Suomen kalastuslehti no 1. 26.01.1900.


Muistiinpanoja matkalta Suomen Lapissa kesällä 1899.


Melkein joka vuosi käy Lapissa eläin- ja kasvitieteilijöitämme ja metsän-hoito-miehiämme, mutta harvoin urheilukalastajia, vaikka useimmat ve-sistöt ovat rikkaita harjuksista, forellista ja hauista ja tarjoovat oivallista urheilukalastusta. Norjan puolella laskevien Teno, Näätämö ja Pasvik eli Patsjokien alaosissa sitäpaitsi on oivallinen lohenonginta. Syynä miksi ei näillä seuduin ensinkään käy urheilukalastajiamme on kai Lapin piinan-henget, sääsket, vaivaloiset ja aikaa kysyvät kulkuneuvot ja maankuulu kalleus Lapin matkoilla.


Todenteolla käy huokeammaksi matkustaa Etelä-Suomesta Italiaan kuin maisin esim. Utsjoelle tai Inariin - ellei matkusta matkakapineitta ja astu enintä osaa matkasta jalan. Kesäisin kuljetaan Lapissa enimmästi ve-neillä lukuisia jokia ylös ja alas. Moinen venematka ei ole ensinkään epämukava. Veneen keskelle sijoitetaan matkakapineet ja niiden eteen tai taakse irtonaisille laudoille kerros tuoreita oksia tai heiniä ja niiden päälle presenninki (*., jolla matkustajat saattavat aivan mukavasti loi-koilla. Jokia ylös kulkiessa täytyy tavallisesti nousta veneestä lukuisten koskien kohdalla ja kävellä kivisiä rantoja pitkin.

*) Pressu, peitekangas.


Nämä matkat koskia ylös kysyvät tavallisesti sangen pitkän aikaa eikä tavallisesti voi toivoa siinä pääsevänsä eteenpäin muuta kuin pari kolme penikulmaa päivässä. Mutta sitä nopeammin käy matka jokea alas, jolloin huimaavan vauhtia laskea huristetaan kuohuvia koskia.


Mitä sääskiin tulee, on niistä harvoin haittaa veneessä istuessa, mutta sitä enemmän kun on pakko astua maihin. Ellei ole liian hieno hipiä, on paras suojakeino pikiöljy, jolla joka 20 minuutin tai puolen tunnin kuluttua on voideltava kasvot, niska ja kädet. Vaikka moisen menettelyn jälkeen muutaman päivän kuluttua on enemmän intiaanin kuin eurooppalaisen näköinen, saa tietysti tyytyä kohtaloonsa. Yöllä pitää olla tiheä teltta harsoikkunoineen.


Kun kalastusalat näillä seuduin, joita viime kesänä tekemälläni matkalla olin tilaisuudessa tutkimaan, tarjoovat sangen suurta huvittavaisuutta, saanevat seuraavat muistiinpanot kenties jonkun lukijan huomiota osakseen.

Venematka Ounasjoella v. 1901. Taustalla Levitunturi. Toinen vas. on Emil Sarlin, kolmas Hugo Berghell. Rannalla Evert Katila. Muut venemiehet ovat tuntemattomia. Kuva: Hugo Berghell. / GTK

Matka.

Matka ylöspäin kävi Kemin, Rovaniemen ja Kittilän kautta. Viimeksi mainitussa paikassa päättyy maantie ja matkaa on jatkettava veneellä. Kun tehtäviini kuului Tenojoen kalastuksen tutkiminen,valitsin tiekseni nousun Ounasjokea, sen syrjäjokea Käkkälöjokea ja tämän syrjäjokea Kalmakaltiota ylös Peltotunturin läheisyyteen.


Sitä varten täytyi minun Kittilässä ostaa vene. Kittilä on koko Lapissa tunnettu oivallisista jokiveneistään. Nämä ovat tavattoman pitkiä ja litteä-pohjaisia, josta syystä ne kantavuutensa verraten ovat keveitä ja mata-lakulkuisia. Siitä kolmilaidasta, jonka onnistuin saamaan, oli minun mak-settava 60 mk.,vaikka vene oli 3 tai 4 vuotta vanha. Paitsi mataloissa ja kivisissä Nuolasjoen koskissa, joissa lyhyempi ja kapeampi vene olisi ollut tarkoituksenmukaisempi, osottausi se oivalliseksi jokiveneeksi.


