Frans J. Rantanen. / Autotekniikka 1.6.1935.

Tunturiajo


Kun Suomen tuntureilla kokeiltiin Himalaja-ajoon suunniteltuja autoja.


Katselemme tuossa miestä ja autoa ja ajattelemme, että mikäpä se tuo on - jokapäiväinen hyrysysy vain. Niitähän mennä touhentelee jo meillä-kin joka taitteessa jos miten paljon.

Mutta toista on jo erämaissa, tuntureilla Lapissa. No, teitten varsilla se jo sielläkin tunnetaan, puskeehan niitä linjabusseja sinnekin hiukan joka perukkaan, Enontekiön Hettaa ja Petsamoa myöten, mutta lappalaisen aavoilla, siellä hijaisissa kiveliöissä, tiettömien taipaleiden takana, on sellainen jo ihme - sarvipää paholainen,mikä liekään!

Sattui tässä viitisen vuotta sitten, kesällä kolmekymmentä, meillekin matka Lappiin. Meilläkin on auto, mutta ajappa tällä Enontekiön kirkkoa edemmäs. On tosin tietä vielä paripenikulmainen, Peltovuoman kylään, mutta sehän painuu sinne Inarin ja Utsjoen kairalle, minne painunee, ja matkamme piti ylös tuntureille, "Käsivarteen": jätä vain kärrysi siihen ja marssi jalan. Se oli sitä aikaa, kun suunniteltiin tieyhteyttä "Käsivarren" kautta Norjaan. Olimme siinä hiukan kuin viranpuolesta matkalla maita näkemään - siis auton edeskäypiä mekin..

Siellä on jossain tunturin painanteessa, Hirvasvuopion ja Palojärven vä-lillä, Piera Kalttopäällä kota. Sinne on liki satakilometrinen auton ja ih-misten ilmoilta, ympärillä hiljainen, tyly erämaa ja kivikautinen paimen-tolaiselämä. Ollaan juuri yöpuulta nousseita, lienee kello jo kahtatoista tapaillut. Siellähän tekee aurinko näin kesänaikana vallan pyöreitä päi-viä: sama tuo on milloin siinä nukuit, milloin askareesi aloitit. Niin, ryys-tellään siinä aamukahvia parhaillaan, isäntäväki itse ja me, pari etelän miestä kaukaa, kun Poro-Jussa paiskautui sekaan. Mies on perin tuoh-tunut ja sekaisin, kertakaikkiaan siinä sielullisessa tilassa, että jotain on
täytynyt tapahtua - vallan tavatonta kaikesta päättäen.

Hän, Poro-Jussa, hän on jo vanha mies, paljon tuntureilla taajonut ja nähnyt Lapin ihmeitä toista jos toistakin. Sattuuhan niitä siellä. Siellä hän hiipi ja kähmäili yön pimeässä "henkeä" ja "harhailijaa", jos minkä nä-köistä ja luontoista, Tiermekset ja muut. Niissä on hyviä ja pahoja ja Jussa viisas mies: hän lankesi loveen ja näki niissä tulevaiset vaiheen-sa, taikka manasi pahan tapailijat noin muuten menemään. Kyllähän Jussa tietää ja tokenee. Mutta nyt sattuukin sellainen eteen, ettei se "Sanasta" piitannut, luit taikka joikkasit - meni junnusi ja pörisi vain! Min-käpä tälle !?

Eikä se kumma niin vähäinen ollut siinä itsekullekaan. Lapinmiehillä on kaukoputki kaikilla ja sieltä hiljaisen, puuttoman tunturin laelta ottaa se eteensä - auton! Tosiaankin! Siellä se mennä möyrästeli pari penikul-maisen takana tietöntä rinnettä, ihka ilmielävä, teräksestä tehty auto! Taikka kaksikin. - Meni se. Mutta millä ilmeen konstilla, niistä oli se sinne tipahtanut - tiettömien erämaiden taakse tuntureille? Emme me sitä kä-sittää saattaneet muutkaan. No, painutaanpa kannoille näkemään!

Oy Auto- Tractor Ab, Citroen "lumiauto" v. 1924 Helsingin Johanneksen puistossa. Kuva; Sundström Eric. / Museovirasto.

