Teini. / Seura 1.6.1929.
Vai tekee teidän mielenne Jäämerelle!
Niin on muidenkin suomalaisten tehnyt jo monena kesänä ja he ovat pa-kanneet laukkunsa ja matkustaneet- Parisiin.- He ovat suunnitelleet la-pinmatkan jo valmiiksi: sitten mennään autolla Ivaloon ja sieltä jalkasin Utsjoelle, matkalla kalastellaan, asutaan teltoissa ja - haastatellaan lap-palaisia ja, ja ... Ja kun kesä on tullut ja kärpäinen ja loma, niin ollaan Pariisissa. Sillä Lapissa kuuluu olevan niin paljon lunta vielä, ja sääskiä ja jätkiä ja voi kauheaa...Ei mennäkään - Pariisi on mukavampi. Ja niin sitten hikisinä poljetaan Pariisin katuja, jotka ovat kivillä lasketut. Mutta jalkamatka kuin jalkamatka Menneenkin talven kuluessa on ainakin tu-hatyksi päätä ajatellut Lappia, Petsamoa. Mutta nyt lähestyy jo taas ke-sä ja lähdön aika ja katumisen aika. Juuri näitä heikkoja ja katuvaisia tahtoisin minä vahvistaa ja lohduttaa.
Olenpa tullut käyneeksi siellä, missä lienen vaeltanut Ruijanrannoilla, kulkenut ja ihmetellyt niin kuin etelän tollikko tekee. Ja tullut huomaa-maan ettei yhden kesän kulkemalla voi ihminen vielä niin oudosta maas-ta kuin Lappi tietää mitään. Ei yhtään mitään. Senpä vuoksi onkin haus-ka opettaa teitä muita. Siitä on niin helppo kirjoittaa, josta ei itse mitään tiedä.
Rovaniemelle on mentävä ensinnä. Se on jo Lapinporstua ja sinne me-nee rautatie. Sieltä eteenpäin pääsee Suomen valtion hyvässä postiau-tossa, joka kerran nytkähtää ja sitten kulkee vakaasti kuin erämaan pro-feetta. Rovaniemeläiset olivat ihastuneita tähän kameeliensa vakavuu-teen. He väittivät, että kun he Rovaniemellä panivat konjakkipullon posti-auton lattialle, niin pullo seisoi vielä Jäämerellä.
- Jaa, että oliko se konjakkikin pysynyt pullossa, kysyimme me, matka-toverini ja minä. Mutta he sanoivat, että eipä pidä mennä persoonalli-suuksiin. - Lystiä herrasväkeä!
Me käytimme tilaisuutta hyväksemme ja kysäisimme että kuinka siellä Lapissa oikein parhaiten pärjäisi, tällainen tavallinen ristitty.
-Jo vain! Kyllä siellä pärjää kun on vain ruokalystiä ja unilystiä.
Ähäs, jopas onnesti! Sillä mitään muuta lystiä ei tässä elämässä ole vie-lä ollutkaan. Nimittäin tällä meidän perheellä.
Sovankylä on jo aikoja jätetty taakse. Nyt tullaan Ivaloon, jossa matkai-lijayhdistyksellä on maja. Majassa taisi ruoka olla hyvää, koska muistuu vieläkin mieleen, että se oli kovin kallista. Meiltä pusertui hiljainen huo-kaus, kun maksun aika tuli ja tämän huomasi automme kuljettaja Antti Salminen, ihmistuntija. Antti sanoi, että:
- Mennä kesänä täällä oli muutampia tsekkeja, mitä lienevät olleet yli-oppilaita tai muita lurjuksia, niin kuin tekin ja ne ne vasta poikia olit. En-siksi ne söivät, että napa naukui ja sitten ne karkasivat tunturille. Mutta kii ne otettiin ja rahat pois!
Kuva: 1.10.1928 Suomen moottorilehti.
Kuva: 1.10.1928 Suomen moottorilehti.
Kuva: 1.10.1921 Postitorvi.
Postiauto Vuotson majatalon pihalla v. 1929. Kuva: Mikkola, Erkki. / Museovirasto.
Laanilan majatalo v. 1929. Kuva: Mikkola Erkki. / Museovirasto
Linjalla Rovaniemi - Sodankylä - Ivalo (pituus 300km.) kuljetetaan postia ajanmukaisilla Benz-autoilla. Postiauto kiipeämässä Maanselälle, jossa vallitsee tunturi-ilmasto; nim. kasvullisuusrajan yläpuolella. Kuva: Suomen Kuvalehti 15.07.1922 no 28
Kuva: Postitorvi 1.10.1921.
