Moottori. 1.4.1936.

Tunturien ja lumiaavikoiden maasta


Tunturien tuulet ja kevätaurinkopaahtavat kasvonne terveen ruskeiksi.



Kevät saapuu. En ole tosin vielä nähnyt jäätelökauppiasta enkä kuullut kiurun ääntä, mutta kun veneitä tervataan ja autoja kunnostetaan kii-vaasti, merkit ovat selvät. Tahtoisin kuitenkin pidättää Sinua, lukijani vie-lä hetken talven lumoissa ja vielä Sinut kerran uudelleen paikkaan, mis-sä on talvi ja jää, mutta missä myöskin kevään kuuma aurinko kykenee herättämään kevättunteita ja ruskettamaan tuulta ja tuiskua uhmanneen matkailijan aivan hurmaavanruskeaksi.


Vien Sinut Lappiin - tuuliselle tuntureille. Postiosoite on Enontekiö, He-tan maja. Posti tulee perille ainakin kolmasti viikossa ja puhelin on. Ole-tan, että lähdet Helsingistä. Silloin lähdet Tampereen päiväpikajunalla ja saavut Tornioon seuraavan päivän aamuna. Sieltä nouset Kaulirantaan menevään junaan. Jos Sinulla sattuu olemaan ulkolaisia vieraita, uteliai-ta, mukanasi, ota esille kello ja Turisti, jotta voit aina ilmoittaa aikataulun mukaan aseman. Vaunun ikkunat ovat nimittäin likaiset, et näe ulos etkä huomaamatta voi oikein juosta aina ulos katsomaan. Puolenpäivän paik-keilla olet Kaulirannassa.


Jos olet, lukijani alkanut jo epäillä, ettei tähän kirjoitukseen mahdu sa-naakaan sydämelläsi aina olevasta autosta, erehdyt. Nyt alkaa vasta varsinainen matkamme ja se aloitetaan uljaasti autobussilla. Ylös aina Muonioon saakka tie on loistavasti aurattu ja talvista tietä, jota ikkunain tasalle ulottuvat lumivallit reunustavat, matka käy rivakasti. Ensin olet hieman hämilläsi. Etukäteen tilaamaltasi etupenkiltä käsin teet kuitenkin kuljettajan suuren peilin avulla pienen tutustumisretken. Siellä istuu "Lo-sojätkä" vetolukolla varustetussa puserossaan. Hänen vierellään pari ruotsia puhuvaa helsinkiläis neitosta matkalla Yllästunturille. Kuuluu sak-saa, kuuluu englantia. Miehiä ja naisia, "alkuasukkaita", kaikki yleensä melko tummapintaisia, niin että paikat ovat täynnä, ja oven suussa lap-sia, kansakoululaisia, joita hyväsydäminen kuljettaja on ottanut mukaan ja sitten matkan varrella tiputtaa koulusta kaukana oleviin koteihin.

Pariskunta huoltamassa suksia Hetan matkailumajalla v. 1938. Kuva: Pietinen Aarne. / Museovirasto.

Linjaauto saapuu suksineen ja hiihtäjineen Hettaan.

Armas Vieltojärven pororaito lähdössä.

Riemullinen matka jännittää lapsia. Ovensuusta leviää imelä haju ja mie-leen johtuu väkisinkin amerikalainen koulutarina: Opettajatar lähettää neekeritytön mukana kirjelapun kotiin kehoittaen äitiä siistimään lasta, koska tytön vaatteet jo tuoksuivat, mihin äiti vastaa kirjoittaen vastauk-sen opettajan kirjelapun selkäpuolelle:

- Mary ei ole ruusu, älä haistele sitä.


Pian muodostavat koko tämän "Lentävän Lappalaisen" kansainväliset matkustajat yhden ainoaan perheen ja surut ja murheet, ilot ja karamellit jaetaan tasan. Lyhyet tauot ja pari ojassa käyntiä antavat matkalla tar-peellista vaihtelua. Matkaposteljoonij akaa postia taitavasti pitkin tien-vartta odottaville maalaisille vaunun kertaakaan hiljentämättä nopeut-taan. Siin äistuessaan tulee vasta oikein huomaaman auton ja etenkin linja-auton maakunnalle tuoman avun suuruuden. Ennen päiviä kestänyt hevosmatka Kaulirannasta Muonioon, matka on 190 km., katkaistaan nyt talvikelilläkin seitsemässä tunnissa ja ennenkuin huomaatkaan auto-bussi pysähtyy Muoniossa Eskelisen majatalon pihalla.


Majataloon olet Sinäkin tilannut huoneen ja siellä on myös ruoka odotta-massa. Muonio on Länsi Lapin talvinen pääkaupunki. Siellä on sähköva-lo ja sieltä saa "Hockmannin tippoja". Tähän loppuvat "lantalan" miehen tuntemat liikenneneuvot, mutta Suomen Matkailijayhdistyksen kuiskauk-sesta olet osannut selviytyä tästäkin pulmasta. "Hetan Rouva" on lähet-tänyt Enontekiöltä uljaan "pororaidon" vastaan ja herättyäsi aamulla vilk-kuu ikkunasi puoliverhojen takaa kokonainen sarvimetsä.


