A. E. E. / Suomen matkailu 16.3.1935.


Sen, joka ei itse ole ollut mukana porokyydissä, on vaikea kuvitella mie-lessään, kuinka monipuolisen viehättävää on ajaa omakätisesti porolla. Kukapa ei olisi kuullut tarunomaisia juttuja siitä taitavuudesta, joka on muka tarpeen poron salakavaluuden, uppiniskaisuuden ja niiden mieli-temppujen taltuttamiseksi, joilla se pyrkii kaatamaan ajajansa. Sen si-jaan kuulee etelämpänä vain harvoin, että porolla voi ajaa muutenkin kuin pulkalla, ja että useimmiten saa ajettavakseen sävyisiä ja hyvinkas-vatettuja poroja, joiden kyytiin uskaltaa lähteä,vaikk`ei olisi syntynytkään poromieheksi.


Minun on tunnustettava, etten nähnyt viime talvena Länsi-Lapissa teke-mälläni poromatkalla ainoatakaan pulkkaa, ja itse tein matkani aivan toi-senlaisessa ajoneuvossa. - Se pienikoikoinen reki, jota Lapissa tavalli-sesti käytetään porolla ajettaessa, on nimeltään risla. Se muistuttaa ta-vallista rekeä, mutta siitä puuttuu kuskipukki ja se on huomattavasti pie-nempi ja kevyempi. Inarin ja Utsjoen lappalainen kuljettaa porokyytiä ha-luavia matkailijoita pulkassa, ja kolttalappalainen tarjoaa vieraalleen kyy-din sanissa, joka on korkea, usein kirjavaksi maalattu, kahden tai kol-men raisun poron vetämä kelkka.


Viime vuoden maaliskuun puolivälissä saapui Helsingistä Muonioon on-nellisesti pieni 4 hengen seurue vietettyään 26 tuntia junassa ja 5 tuntia linja-autossa. Eskelisen matkustajakodin hyvissä vuoteissa vietetyn rau-hallisen yön jälkeen kömmimme aamuvarhaissa sängystä päästäksem-me aloittamaan mahdollisimman aikaisin matkan hauskimman osan, 60 kilometrin pituisen poromatkan pohjoiseen päin Enontekiölle.


Kohtasin seuralaiseni, joita voimme sanoa rouva Turistiksi, herra Turis-tiksi ja Kälyksi, aamukahvin äärestä, ja ilo oli suuri, kun tarkastelimme toistemme perusteellisia varovaisuustoimenpiteitä Lapin pakkasen va-ralta. Itse komeilin lainaamassani lappalaispuvussa: peskissä, säpikkäis-sä, poronnahkakintaissa sekä höyhenillä täytetyssä, maankuulussa "nel-jäntuulenlakissa". Emäntä Eskelinen lainasi Kälylle jättiläiskokoisen su-dennahkaturkin, joka nielaisi täydellisesti uuden kantajattarensa.


Intomme päästä lähtemään oli rajaton, mutta valitettavasti kävi pian ilmi, että olimme innostuksissamme toivoneet liikoja, sillä - missä olivat po-romme, jotka olimme etukäteentilanneet Enontekiöltä? Luulimme niiden odottavan kiltisti ovemme ulkopuolella, mutta ei niitä ollut siellä eikä nä-kynyt tielläkään. Puhelinsoitto ratkaisi arvoituksen: meitä oli odotettu vasta seuraavana päivänä ja neuvottiin nyt jäämään Muonioon ja odot-tamaan kiltisti seuraavan aamun auringonnousuun saakka. Lapissa ei pidä hätäillä, sanovan. Mutta kun kärsimättömästi odotimme matkaan pääsyä, hylkäsimme hyvät neuvot ja pyysimme isäntä Eskelistä hankki-maan meille muutamia muoniolaisia poroja. Eskelinen lupasi tehdä par-haansa. Hänellä itsellään oli ainoastaan yksi poro, komea ajokki, jonka somalta sointuva nimi oli "Kaseli"; toiveita herättävänä se seisoi pihalla matkavalmiina ja mutusteli hartaasti lunta, välittämättä lainkaan meidän ihailustamme ja niistä monista valokuvauskoneista, joita suuntasimme sitä kohti. En kuvaile tämän pitempään odotusaikaamme, totean vain, että matkalle lähtömme ei ollut niinkään yksinkertainen juttu. Poroa ei ilman muuta oteta mistään tallista. Kello oli jo viisi iltapäivällä, kun Eske-linen saapui muutamien armeliaiden porojen kanssa, jotka hänen liikut-tavien pyyntöjensä hellyttäminä vihdoin olivat suostuneet jättämään jä-käläalueensa turisteja kuljettaakseen.