Kesäk.28 p:vä lähdin poikani ja kahden soutajan kera Kittilästä. Enim-mässä osassa Ounasjokea on kalastus varsin huonoa. Kun sitä paitsi työpalkat ovat sangen suuret, elää väestö Kittilän pitäjän etelä-osassa suureksi osaksi rannikolla ostetusta silakasta. Kittilän kirkonkylään sitä vastoin tuodaan kaloja, enimmäkseen siikaa, Enontekiästä ja Peltovuo-masta.


Kuta ylemmäksi jokeen tulee, sitä paremmaksi käy kalastus. Ounasjoen yläosassa näyttää haukia olevan sangen runsaasti. Ainakin minä sain jokea noustessani joukon haukia (Kajaanin lusikkauistimella) ja muuta-man harjuksen kärpäsellä. Harjuksen onginnan ystävistä Käkkälöjoki lie-nee oikea paratiisi. Joki on täynnä koskia suvantovesineen, joiden välis-sä vilisee harjuksia, ja tarjoa oivallisia tilaisuuksia onkimiseen sekä maalta että veneestä käsin.


Mutta tännekin on hauki tunkeunut, mikä näkyy m.m. siitäkin, että minä kärpäsellä sain puolen kiloa painavan hauen. Näiden seutujen kulkulai-tos oloja kuvaavana tahdon mainita että minun Käkkälöjoen ala-osalla täytyi lähettää toinen soutajista Peltovuoman kylään, joka sijaitsee noin 5 km päässä sieltä,tilaamaan hevosta, jolla vene ja matkakapineet oli vedettävä yli Peltotunturin Tenojoen vesistöön.


Hevonen oli vietävä noin 50 km matka siihen kohtaan, missä maakulje-tukset alkoivat - vene oli näet 8 kohdassa kuljetettava maitse osin ohi kivisten koskien ja osin järvestä toiseen ja vihdoin n. 5 km Seitajärvestä, joka on Käkkälöjoen vesistön yhteydessä, Nuolasjokeen, joka on Teno-joen syrjäjokia.


Viimeksi mainittuun paikkaan saavuin yöllä heinäk. 6 päivää vasten, ol-tuani 8 päivää matkalla Kittilän kirkonkylästä. Nuolusjokikin, joka Norjan puolelta laskee rajajokeen Skietsfemjokeen, on sangen kalarikas sa-moin kuin viimeksi mainittu joki, joka vuorostaan laskee Inarijokeen, toi-seen niistä joista, jotka yhteensä muodostavat Tenojoen. Täällä samoin-kuin Käkkälöjoessa sain enimmästi harjuksia ja haukia sekä jonkun fo-rellin.

Pentti Leppäjärvi eli Leppä-Kallen Pentti oik. ja Pussihousuinen mies Fredrik Hettula Lapin maatalousseuran venekurssin opettaja Kittilän Kaukosesta Mäkikurun pihalla 1950-luvulla.

Kevättulvan runtelemaa rantaa Ounasjoen Puksukosken alapuolella v. 1900. Kuva: Emil Sarlin. / GTK.

Vaikka pahin osa matkaa oli tehty ehdittyämme yli tunturin ja Nuolusjo-kea alas melkoisia matkoja oli täytynyt vetää vene terävien kiivien ylitse ja lomitse, josta veneen pohja vihdoin kävi harjan näköiseksi, oli kuiten-kin jäljellä sangen tukala työ kulkiessa alas Skietsfemjokea(*. Tässä joessa nimittäin on vuoroon järvimäisiä suvanto kohtia ja jyrkkiä, kivisiä koskia, joissa veden ollessa vähissä yhä pitää astua veteen ja vetää ve-nettä kivien yli tai lomitse. Kahdessa kohdassa putoukset olivat niin äk-kijyrkät ja korkeat että vene oli vedettävä maisin.

*) Skietshamjoki - kietsimäjoki.


