Suomen Kuvalehti 1933.



Todelliselle autoilijalle liittyy jokainen kesä jollakin lailla hänen autoonsa. Sillä kesällähän täällä Suomessa sittenkin vielä - huolimatta talvitieau-rauksista y.m. edistysaskelista - auto sentään automiehelle on todellinen auto. Muun osan vuotta se on vain tallin täyte, korkeintaan kiireellisten päivien kulkuneuvo, paraassa tapauksessa lisäksi viikonlopun viehättä-vä väline.

Ennen vuotta 1928 oli kukin kesä automiehelle eri merkkien tai uusien mallien vuosi, sillä silloin siirryttiin Fordista Chevrolettiin, seuraavana Chevroletista Buickiin tai Studebakeriin, seuaravana näistä Chrysleriin tai suorastaan Packardiin.

V:n 1928:n jälkeen ei autokesää enää erota eri merkki - vaan missä autolla kunakin kesänä on tuo pitkä matka tehty. Automiehillä on yleen-sä, kellä on enää ensinkään, vain 1928 ja 1929:n merkkejä.

Meille on tämä kesä Kosti Koputoffin kesä - tai passaavien maistereitten ja "naskalien" kesä - Matkailijayhdistyksen majojen kesä - tai niinkuin kaikkein kuivimmin ja kuolettavan yksitoikkoisimmin sanottaisiin: Petsa-mon kesä.

Panemalla otsikkoon heti ensimmäiseksi vielä v:na 1919:kin kuin sadun taikasanalta kalskahtavan sanan "Petsamo", sai olla varma, että kaikki mikä sen alla oli, luettiin ahmien. Kaukaa viisas kirjoittaja, joka on kyllin turhamainen toivoakseen mahdollisimman monen silmäparin huomion osakseen,välttää nykyisin mieluimmin koko Petsamo sanaa - niin on ih-miset jo kaiken kaltaisilla Petsamo-kuvauksilla turrutettu. Sen vuoksi on-kin meidänkin Petsamo-kesämme nimi

Kosti Koputoffin kesä.


Ainakin meidän perheessä - allekirjoittanut nuoruutensa kirjoitussynneis-tä aikaisemmin pakinoitsijana tunnettu nuorimies, kun nykyisin on jo lu-kujansa jatkamaan pannun pojan, ja backfish-ijässä olevan tyttären isä ja yhden vaimon mies - niin ainakin meidän perheessä on Kosti Kopu-toffin nimellä varmaan yhtä tenhoisa vaikutus mielikuvituksen virkistäjä-nä kuin konsanaan Petsamolla tai Trifonalla.

Kun olemme näin tulleet esitelleeksi Petsamo-kesämme luonteenomai-sen nimen, on meillä velvollisuus tehdä lähempää tuttavuutta sen omis-tajan ja arv. lukijan kanssa, joka kyräillen katselee tuota ryssälaistyylistä peränimeä.

Kosti Koputoff ei ole ollenkaan meidän perheemme erikoistuttavuus, vaikka siitä kannattaakin kerskata. Hän on yhtä hyvä suomalainen kuin kuka tahansa punkalaitumelainen tai muu "varsinaisemman" Suomen asukas. Mutta vaikka meitä oli Liinahamarissa Matkailijayhdistyksen ko-meassa aamiaispöydässä - jossa m.m. oli valtava kimpale 30 kg:n pal-lasta - sellaisen etelä-Suomen edustajan lisäksi kuin allekirjoittanut Suo-men Kuvalehden kirjeenvaihtajana, sellainen maailman tunnettu tiede- ja valtiomies kuin ainutlaatuinen Lappimme maaperän tuntija, ja entinen täysivaltainen Suomen edustaja ulkoisissa maissa, geologian professori Väinö Tanner, kohteli viimeksimainittu jo 31:tä kesäänsä Lapissa viettä-nyt kiveliöiden kulkija Kosti Koputoffia "ainoana Petsamon alkuperäisen aatelin edustajana", kysyen kaikessa hänen mielipiteitään paikkakunnan asioista tai matkasuunnitelmista, joita meidän oli määrä tehdä samaisen Kosti Koputoffin johdolla kolttalappalaisten omaan kylään Moskovaan, joka ei oikeastaan ole Moskova.

Kosti Koputoff on täysipitoinen kolttalappalaisten, noitten hiukan pää-tämme puristaen ajattelemaimme nomaadi-eläjäin täysiverinen, mutta mitä miellyttävin ja rehdein edustaja. Hän on prof. Tannerin Lapinretkien yksityissihteeri, hänen matkakassansa vartija, ruokansa valmistaja ja tavarainsa kantaja, kun he päiväkausien matkoiksi erkanevat valta-maanteiltä. Mutta kun taas ollaan Liinahamarissa, hotellissa, istuu Kosti Koputoff professorin vieressä ja syö kuin hienoin eurooppalainen. Tun-teepa hän professorin paremmin kuin tämä itse.