"Hetan Rouva" on huolehtinut pukimistakin. Saat uljaan "peskin", jonka vyötät "puokanalla" (Lapin nahkavyö), hyvät heinät valkokarvaisiin lap-palaiskenkiisi, nutukkaihin, sekä niihin paulat ja "säpikkäät" (säärysti-met). Kun päätäsi koristaa vielä uljas neljäntuulen lakki, "kaahperi", erot-tavat Sinut oikeasta Lapin pojasta vain juomattomat "Hockmannin tipat".

Rouva Elander, Hetanmajan emäntä v.1935. Kuva: Ekman G. / Museovirasto.

Hyvin aurattu autotie Hetassa.

Hiihtoretkellä lumikentillä.

Nyt alkaa matkan jännittävin taival. Onneksi Länsi-Lapissa ei käytetä ah-kiota, vaan tavallista pienikokoista rekeä, joten matkan teko on suhteelli-sen helppoa. Porotovat valmiiksi rakennetut (pannut valjaisiin) ja tavarat, sukset y. m. sovitetut paikoilleen. Porot ovat siten opetetut, tai kuulunee-ko tuo poron luontoon, ettei se odota hetkeäkään kun se huomaa lähtö-hetken tulleen.

Rekeen on hypättävä ja käden ympäri kiedottua ajohihnaa ei saa hellit-tää koskaan vaikka reki kaatuisi tai sattuisi mitä hyvänsä, sillä ilman po-roa yksin erämaassa on ikävä olla. Säikähdät aluksi pororaidon syök-syessä juoksuun. Luulet porosi kuolevan siihen paikkaan, sillä se "lää-hättää" kuuluvasti ja juoksee suu auki. Erehdyt kuitenkin. Poro ei läähä-tä, se "saaloo" ja niin kauankuin se saaloo, se ei ole väsynyt.


Väsynyt, "vaipakka" - poro haukkoo vain ilmaa, käy makaamaan ja ma-kaa siksi kunnes jaksaa käydä syömään. Siinä ei auta lyöminen eikä muut keinot. Enontekiön manalle menneestä kirkkoherra Aholasta kerro-taan, että hänen poronsa uupui tällä tavoin Muonion matkalla, juuri puo-livälin asumattomalla seudulla. Neuvokas ja lujarakenteinen kirkkoherra oli silloin sitonut poron jaloistaan, nostanut rekeen ja vetänyt poron rees-sä kotiin virkkaen tapansa mukaan rauhallisesti:
- Olemme kai sitten selvät. Sinä vedit puolet ja minä puolet.


Kahden syöttötauon ja kelistä riippuen, 8-15 tuntisen ajomatkan jälkeen olet perillä Hetan majalla, pääset ansaittuun saunaan ja "Hetan Rou-van" rouva Eleniuksen herttaisaan hoivaan.

Benz postiauto Hetan postin pihalla. Oik. O. Lakkala, R. Niva ja rouva Hetta rengastöissä v. 1929. Kuva: Postimuseo. / Museovirasto.

Ounastunturilla 1942: Vas. Matti Leukumaa, Maire Rova, Pekka Laakso, Esko Melamies, Bertta Paappanen os. Vuontisjärvi, Freetrikin Armaan kauppa-apul. ja Lauri Laakso

800 metriä korkea Ounastunturi Ounasjärven toisella puolella houkutte-lee Sinua heti aamulla suksille ja suksille nousetkin. Älä kuitenkaan läh-de heti kiipeämään 10km. päässä olevalle korkeimmalle Pyhäkerolle vaan etsi alussa pienempiä keroja (lakia) ja loivempia kuruja (laaksoja), sillä seisoessasi, automies, Pyhäkeron laella ja katsoessa allasi näkyvää puutonta rinnettä, jonka lumisen pinnan tuulet ovat kivikovaksi ja aalto-maiseksi kovettaneet, ymmärrät, miksi olen Sinut sinne houkutellut.


Täällä ei rajoiteta "ajonopeutta", etkä sitä paljon voikaan, jos et ole har-joittanut jarrutusta, Kristiania- ja Telemark- y.m. käännöksiäsi jo hieman aikaisemmin. Jos matka kerolle ottaneekin aikaa tuntikaupalla, korvaa muutaman minuutin alastulo kiipeämisen vaivat.


Tuntureilla tulee väkisinkin tehdyksi pitkiä hiihtomatkoja, 45 kilometrin päiväntaival ei suinkaan ole harvinainen, mutta ilman keveys, raikas pakkanen ja aurinkoisina päivinä paahtava aurinko pitävät hiihtäjän oi-keassa vireessä. Jos otat tuntureille oppaan, kysy "Vielto-Aarmasta" (Armas Vieltojärvi) sillä hän tuntee kerot ja kurut, hän löytää salaisim-matkin metsästyskodat ja kalamajat, joissa voit keittää kahvisi ja kuivata kastuneet vaatteesi.


Hänen porotokastaan saat ajoporonkin, jos yllyt sivakoilla (suksilla) po-ron perässä kiitämään. Suuresti mainostettu Jäämeren tie on pahasti varjostanut näkemisen arvoista Länsi-Lappia pesunkestävine lappalaisi-neen, kotineen ja poroineen, mutta nyt alkava talvimatkailu- ja tunturi-hiihtoinnostus edistää varmaan myös kesäisen matkailijavirran suuntau-tumista länteen, varsinkin uusien tilavampien majojen valmistuttua sekä Hetaan että Pallastunturille