Heinäk. 7 p:nä tulimme Skietsfemjoen laskukohdalle Inarijokeen (lapin-kielellä Anarjok). Kun Nuolasjoen yhtä vähän kuin Skietsfemjoenkaan varrella ei ole asujamia, on Inarijärven varrella 7 taloa, kaikki paitsi yksi lappalaisten omistamia. Tämä jälkimäinen joki on enimmästi kivi- ja karkeasorapohjaisia pitkiä ja mataloita nivoja, jotka ovat oivallisia kutu-paikkoja lohelle ja forellille. Kun itse Tenojoen pohja paria paikkaa lu-kuunottamatta on hietaa ja siis kelpaamaton lohen kutupaikaksi, olisi sangen tärkeää, että tämä suuremmissa määrin voisi nousta Inarijokeen ja siellä saisi rauhassa toimittaa kutunsa.


Pahin este siinä on paitsi Tenojoen satoja, tosin sangen alkuperäisiä pa-toja ja kiellettyä goldenkalastusta, jota kuitenkin harjoitettanee sangen yleisesti, erittäin matala jokisuu, joka vähän veden aikana tekee vaike-aksi matalakulkuisellakin veneellä liikkua Inarijoen ja Tenojoen välillä. Inarijoen rannat ovat sangen harvaan asuttuja, kun taas Tenojoen var-rella talot ovat varsin lähekkäin. Yksin Outakosken kylässä on Suomen puolella noin 30 taloa, kaikki jokivarrella ja lappalaisten hallussa. Kun joka talolla sekä Suomen että Norjan puolella on oikeus pitää kahta pa-toa, on helppo käsittää, että näiden luku täytyy olla varsin melkoinen. Onneksi lohelle ovat nämä padot kuitenkin varsin alkuperäisiä.


Vietettyäni vuorokauden kansakoulunopettaja Erikssonin talossa Outa-koskella, jolloin sekä hra E:ltä, että useilta seudulla asuvilta lappalaisilta sain erinäistä arvokkaita tietoja Tenojoen kalastusoloista, jatkoimme heinäk. 11 p:nä matkaa jokea alas. Heinäk. 12 p:nä kuljimme ohi Teno-joen kahden ensimäisen kosken nimittäin Yli- ja Alakönkään. Ensinmai-nittua voi veneellä laskea samoin kuin suurinta osaa Alaköngästä. Pa-himmasta kohdasta laskettiin vene alas siten, että molemmat miehet seisoivat veneessä ja pitivät sauvoilla vastaan, jolloin tilapäisesti toi-meen otettu lappalainen rannalta käsin köydellä esti venettä liukumasta koskeen.


Näitten koskien tienoilla ovat paraat lohenonkimapaikat Tenojoessa, jon-ka vuoksi muutamia englantilaisia saapuu tänne joka vuosi harjoitta-maan tätä urheilua. Parilla heistä on omat talonsa Norjan puolella jokea. Onkimaoikeudesta Tenojoessa suoritetaan määrämaksu molemmille puolille, joka maksu ainakin Suomen puolella tulee Utsjoen kruununpal-velijoille palkkiona kalastuksen valvomisesta. Toukok. 4 p:nä 1872 an-netun Kunink. Plakaatin ja Keis. Senaatin päätöksen mukaan huhtik. 18 p:ltä 1673 on maksu sekä Norjan että Suomen kruunulle 11 – 82 ½ markkaa (2 - 15 norjalaista spd = 8 - 6o kruunua), koko kalastusajalta siis yhteensä 165 markkaa. Tästä maksusta on joen varrella asuva väestö vapautettu. Lohen onkimista Tenojoessa harjoitetaan yksinomat-tain veneestä. Lähellä Valijoen yhtymistä Tenoon, on Norjan puolella siisti kievari, jossa voi saada asunnon.

Skietshemjoen köngäs alapuolelta v. 1901. Kuva: Emil Sarlin. / GTK

Täältä tulimme kahdessa päivässä Tenojoen suuhun, jossa taasen ol-laan täysin sivistyneissä oloissa. Puolikolmatta viikkoa, siitä poislukien lyhyen olomme Outakoskella, elettyämme erämaan elämää ja enimmäk-seen nukuttuamme teltassa, tuntui taasen hyvältä saada nauttia elämää mukavassa kodissa, Eiden herrasväen luona, joka pitää matkustajia.