Saimme siitä todistuksen aivan Moskovaan lähtiessä. Oli juuri sovittu lähteä, ja me olimme hotellin edessä jo autossa jonkin aikaa odotelleet Kostin kanssa, kun Kosti pitkästyi ja esitti meille kohteliaasti, että men-täisiin hakemaan professoria hotellista. Vastustelimme kohteliaisuus-syistä, arvellen, että kaipa professorilla oli vielä jotakin tärkeämpää te-kemistä.
- Ei ole sanottu, epäili Kosti, - kyllähän voi unohtua jonkun kanssa pu-humaan.
- Onko niin?
- On, kyllä minun on pidettävä usein huoli siitä, että käyn muistuttamas-sa häntä, kun hän unohtuu johonkin.

No mikäs siinä - mentiin hakemaan - ja siellä se professori selvitteli van-halle englantilaiselle kenraalille, joka oli jo neljättä kertaa Suomessa ja toista kertaa Petsamossa - miten seuraavana päivänä mennään kaikin hänen opastuksellaan Jäämeren saarille ja mitä siellä nähdään.

"Moskovan" mökit ovat matalan auton korkuisia.

Matalan "Moskovan" ylhäinen asema. Keskellä kylän tultu, prof. Tanner, hänen takanaan Kosti Ko-putoff ja Antti Jefremoff.

Kostin ja Antin sisaret olivat olleet jängällä hilloja (muuraimia) poimimassa ja tavattiin tulevalla lentokentällä.

Katri Jefremoff v. 1935. Kuva: Museovirasto.

Moskovan kylää v. 1930. Kuva: Bernhard Åström. / Museovirasto.

Ystävykset Paula Koputo-va ja Oksenja Jefremova. Kuva: Hämäläinen Antti. / Museovirasto.

Kaksikerroksinen salvos-aitta Moskovan kylässä v. 1936. Kuva: Nikkilä Eino. / Museovirasto

Moskovan kylää v. 1935. Kuva: Nikkilä Eino. / Museovirasto.

Miksi Moskova ei ole Moskova.


Olimme siis matkalla Liinahamarista Moskovaan, puhtaaseen kolttaky-lään kolmenpenikuorman ja perin vajottavan hiekkatien takana. Monen muun mielenkiintoisen selvityksen ohella saimme silloin kuulla miksi Moskova ei ole Moskova - vaan Pjehtsam sijt. Tri Itkosen - toisen Lapin-tuntijan kanssa - sanoi prof Tanner päättäneensä saattaa uudelleen käy-täntöön kylän vanhan lappalaisnimityksen, kertoen samalla, miten tämän lappalaiskylän nimeksi oli tullut kylänasukkaita kylläkin ehkä aikoinaan mairitteleva Moskova.

Kylän nimi oli nimittäin ollut alkuaan venäjäksi Pjatsa pogost, joka mer-kitsi Petsamon kirkonkylää. Kun Petsamon luostari näin tuli kuulumaan tähän mitättömään kylään nimellisesti, harmitti se aikoinansa venäläisiä munkkeja ja he koettivat saada kylää luopumaan tästä kirkonkylyydestä ja kutsuivat sitä varten Pietarista maanmittarin avukseen. Maanmittari yritti mainitella lappalaisia luopumaan kylänsä nimestä, mutta nämä ei-vät suostuneet. Silloin keksi mittaherra, joka oli ovela mies naulan, joka "veti". Hän sanoi suunnilleen tähän tapaan:

- Kyllä tämä teidän kylänne asema on kaunis. Niin kaunis, että kun minä ajattelen, en ole nähnyt näin kaunista muuta kuin Moskovan. Sielläkin on korkealla kummulla kaupunki niin kuintämä kylä ja sielläkin kiertää sitä komea joki niinkuin tuo tuossa. Tämä paikka ansaitsee yhtä hyvin tulla nimitetyksi Moskovaksi kuin Venäjän vanha pääkaupunki. Eikö tä-mä olekin itse asiassa Pohjolan Moskova (Severnaja Moskva). Silloin koltat suostuivat nimen muutokseen, mutta prof. Tanner ja tri Itkonen katsovat, että lappalaisia on tässä jymäytetty ja tahtovat saattaa entisen nimen oikeuksiinsa.

Yhtykäämme heihin älkääm mekä enää sanoko Moskovaksi Pjehtsam sijtiä. Pjehtsam sijt, Pjehtsam sijt . . .

Pjehtsam sijtan

siis Kosti Koputoffin kotikylä, yksi niistä kolmesta kolttakylästä, joita meil-lä Petsamossa on - tai onko meillä niitä enempi hra Manninen, Mikkonen y.m. Lapin paremmat tuntijat. Meille riittäisi kolmekin - kahden näke-mämme perusteella: Kolttakönkään ja tämän.