Kaunispäällä v.1930. Kuva: Åström, Bernhard Svenska litteratursällskapet i Finland. / Museovirasto.
Tämä sama Antti on muuten roima mies. Hänen autoonsa on tulossa pitkän satakilometrisen tien varrelta kaiken karvaista kulkuria. Mutta jo-kaista kohtelee hän ansionsa mukaan. Pitkämatkaiset pääsevät auton etupäähän, mutta takkuiset lapinäijät, jotka ajavat vain muutaman välin, saavat mennä taakse matkatavaran ja muun romun joukkoon. Meitäkin tuli vastaan eräs etelän herra hienoine autoineen ja Anttimme mielestä olisi sivuun ajaminen ollut herrasmiehen asia, jolla oli kevyemmät kär-ryt.
Mutta ei mies ajanut, vaan meidän täytyi yrittää ja tulos oli sellainen kuin ennustettiinkin: suuren automme suuri perä vaipui hitaasti ja arvokkaasti kevätpehmeään hiekkaan. Ennen kuin ryhdyttiin pelastustoimiin, pisti Antti päänsä auton ikkunasta ja julisti vastaantulijalle:
- Hei, eläs aja!
Mies pani koneensa seisomaan ja kääntyi päin
- Mitä?
- Sitä vain, että kun ajaa oikein siivottomasti, niin ajaa niin kuin sinä. - - niin kuin sinä, huihkasi kaiku tunturilta ja me kaikki matkustajat olimme Anttiin tyytyväisiä.
Antti kun osasikin olla niin kohtelias.
Ivalon vanha Majala v. 1931. Kuva: Mikkola, Erkki. / Museovirasto.
Postiauto lähdössä Kaamasen kylästä Inarissa v. 1935. Kuva: Pietinen, Aarne. / Museovirasto.
Inarin matkailumajan oleskeluhuone v. 1938. Kuva: Pietinen, Otso. / Museovirasto.
Ja kun me sitten tulimme Norjan puolelle, niin me saimme oikein läheltä nähdä miten matkailijoita pitää, käsitellä. Koko Norjan Lappi eli suomem-min sanoen Ruijanranta on suomalaisten kansoittama. Eikä varsinainen kansa siis pääse matkailijoita käsittelemään. Sillä suurten maiden mat-kailijat astuvat laivasta hotelliin, hotellista autoon ja auto vie heidät pitkin hyvää maantietä tunturille. Kaikki on siis niin etevästi järjestetty, että matkailijan ei itse tarvitse tehdä muuta kuin sanoa että "wunderschön" ja kaikki on valmista.
Sitten hän matkustaa kotiinsa etelä-Eurooppaan ja kertoo pimeinä talvi-iltoina ystävilleen seikkailuistaan Lapissa "muistan eräänkin kerran, kun poro ajoi jääkarhua takaa tunturilla ja minä - " Eräskin saksalainen kuu-luu maanneen kolme viikkoa Vesisaaressa ja matkustaneen kotiinsa Saksaan ja kirjoittaneen 1500 sivun laajuisen tutkimuksen -lappalaisten elintavoista. Ketä äijä-parka sitten lienee Vesisaaressa luullut lappalai-seksi. Ehkä rovasti Beronkaa, joka on suomalainen, ehkä Tekla Ohlsso-nia, joka on suomalainen. Tai ehkä kaikkia, vaikka ne miltei järjestään ovat suomalaisia.
Maailman parhaimmat matkareitit ovat Suomen Lapissa ja Ruijassa. Ai-van varmasti Petsamoon pääsee autolla, sieltä pääsee laivoilla Ruijan ympäri ja hyvillä laivoilla. Mutta mukavin oli kulkea maita myöden, pitkin tuntureita. Vuonolta vuonolle, kylästä kylään. Siellä näki suomalaisia, mukavia, ystävällisiä suomalaisia. Että jos Vesisaareen meette, niin menkää maitse (jalkasin tai autolla) Taanon Tenoon puhuttelemaan suo-malaisia. Jos Nordkapin mailla kuljette, niin älkää unohtako pistäytyä Porsangerinvuonon pohjassa. Jos Hammerfestiin meette, niin synnin teette, ellette käy Alattiossa. Jos Tromsassa ootte, niin sieltä on lyhyt Jyykeänvuonon Markkinaan. Sieltä taas pääsee kiitoskaupoilla Suomen postin mukana Kilpisjärvelle ja Kaaresuontoon.
Unohtaa ei saa. Näiltä ihmisiltä saa pienen käsityksen Jäämeren elä-mästä, joka on ankaraa ja ihmeellistä.