Sitten kuin heinäkuun 14 p:nä Tanan nimismiehen herra Strandin seu-rassa olin käynyt kalastuspaikoissa Tenojoen suussa ja saatuani eri-tyisiä arvokkaita tietoja näistä kalastuksista, lähdin 15 p:nä hevoskyydillä Vesisaareen ja sieltä odotettuamme pari päivää tuulta - hyörylaiva ”Sy-dwaranger" oli keskeyttänyt vuoronsa täksi viikoksi - Akkulanniemeen Etelä-Varankiin, joka oli pieni paikka kauniilla asemalla ja jossa paitsi kirkkoa, pappilaa ja lukkarin virkataloa ainoastaan on kolme taloa nimit-täin lääkärin, erään ent. kalastajan ja kauppias Figensfougin, jonka luo asetuin.


Itä-Ruijassa näkyy olevan tapana, että maakauppiaat pitävät huoneita matkustajille. Muukalainen otetaan vieraana perheeseen ja aterioipi sen kanssa. Kaikkialla jossa koetin tätä järjestelmää, tapasin sivistyneitä perheitä ja mukavia koteja, joissa voi erinomaisesti. Hinnatkin ovat hyvin kohtuulliset, tavallisesti kolme tai neljä kruunua päivässä täyshoidosta.


Akkulanniemi on Näytämönjoen ja Patsjoen suitten välillä. Kun minun pi-ti käydä molemmilla näillä joilla, mutta höyrylaiva meni vasta parin päi-vän perästä Näytämöön, päätin lähteä sinne jalkapatikassa tunturien yli, jolloin minun täytyi soudattaa itseni kahden kapean vuonon poikki. Kun Akkulanniemen ja Näytämön välillä on sähkölennätin, ei ollut mikään vaikeus löytää tietä oppaattakin. Tunturit eivät täällä ole korkeat, kor-keimmat noin 300 metriä, jonka vuoksi noin 15 – 20 kilometrin pitkä kä-velyretki Sandnäsistä, jossa maantie loppuu, Näytämönjoen suuhun ei ollut erittäin vaivaloinen.


Täältä ylös Kobsorsiin jossa toivoin saavani kortterin, voin kulkea noin 7 kilometriä pitkän tien suurimmaksi osaksi patoveden kuivaamalla tasa-sella hiekkarannalla. Rannalla oli ainoastaan pieniä köyhiä suomalaisia taloja. Jokaisessa niissä kumminkin oli pieni perunamaansa viljelty ja lannoitettu niittypalanen. Useimmista taloista miehet olivat ulkona seidin-pyynnissä. Näytämönjoessa lohi tavallisesti voi nousta ainoastaan tuskin penikulman päässä suusta olevaan Näätämökoskeen.(*

*) Metsänhoitaja A. W. Granit oivallinen Lapin olojen tuntija, on hyvän-tahtoisesti meille ilmoittanut että tämä nimi johtuu lappalaisesta sanasta njavdam, näudam joka on kuuluisa neito Lapin tarustossa


Täälläkin oli kaksi englantilaista, jotka rantain omistajilta 1.800 kruunus-ta vuodessa olivat vuokranneet lohikalastuksen. Joen kalastuksenval-vojan tietojen mukaan nämä englantilaiset kesällä 1896 kesäkuun 1 päi-västä heinäkuun 22 päivään olivat onkimalla saaneet noin 7,000 engl. naulaa lohta.


Käytyäni Skoltekostella ja huomattuani että se helposti voidaan laittaa lohenkulettavaksi, jonka kautta nousta jokeen kauas Suomen alueelle, palasimme Akkulanniemeen.

Miehiä ja poikia istuu pohjoissuomalaisen reen reunalla (vas.) Vesisaaressa v. 1867. Kuva: Friis, J. A. / Museovirasto.

Kalakota ja aitta Akkujärven rannalla, n. 2 peninkulmaa Outakosken kansakoululta itään v. 1907. Kuva: Haataja, Kyösti. / Museovirasto.

Heinäkuun 23 pvä lähdimme hevosella Jokiniemeen Patsjoen suulla ja seuraavana päivänä veneellä tätä jokea ylöspäin. Vaikk'ei Patsjoki ym-päröivän luonnon suuremmoisuudessa ollut Tenon veroinen, tekee joki itsessään suuremmoisemman vaikutuksen mahtavien koskiensa kautta, joista suurimmat ovat Näättämökoski ja Hareforsen. Edellinen, joka on parin kilometrin päässä joensuusta, on komeimpia koskia mitä Lapissa olen nähnyt. Joen melkoinen vesimäärä syöksyy täällä, suljettuna kah-den kallion väliin, noin 4 metriä korkeasta jyrkästä putouksesta alas. Sen yli mikään lohi ei voi hypätä, mutta putouksen länsirannalla on ka-pea oja, joka juoksee yläsuvannosta rantakallion ohi ja laskee jokeen heti putouksen alapuolella.