Ainoa ilahduttava puoli - tällaista katsellessa - on se että se on alkupe-räinen, todellinen ja koskematon. Tarkoitamme, että missään akkunassa ei näy suurenemisen pyrkimystä, että vieraan ilmestyessä kylään kaikki asukkaat todella katoavat mataliin mökkeihinsä, jotka ovat kooltaan ete-lä-Suomen lasten leikkilöiden kokoisia. Pjehtsaum sijtissä ei lisäksi ole yhtään aitaa, vaan ovat kaikki "talot" samalla vihreällä samettimatolla, joka kaukaa on kaunis katsella, mutta läheltä paras tarkastaa ennenkuin muuttaa jalkainsa sijaa - aivan asumusten seinustallakin ja juuri ennen kaikkea siellä. Sillä mitään ulkohuoneita ei ole.

Kolttakylän alkuperäisyys on ehdoton eikä kysymyksenalainen kuten esim.Taalainmaan kansallispuvut tai Hollannin puukengät.

Tunkeuduimme erääseen kuivatulta kalalta "tulevaan" mökkiin, jossa oli tavallisen kirjeenkuoren kokoisia ruutuja neljä vai oliko kuusi. Jumalan-kuva yhdessä, avoin takka toisessa, kaappi kolmannessa ja rykelmä lapsosia totisena tuijottavan äidin ympärillä neljännessä. Mitä kaikkea näimme on vaikea kuvailla, sillä "lantalaiset" (= landelaiset, maata vilje-levän kansanosan) silmämme näkivät ennen kaikkea kaikenkaltaista puutosta, josta asianomaiset itse eivät tienneet tietysti tuon taivaallista. Toiseen huoneeseen, josta häämötti hämärässä leivinuuni y. m. emme hennonneet enää tunkeutua. Mitä tekemistä meillä oli oikeastaan täällä-kään.

Tunkeuduimme erääseen kuivatulta kalalta "tulevaan" mökkiin, jossa oli tavallisen kirjeenkuoren kokoisia ruutuja neljä vai oliko kuusi. Jumalan-kuva yhdessä, avoin takka toisessa, kaappi kolmannessa ja rykelmä lapsosia totisena tuijottavan äidin ympärillä neljännessä. Mitä kaikkea näimme on vaikea kuvailla, sillä "lantalaiset" (= landelaiset, maata vilje-levän kansanosan) silmämme näkivät ennen kaikkea kaikenkaltaista puutosta, josta asianomaiset itse eivät tienneet tietysti tuon taivaallis-ta. Toiseen huoneeseen, josta häämötti hämärässä leivinuuni y. m. emme hennonneet enää tunkeutua. Mitä tekemistä meillä oli oikeastaan täällä-kään.

Kävimme sitte Kostin Koputoffinkin kotona. Se oli tällä hetkellä puolival-mis. Hän oli jaoittanut mökkinsä maahan ja vuollut sen uudelleen pys-tyyn. Se oli vain hirsisalvokseen muurattavaa muuria vailla. Jumalanku-va oli kuitenkin jo tuotu paikalleen. Komeita porontaljoja oli orrella, mutta paras osa kalustoa oli luostarin suojissa turvassa varkailta rakennuksen ajan


Kaikesta näki kuitenkin, että Kosti Koputoff oli jonkunlainen siirtyvä ren-gas, joka kaikin puolin kuuluen kolttalaiseen ympäristöönsä yritti sijoittaa siihen "lantalaista" puhtautta y.m. eteläisemmän kulttuurin piiristä. Suu-rella mielihyvällä huomasimme, että ainoa lehtij oka koko kylään tuli oli Kosti Koputoffin Suomen Kuvalehti.

Jottei totuus unohtuisi, täytyy meidän tunnustaa, että tulimme sentään esitetyksi toisellekin komealle koltalle Antti Jefremoffille. Kaikki kylän asukkaat ovatkin vain joko Koputoffeja tai Jefremoffeja. Heitä katselles-sa ei kylläkään mikään erityinen koltta-kuva tule mieleen. Ovatpahan vain niinkuin muutkin nuoret miehet peräpohjolasta tai etelämpääkin. Ja kuitenkin he ovat todellisia kolttia. Heitä katsellessa puristaa mielellään päätään rotututkimuksille niinkuin sillekin, että Utsjoen todellisimmat lappalaiset ovat Högmanneja ja Halmströmejä ja ties mitä Turun akate-miasta Lappiin papeiksi joutuneitten jälkeläisiä.

Mistä lappalaisen sentään erottaa suomalaisesta.

Sivistyköönpä oikea lappalainen kuinka paljon tahansa ja haastakoon ryssänsä ja lappinsa lisäksi kuinka hyvin suomea, kuitenkin on yksi ero-tusmerkki, joka ilmaisee lappalaisen niin kuin ryssät Tampereen vanki-leirillä "yksi" sanan lausumisestaan ja se on inessiivin eli sisäolennon tuntemattomuus lapinkielessä. Lappalainen käyttää - ainakin kiivaam-massa keskustelussa - aina silloin elatiivia eli sisäerontoa.

Lappalainen on aina "kirkosta" kun suomalainen on "kirkossa".