Ounastunturin Rautukero 1920-luvulla. Kuva: Juhani Ahola. / Museovirasto.

Puolitaipalen erämaatalo.

Puolitaipaleen väkeä 1950-luvulla, vas. Olli, Iivari, Jenni ja Aila Kangosjärvi. Iivari toimi metsänvartijana. Metsähallituksen toimipisteenä Puolitaival loppui v.1963.

Kahvivettä nostetaan kätketystä lähteestä hangen alta.

Pian meille kuitenkin selvisi, etteivät nämä olleet suinkaan Muonion par-haita ajoporoja. Hyvä tuulemme oli ennallaan, kun porokaravaanimme lähti liikkeelle vielä ennen auringon laskua.- Jokainen poro, Kaselia, jo-non ensimmäistä lukuunottamatta, oli sidottu edellä kulkevaan rislaan. Siten ei kenenkään matkustajan ollut pakko antaa näytteitä mahdollises-ta poronajotaidostaan. Pitkällään reessä maaten, lämpimästi turkiksiin kiedottuina olimme tähän järjestelyyn toistaiseksi tyytyväisiä. Mitä suu-rimmalla mielenkiinnolla tarkkailtiin luontoa ja porojen luonnetta, kun nä-mä herttaiset eläimet lähtivät kiltisti, vaikkakin hitaanpuoleisesti hölkyt-telemään taipaleelle. Eskelinen arveli meidän saapuvan Enontekiölle keskiyön aikaan tai viimeistään kello 1:n tienoissa.


Silloin tällöin pysähdyttiin, välistä antaaksemme porojen syödä lunta, mitä ne eivät voineet tehdä ollessaan liikkeellä, kovan hangen vuoksi, välistä ikuistaaksemme valokuvauslevylle jonkin arvokkaan tai vähem-män arvokkaan kuvan, välistä poimiaksemme tieltä Kälyn, joka jokaises-sa äkkinäisessä mutkassa valtavan suuren sudennahkaturkkinsa an-siosta menetti tasapainonsa ja aina vähän väliä kupsahti nauraen han-gelle.


Ei kestänyt kuitenkaan monta tuntia, ennenkuin vapauduimme siitä har-haluulosta, että poro on eläin, joka kulkee talutusnuorassa. Yhä selvem-mäksi ja selvemmäksi kävi niiden yksilöllisen riippumattomuuden ja va-pauden kaipuu: ne eivät tahtoneet kulkea jonossa eivätkä olla toisiinsa sidottuina. Ei, nyt ojennamme etujalkamme suoriksi, jarrutamme, kiris-tämme köyttä, jännitämme niskaamme, annamme sen vaikkapa katke-ta, mutta jonossa tässä ei kuljeta tuumaakaan eteenpäin. Me emme tah-do tanssia Kaselin pillin mukaan, me tahdomme juosta siinä tahdissa kuin voimme ja itse haluamme.


Vihdoin tulivat porot niin kapinallisiksi, että meidän täytyi alistua. Ja niin lähti jokainen risla ajamaan omin päin kunkin ajajan itse koettaessa oh-jailla poroaan. Tämä temppu tepsi.Porot juoksivat tottelevaisina toisten-sa jäljessä enemmän omasta vapaasta tahdostaan kuin ajajiensa taita-vuuden ansiosta. Seurueen mieliala oli korkealla ja kohosi huippuunsa, täytaydelliseksi ihastukseksi, illan nopeasti pimetessä ja kuun noustessa tähtikirkkaalle taivaalle.


Matkasimme läpilumipeitteisten metsien, suunnattomien nietosten kes-kellä, joiden pinta kuunvalossa hohti tuhansina timantteina. Satutunnel-ma oli niin ihmeen aito, että se vaimensi kaikki iloiset huudotkin. Olimme niin kokonaan tämän ihmeellisen yömaiseman lumoissa, että eksyimme tieltä, jota muutenkin oli vaikea seurata. Kun tämä meille selvisi, täytyi meidän ajaa porot suoraan yli kinosten, ja silloin todella kysyttiin taitoa, ettei kaatunut risloineen päivineen.

Kahvitauko autiotuvassa.

Muoniosta lähtenyt porokaravaani lähestyy Hettaa; kärjessä Vesa Mäkinen, (naimisissa Kerttu Eskelisen kanssa.) ja "Kaseli".

Hetan matkailumaja. Valok. T. I. Sorjonen

Mutta elämän vastoinkäymiset ja vaikeudet alkoivat heti, kun tulimme metsästä aukealle. Nyt alkoi tuulla. Aloimme tuntea lieviä vilunväristyk-siä, nälkä rupesi ahdistamaan ja me aloimme kaivata pehmeätä, läm-mintä vuodetta. Emme voineet olla kadehtimatta kuuta, joka vetäytyi si-sähuoneisiinsa, veti pilviverhot ikkunoiden eteen ja jätti meidät kolkkoon hämärään. Lohdutimme itseämme sillä, ettei meillä voinut olla enää pit-kää matkaa jäljellä, kellon jo lähennellessä keskiyötä.