Tästä voisi aina joku lohi päästä ylös, mutta valitettavasti on oja tavalli-sesti sulettu pyydyksillä. Ne harvat lohet, joitten onnistuu päästä tätä ojaa myöten ylöspäin, eivät kumminkaan voi nousta korkeammalle kuin muutamia kilometriä ylempänä olevaan Hareforseniin, jonka ylä-osasta ei mikään lohi pääse ylöspäin. Kumpaankin koskeen hyvin helposti räjäyttämällä voitaisiin laittaa lohiportaat, joten lohi pääsisi nousemaan koko ylempänä olevaan Patsjokeen, sillä ylempänä ei ole voittamattomia putouksia.


Valitettavasti venäläinen ja venäläis-lappalainen väestö Boris Glebissa, jossa joen molemmat rannat kuuluvat Venäjälle, näkyy vastustavan täm-möistä toimenpidettä, peläten, että lohenpyynti Nättämökosken alapuo-lella, joka kuuluu tähän alueeseen, sen kautta huonontuisi, vaikk'ei ole epäilystäkään, että lohenpyynti koko joessa tämän kautta suuresti para-neisi. Meille tämä kysymys kumminkin merkitsee verrattain vähän, kun ainoastaan ylin osa Patsjoesta, noin kolmen penikulman pituudelta, on Suomessa, ja tuskin luultavaa on, että lohi nousisi Inarijärveen ja siihen laskeviin vesistöihin. Yleensä lohella nimittäin ei näytä olevan tapana nousta suuriin järviin.


Mutta palaan matkaan, koska aikomukseni on myöhemmin puhua ka-lastuksesta käymilläni paikoilla. Herra Jokiniemessä olin saanut tietää, että muuan suomalainen talollinen Salmijärveltä aikoi lähteä kotiaan jo-kea myöten. Hän otti viedäkseen meidät Salmijärvelle, jonka ohessa hän yhdessä toisen suomalaisen talollisen kanssa kuletti meidät edel-leen jokea ylöspäin Inarijärveen saakka.


Jo ennen kuin Salmijärvelle saavutaan, käyvät vuoret matalammiksi. Ei enää näy 2 - 300 metrin korkuisia tunturihuippuja, jotka ovat omituisia rannikkomaisemalle Etelä-Ruijassa. Salmijärvessä on alavat rannat, joil-le joukko suomalaisia on asettunut. Soutajain kertomuksen mukaan on Patsjoen varrella Boris Glebin yläpuolella Norjan puolella 13 ja Venäjän puolella 24 taloa, joista Salmijärven luona Norjan puolella 12 ja Venäjän puolella 17. Paitsi yhtä norjalaisen ja toista inarilaisen lappalaisperheen omistamaa ovat kaikki nämä talot suomalaisten hallussa. Syy miksi useimmat talot ovat Venäjän puolella, kuuluu olevan, että poronlaidun siellä on parempi, jota paitsi ulostekojen sanottiin olevan pienemmät. Paitsi näitä taloja on joen varrella muutamia venäläis-lappalaisten (skol-tein) omistamia tupia.

Paatsjoki v. 1903.. Kuva: Benjamin Frosterus. / GTK.

Tenojoen länsirannalla heti Nuovusen (Nuvvus) ala- tai yläpuolella v. 1901. Kuva: Emil Sarlin. / GTK.

Matkallamme Patsjokea ylöspäin meillä oli suuri hyöty Norjan hallituksen rakennuttamista erämaanpirteistä. Nämä omat pieniä tulisijalla ja lavoil-la, penkeillä ja pöydällä varustettuja pirttejä, joissa varsinkin pakkasella ja sateella yönsä viettää paljon hauskemmin kuin teltassa tai taivasalla nuotion ääressä, kuten muutoin on pakko tehdä. Tämmöinen erämaan-pirtti on myöskin Männikkakoskella(*, joka mielestäni on kaunein koski koko Patsjoessa. Tätä pirttiä käyttävät, ei ainoastaan jokea ylös- tai alaspäin kulkevat matkustajat, vaan myöskin matkailijat Vesisaaresta, Vuoreijasta ja Etelä-Ruijasta, jotka tulevat tänne nauttimaan kauniista näköalasta ja onkimaan. Forellin saanti kosken alapuolella on nimittäin erinomainen.


