen tuhatpäisessä lau-massa henkensä edestä laukko-van poron karvaisesta ja huurtei-sesta korvasta. Siihen tarvitaan synnynnäistä vaistoa, sukupolvien veriperintöä, ja niin onkin hyviä merkintuntijoita harvoja.
Pian ovat kaikki koossa, viisi ajajaa. Aapi on vain halunnut sytyttää piip-punsa. Laskeudumme lappalaisten tapaan jäälle polvillemme puoliym-pyrään, jolloin laajat peskit muodostavat ainoan suojan tuulessa tällai-sessa ilmassa. Piiputellaan. Puhetta ei tässä myrskyssä juuri kuule, eikä ole asiaakaan. Ja sitten ajetaan taas.
Kaikki on samana valkoisena myllerryksenä, taivas, jää, porot, miehet. On jotakin jylhää, rauhoittavan yksinäistä tässä hurjassa ajossa, ja myös vauhdin hurmaa: oman vauhdin ja tuulen vauhdin. Ja alla vongahtelee Iso Inari pakkasen kourissa.
Tulee mieleen vanhan Ponkun joiku:

Sotatoverini, Patsjoen paliskunnan poroisäntä Jokela saneineen.


Nämä poromerkit luetaan : Ylin kuva:. Oikea kampakorva, päällä kaksi pykälää; vasen päältä hanka, alla pykälä. Alin kuva:. Oikea alla hanka, päällä pykälä; vasen linnunvarvas.

Hiiriniemen nuori isäntä on sitkeä poromies, vaikka vasta kymmenvuo-tias. Nytkin nouti yksin porot tunturilta, joutui jängän laiteessa tappeluun suuren härän kanssa, oli milloin alla milloin päällä. Mutta ei hellittänyt, vaan toi porot pihapaaluun, väkivoimalla. Täksi talveksi oli koulunkäynti keskeytettävä, kun tarvittiin kotona porohommiin. Ja nyt Tsiuttajoelta hän jatkoi äitinsä kanssa kahden Suomen pohjoisimman kärjen tuntureihin riekon pyyntiin. Sellaisista pojista kasvaa miehiä.

Tshiuttajoen poroerotus v. 1934. Kuva: Boyd, L. / Museovirasto.

Tshiuttajoen poroerotus v. 1934. Kuva: Donohoe. / Museovirasto.

Tshiuttajoen poroerotus v. 1934. Kuva: Donohoe. / Museovirasto.

Uula Vuolab, ahkerin heittäjä Tsiuttajoen aidalla, tavoittaa suopungilla poroa. - Kyljellä koristeltu tupakkalaukku, vyössä leuku.

Muddusjärven palkisen vakinainen poropaimen ja paras poromies. Högmanin muori. Tokan mukana tuli hiihtäen tähän, suopunki olalla, mu-kanaan porokoiransa. Paimensi yk-sin 8000 poron tokkaa tunturissa, jossa ei ole tulipuuta, talven yössä siellä hiihtää koirineen tokan ympäri, sitä koossa pitäen ja hukkia häädel-len. Eikä Högmanin muori tee tätä puutteen vuoksi, vaan veren pakos-ta, vanhan aidon tunturilappalaisve-ren pakotuksesta tunturiin. Se on komeaa. - Vertaa, kuvan katsoja, porokoiran valveutunutta katsetta omaan siniveriseen sylipiskiisi.

Tuntemattomien porojen huutokauppa paliskunnan "kontturin" suulla v. 1956. Kuva: Näkkäläjärvi, Oula. / Museovirasto.