Oy Auto- Tractor Ab, Citroen "lumiauto". Taustalla Johanneksen kirkko. Kuva: Sundström Eric. / Museovirasto

Muistammehan vielä, aikanansa paljonkin puhutun Himalaja-retkikunnan Aasian erämaissa. Sehän yritteli autovarustein vanhaa Itä-Indian kaup-patietä yli Himalaja-vuoriston. Siinä kävi kuinka kävi - sillehän sattui kommelluksia toista jos toistakin ja palattiin sieltä raihnaisin ruumiin ja autoin ja laihoin tuloksin - niin, oli sen kanssa, kuinka tahansa, meillä säilyy kuitenkin kunnia retkikunnan alkuvaiheista: meillä kokeiltiin sen autot ja ratkaistiin lopullisesti auto retkikunnan liikuntavälineeksi sinne kaukaiseen itään. Ne olivat ainutlaatuisia alallaan ja tämä ajo, poikki "Käsivarren, maailman ensimäinen huomatumpi vuoristo-ajo yli tiettö-män tunturin. Niitä rakensi ranskalainen Citroen-yhtiö viitisenkymmentä kappaletta retkikunnan tarpeisiin ja meillä.- Suomen kamaralla! - kokeil-tiin niiden kahta edeltäjää. Oletettiin nimittäin juuri "Käsivarren" tunturei-den vastaavan lähinnä retkikunnan kohtaamaa maastoa Tiipetin erä-maissa.

Autojen matka piti Norjan Alattiosta maanteitse Koutokeinoon ja tästä yli Suomen tuntureiden Kaaresuvantoon. Siinä on joukko ranskalaisia, nor-jalainen insinööri ja hirmuvarusteet. Suomen rajalle sujui hyvin, mutta tässä paneekin tunturi tuumimaan. Ranskalainen tasankojen mies on ymmällä itsekin. Siitä kun ottaa silmä eteensä vain nevoja ja vierteitä ja ensikertalaisia ollaan sekä mies että auto. Lappalainen opas ja apumie-histö ei ymmärrä mitään, eikä kartta sanottavasti enempää. - Mutta lie-neeköpä tuo Himalaja sitä parempaa: yritettävähän sinne on! Tällä as-teella ovat siellä asiat, kun joudumme joukkoon.

Ja nyt olisi tietenkin puhuttava itse autoista enemmänkin. Mutta nämäpä ovatkin sitä lajia vehkeitä, nuo kaksi autotekniikan huippua, että saa niis-sä asiantuntijakin tuumia, saati kynämies, joka sanoo vain sen, minkä silmä ottaa. Niissä on pannut tekniikka parastaan. Niiden konstruointi on suuremmoinen: niiden telaketjulaite teki tehtävänsä hyvin ja etuakselin tynnörirakenne tuntui niinikään tehtävänsä täyttävän. Ja minkä ne sit-temmin Himalajalla epäonnistuivatkin, en suinkaan pitäisi sitä autojen vikana vaan maastovaikeuksien ylivoimaisuudeksi luettavana. Ainakin täällä suoriutuivat autot kirkkaasti kokeissaan. Hitaasti, mutta varmasti painuu tyly tunturi, kero kerolta, kuru kurulta selän taa. Apuvarusteita, siltaneuvoja, nostolaitteita - ja mitä kaikkea heillä nyt oli! - on runsaasti ja kunnioitettavaa kalustoa kaikki, mutta vain pariin otteeseen päästään niitä kokeileman. Vain pari hetteistä puronpainannet tateki tenän - ei kuitenkaan vakavammin nämäkään.Tullaan Kaaresuvantoon. Auto oli voittanut tiettömän tunturin, tiede liikuntavälineen!

Sellainen oli se Poro-Jussan "paholainen" hiljaisilla tuntureillaan. Se oli tietenkin autotekniikan ihme ja merkkitapaus kenelle tahansa. Ratkais-tiinhan tässä yhden maailman kuuluisimman tutkimusretkikunnan kohta-lo Suomen kamaralla ja autohistoriikille merkkipaalu hyväkseen. Se oli tienviittana vielä meillekin, maantiesuunnitelmille. Tämä koeajo suoritet-tiin nimittäin juuri samaista reittiä, minne tuota Länsi-Lapin-Norjan tie-yhteyttä yhä ajatellaan, ja antoi sille omat eittämättömät ohjeensa vas-taisen varalle. - Sopii muistaa, kun ajatte hurauttelette joskus tulevaisuu-dessa turistireittiä Palojoensuu-Kaaresuvanto-Koutokeino, tai Siilastupa, kummaksi se nyt ratkeaa! - Mutta suurinta oli se sentään tunturi-Lapille, tuolle Herramme selänvarjossa värjöttävälle Poro-Jussalle itselleen. Hän on "rutto raatimaan". Ja riittäähän siitä nyt ihmettä sinne kotanuotioille kerrottavaksij os miten pitkään, kuinka hän, Poro-Jussa, näki kerran autonkin - eikä pelännyt yhtään!