*) Norjalaiset, omituista kyllä, nimittävät koskea näin; lapin kielellä sen nimi on ,”Hakokoski".



Vedettyämme veneemme maitse sivu, tulimme Pitkäjärveen (lapiksi Bossojaure). Pitkäjärvestä kulumme Vetokoskeen, joka ei ole jyrkkä, jonka vuoksi sitä voi laskea, mutta siksi virtava ettei venettä voi sauvoa siitä ylös, jonka vuoksi se nytkin vedettiin maitse. Heinäkuun 26 p:nä klo 7 i. p. saavuimme Vaggetemojauressa saarella olevaan erämaanpirttiin. Kun oli satanut päivän kuluessa samaten kuin suurimmalla osalla mat-kasta ja olimme märkiä ja kohmettuneita, jäimme tänne yöksi.


Pirtti on saarella, joka äsken tapahtuneessa rajan järjestelyssä tuli Venä-jälle. Saarella on useampia skoltti-lappalaisten omistamia kesäpirttejä, Saman järven itä-rannalla näimme muutamia heidän syksy-pirttejään. Täällä he asuvat syksyisin Perttelinpäivästä (elokuun 20 p:stä) järven jäätymiseen, jolla aikaa he vetävät nuottaa.



Kun järvi alkaa jäätyä, muuttavat he erityisille, lähellä oleville metsälam-mikoille, jossa he viipyvät rekikeliin saakka, jolloin he taasen muuttavat toisille järville kauempana Venäjän Karjalassa, jossa he kalastavat Lop-piaiseen. Silloin he kaikki yhdessä muuttavat Salmijärven läheisyydessä olevalle järvelle, viipyen siellä pääsiäiseen, jolloin he lähtevät Boris Gle-biin ja sieltä keväällä Jäämeren vuonoihin lohia kalastamaan.


Kun turskanpyynti nyttemmin on käynyt vähemmin tuottavaksi, ottaa sii-hen osaa ainoastaan harvoja lappalaisia. Nämä lappalaiset elävät siis ympäri vuoden kalastuksesta. Jordaninkosken (lapiksi Juordeguoikka, norj. Grameforsen) yläpuolella on Höyhenjärvi (norj. Rensvandet, lapiksi Bozjaure). Tähän järveen kuuluu syksyisin vähää ennen jäätymistä, (Kekrin aikoihin) kokoontuvan tuhansia joutsenia. Sorsiakin on täällä silloin, vaikk'ei yhtä lukuisasti kuin joutsenia.



Heinäkuun 27 p:nä saavuimme pari kilometriä Rajakosken alapuolella olevaan erämaanpirttiin, josta Suomen alue alkaa. Rajakoski on pitkä ja hyvin vaivaloinen kulkea. Siitä ylöspäin on melkein lakkaamaton sarja koskia, jonka vuoksi venettä, paitsi muutamilla lyhemmillä taipaleilla, oli vedettävä köydestä. Salmijärveläiset eivät muuten hetikään näyttäneet niin valmiilta sauvomaan kuin kittiläläiset, vaan mieluummin joko soutivat tai vetivät venettä rannalta. Tämä tapahtuu siten, että toinen vetää ve-neen keulaan kiinnitetystä pitkästä köydestä ja toinen työntää venettä rannasta ja kivistä pitkällä sauvalla, joka niin'ikään on sidottu veneen keulaan.



Rajakosken alapuolella Patsjoki on pitkiä suvantovesiä, joita pitemmät tai lyhemmät ja jyrkät kosket katkaisevat, mutta mainitussa koskessa se muuttaa luonteensa. Tästä lähtien se on melkein yhtämittainen jakso mataloita, pitkiä koskia, joita lyhyet nivat katkaisevat. Kun ensin mainittu osa jokea tarjoo lohelle sangen harvoja hyviä kutupaikkoja, on jälkim-äisessä osassa sopiva kivipohja ja enimmäkseen sopiva virtanopeus.


