Laatokka 18.11.1940.

Tunturimatkailija paleltui havuvuoteelleen.


Murhenäytelmä Pallastunturilla.


Viime viikon alkupäivinä katosi tunturimatkallaan Enontekiöltä Pallas-tunturin hotelliin maisteri Veikko Silvo Rovaniemeltä. Sunnuntai-iltana olivat poromiehet tavanneet hänet eräässä kämpässä ja varoittaneet häntä lähtemästä yöllä matkalle, mutta oli Silvo siitä huolimatta lähtenyt taipaleelle.


Kun häntä ei vielä keskiviikkona kuulunut Pallashotelliin, hylyytettiin et-siskelyväkeä paikalle. Etsiskelyyn osallistui noin 120 miestä Muoniosta ja Enontekiöstä. Lauantaina johti etsiskely tuloksiin. Klo 15,30 löydettiin Silvon ruumis Laukonperon rinteeltä noin 30 km päässä Pallashotellista. Hän oli nähtävästi tiistai-iltana harhailtuaan tehnyt itselleen havuvuo-teen, mihin oli sitten paleltunut.

Ounastunturin Rautukero 1920-luvulla. Kuva: Juhani Ahola. / Museovirasto.

Hänellä oli vain kevyt retkeilypuku, eikä hän ollut muutenkaan varustau-tunut tätä 55 km pituista matkaa varten. Niinpä hänellä ei esim. ollut tu-litikkuja eikä puukkoa. Lumipyry oli peittänyt kaikki jäljet, mikä vaikeutti etsiskelyä. Maist. Silvo oli 30-vuotias. Hän oli tullut Rovaniemelle 2 kuu-kautta sitten Punaisen Ristin palvelukseen.