Porot olivat aivan selvästi saaneet leikistä tarpeekseen ja näyttivät päät-täneen yöpyä juuri siinä paikassa. Kaseli oli ainoa poro, jolla tällä haa-vaa oli meidän sympatiamme puolellaan. Mitä mieluimmin olisimme teh-neet toisille poroillemme, jätän mainitsematta. Silloin Eskelinen ilmoittaa meille, että Puolitaipalen taloon, joka on Enontekiölle mentäessä matkan puolivälissä, on enää 7 kilometriä. Ja me kun olimme kuvitelleet, että pian olisimme perillä. Kaikkien matkamiesten hyvä tuuli oli heti tipo ties-sään.


Hiljaisuuden, mietiskelyn ja yleisen alakuloisuuden vallitessa ajoimme seuraavat 3 kilometriä eteenpäin. Muutamat epätoivoiset yritykset yllyt-tää huudoilla poroja osoittautuivat turhiksi. Kaselin reki, rouva Turisti, Käly ja allekirjoittanut olivat saapuneet pienelle metsäaukeamalle. Pää-timme kiireesti laskea hätäsatamaan ja valitsimme Kaselin siksi pelas-tusveneeksi, joka saattaisi matkamiehet kunkin vuorollaan matkan pää-maaliin. Muut porot eivät liikahtaneet enää askeltakaan.


Muutamassa minuutissa olivat Kaselin nopsat jalat vieneet minut, jonka vuoro oli ensimmäisenä, iloisen, räiskyvän takkatulen ääreen Puolitaipa-len erämaataloon. Rouva Turisti ja Käly saivat odottaa n. 20 minuuttia, ennenkuin Kaseli ehti takaisin heidän luokseen. Vastoin odotuksiamme ei herra Turisti ollut vielä ehtinyt naisten luo, sillä hänen oli ollut vuoros-taan pakko pysähtyä parin kilometrin päähän kauemmaksi. Niitä kama-lia, kolkkoja ja kylmiä minuutteja, jotka nämä kaksi naista viettivät yksin erämaan pimeydessä, on vaikea kuvata. Ei kukaan ollut tullut selittä-neeksi heille, ett´ei susia ollut näkynyt sinä vuonna Länsi-Lapissa.


Kun seuraavana aamuna heräsimme, saimme aloittaa uuden, aurinkoi-sen päivän vietettyämme yön sikeässä unessa uusilla kauniilla poron-nahoilla tuvan lattialla. Ennen kuin lähdimme eteenpäin, saimme voima-kasta ja hyvää poronliha- ja perunakeittoa, joka tarjoiltiin puhtaasta ja uudenuutukaisesta pesuvadista. Talossa oli vain yksi syvä lautanen, niin että kului melkoinen aika, ennenkuin jokainen oli saanut annoksensa.


Sekä ruumis että sielu mitä parhaassa viereessä lähdimme matkaan uusien voimakkaiden porojen vetäminä, jotka olimme saaneet talosta lainaksi. Kaseli oli ainoa edellisen päivän, porojoukosta, joka seurasi meitä edelleen Päivä oli loistava ja paljon lupaava. Edellisenä iltana olimme nähneet luonnon kuunvalossa ja aavemaisessa pimeydessä, nyt kohosivat ihmeen kauniit tunturit idässä, suurina ja mahtavina, kimaltaen sadunomaisessa sinessä. Pallastunturi! Tunturielämys on jokaisen itse koettava. Kuvaus ei koskaan voi saada ketään niin terveellisesti tunte-maan omaa pienuuttaan kuin tunturin suurenmoisen valtavat ääriviivat.


Kaksikymmentä kilometriä kuljettuamme lepäsimme pienessä autiotu-vassa, keitimme pannullisen kahvia ja annoimme poroille niiden jäkälä-päivällisen. Vaikka matka oli tänä päivänä melkoista miellyttävämpi ja vauhti nopeampi, tunsimme kuitenkin voitonriemua, kun vihdoin saa-vuimme Enontekiölle. Hetan uuden majan ensimmäisille vieraille oli ka-tettu herkullinen päivällispöytä hopeanharmaa poronjäkälä ainoana pöy-täkoristeena. Vielä samana iltana ajoin enontekiöläisellä porolla huimaa-vaa vauhtia revontulten räiskyessä taivaalla ja ymmärsin, että ero oli porolla ja porolla.