Olisi sen vuoksi suuri voitto lohikalastukselle joessa jos saisi lohen nou-semaan tänne asti. Tämä osa jokea on myös tavattoman rikas harjuk-sista ja forelleista. Kala-rikkautta täällä edistävät sekä edulliset luonnon-suhteet, että myös se asianhaara, että koko sillä, päälle 30 km pitkällä joen osalla, jota on Suomen puolella, ei ole yhtään taloa. Täällä sen vuoksi siis vaan harvoin harjoitetaan minkäänlaista kalastusta ja silloin-kin on pyydystäjänä joku Inarin lappalainen, joka siinä tarkoituksessa saapuu muutamaksi paiväksi tänne.

Soutuvene Paatsjoella v. 1927. Kuva: Itkonen, Toivo Immanuel. / Museovirasto.

Pekka Saijets eli "Nuoran-Pekka" Nellimistä ja "Ristiinas- Pekan Matti" (Paadar) taivaltavat venettä Paatsjoen Kalliokoskessa v. 1914. Kuva: Itkonen, Toivo Immanuel. / Museovirasto.

Sirkuslaaksoja Vaggessa Tanan kirkolta nähtynä v. 1905. Kuva: Väinö Tanner. / GTK.

28 päivän illalla saavuimme kauniiseen paikkaan erään kosken varrella, missä erään korkean mäntyjä kasvavan ranta-äyrään alapuolella pysty-timme teltan ja aimo loimuvalkean ääressä kuivasimme yhtämittaisesta sateesta läpimärkiä vaatteitamme. Jo klo ½ 2 aamulla heräsin jotenkin vilussani ja kun huomasin miesten olevan valveilla, päätimme, aamiaista syötyämme ja kapineet kokoon pantuamme, lähteä edemmäksi.


Noin puolen kilometrin päässä yöpaikaltamme oli meidän kuljettava han-kala koski, jossa vene ja tavarat oli vedettävä maisin. Kummallakin puo-lella oli sangen korkearunkoista mäntymetsää ja kosken yläpuolella näimme ensimäiset kuuset. Vielä vedettyämme veneen muutamia kos-kia ylös, saavumme verrattain pitkään suvantoon. Sen rannalla yhtäkkiä havaitsimme kaksi lappalais-telttaa ja muutamia lappalaisia. Nämä huo-mattiin olevan Nelliman talosta Inarijärven rannalla ja olivat tulleet tänne kalastamaan.


Kun salmijärveläiset soutajat jo kauan olivat halunneet päästä kotiin, ky-syin lappalaisilta tahtoisivatko he soutaa minut Inarijärven poikki Palt-toon(* jonka he ottivat tehdäkseen. Maksoin sen vuoksi entisille souta-jilleni (4 kruunua miestä ja päivää kohti sekä kruunun päivässä venees-tä seka tulo- että menomatkalla) ja muutin kapineeni lappalais-ten veneeseen, jonka jälleen lähdimme matkaan.

*) Tavallisesti kutsutaan Tuhka Sammelin paikaksi. Palttoo merkitsee ”vaeltavaa majavaa” (A. W. Granit).


Oli vielä kuljettavanamme neljä koskea ennenkuin saavuimme joen las-kukohtaan Inarin järvestä (Luusuaan). Täällä on yksi talo, jonka kuiten-kin sivuutimme. Myöhään illalla saavuimme Nellimään. Matka Paswikjo-kea (Patsjokea) ylös oli siis kestänyt viisi päivää. Heinäkuun 30 p:nä läh-dimme Nellimästä Inarijärven yli Palttoon. Kun oli hyvä vaikka hieman epätasainen itätuuli, nostettiin raakapurje ja mentiin hyvää vauhtia. Ina-rijärvellä käytettyjen veneiden rakenne muistuttaa norjalaisista Nordlan-din sniipoista, jotka suoriutuvat hyvin kovallakin säällä, mikä onkin tar-peen järven suurilla selillä, esim. Kasarinselällä. Järvi muuten on täpö-sen täynnä saaria, joista järven lounais-osassa olevat, esim. Petäjäsaa-ret ovat varsin korkeat.


Matkalla luotasin syvyyttä, mittasin lämpömäärää pinnalla ja pohjassa sekä otin planktonnäytteitä sekä pinnalta, että lähinnä pohjaa olevista vesikerroksista. Suurimman syvyyden 52 metriä tapasin Kaikunuoran salmessa Kaamasaaren eteläpuolella. Muutamaa päivää myöhemmin veneellä kulkiessani Paltosta Ivalojoen suulle en tavannut yhtään niin syvää kohtaa. Sangen huvittavana tuloksena eläintieteellisistä tulkimuk-sistani mainittakoon tässä, että Inarijärvestä puuttuu ne jäämeren eläin-ten jälkeläiset, joita tapaa useimmissa Suomen isoimmissa järvissä. Vaikka luotaukset, lämmönmittaukset ja uistamiset sekä lähes tunnin oleskelu Martin Pekan talossa eräällä saarella matkaa viivästyttivät, ei retki Nellimästä Palttoon kuitenkaan kestänyt 11 - 12 tuntia enempää, josta matka Kasarinselän yli Martin Pekan luota Palttoon vain 3 tuntia.


Heinäkuun 31 p:nä kulimme noin 20 kilometriä pitkän taipaleen Paltosta metsänhoitaja W, M. Waenerbergin Thule nimiseen taloon Kaamasjoen varrella. Levättyämme neljä vuorokautta metsänhoitaja Waenerbergin vierasvaraisessa kodissa, jossa sain joukon arvokkaita tietoja Inarin pi-täjän kalasaunasta ja kalastusoloista sekä kokosin näytteitä täällä ole-vista kalalajeista, palasimme Palttoon. Metsänhoitaja Waenerberg, joka hyväntahtoisesti oli ottanut Inarijärvessä toimittaakseen Tiedeseuran toi-meenpanemia hydrograafisia tutkimuksia Suomea ympäröivissä merissä ja muutamissa järvissä, seurasi Palttoon ja sieltä järvelle saadakseen ohjausta Regretti & Zambran syvänvedenlämpömittarin käyttämisessä.


Kun tämä oli tehty, otimme hyvästit ja jatkoimme matkaa yötä myöten livalojoelle(* Tämä on suusta niin matala että tuskin löysimme riittävän syvää vettä veneellemme, vaihdoimme sen vuoksi suuren järviveneem-me pieneen jokiveneeseen, jolla jatkoimme matkaa Törmäsen talolle. Talot Ivalojoen varsilla ovat yleensä suuria ja siistejä. Varakkaimmissa on 12-15 lypsävää lehmää ja pari, kolme sataa poroa sekä tavallisesti peruna- ja ohrapelto. Ohra kumminkaan ei kypsy hetikään joka vuosi.

*) Äännetään Inarissa livalo eikä niinkuin tavallisesti kirjoitetaan Ivalo, (A.W. Granit)

Kalastus joessa kuuluu jo kauan olleen huono ja luultiin kullankaivami-sen ensi vuosina, kun sitä harjoitettiin suuremmassa määrässä vaikut-taneen siihen. Nykyisin kullankaivamista harjoitetaan ainoastaan vähä-pätöisessä määrässä eikä ole erittäin tuottavaa. Ensi koski livalojoessa on noin 10 kilometriä Törmäsen yläpuolella. Tämän kosken alapuolella joessa on melkein yksinomattain hiekkapohja ja hiekkarannat.


Tästä ylöspäin sitä vastoin alkaa joukko kivikkokoskia. Yöllä elokuun 6 päivää vastaan saavuimme Kultalan asemalle. Ritakoskesta saakka, s. o. noin 10 kilometriä aseman alapuolelta alkavat rannat olla kaivetut ja löysä maa kullanetsijäin poishuuhtoma. Kuopat, ränsistyneet mökit, van-hat vesirännit y. m. todistavat mikä suunnaton työ, usein turhaan, on suoritettu näillä seuduin kullan etsinnässä.


Levättyämme muutamia tunteja asemalla, jatkettiin matkaa ensinnä pari kilometriä veneellä jokea ylös ja sitten jalkasin 50 – 60 kilometriä Rova-sen tilalle Kitisen yläosassa ja sieltä veneellä alas Sodankylään ja Kemi-järveen, sekä sieltä hevoskyydillä Kemiin, jonne saavuimme elokuun 14 päivänä. Seuraavassa aijon hiukan seikkaperäisemmin kertoa kalastus-oloista niissä Jäämereen laskevissa vesistöissä, joissa tällä matkalla kävimme.