Kirjoittanut O-a O-a. / Naisten ääni 1925.

Vaikutelmia Petsamon matkalta.


Ei ole helppoa pikaisesti sanoa mikä Lapissa enimmän viehättää, sen valoisat yöt, yksinäinen koskematon luonto, vaiko ihmisen pienuuden tunne, mikä laajoilla, asumattomilla seuduilla mieltä koskettaa. Kenties joku pitää Lapin kauneimpana näkemyksenä villit porolaumat tuntureilla tai tahtoisi nähdä kansallispukuiset lappalaiset harmaan luonnon keskel-lä. Silloin kuitenkin tietäisi Lapissa jotain aitoa nähneensä. Oli miten oli, Lapissa käytyä on jotain aivan lähtemätöntä mieleen jäänyt.


Autolla kulkiessa Rovaniemen ja Sodankylän väliä katselee apein mielin suunnattoman laajoja aloja metsää, puita, jotka makaavat maassa tu-houtuneena kuin lyöty sotajoukko. Tai ojentelevat ennen uljaat hongat paljaita oksiaan pelottavan näköi- sinä. Jää miettimään onko tuhohyön-teinen tämän aiheuttaja, vai johtuuko hävitys maaperän suotumisesta. Toisin paikoin näkee myös ihmiskäden armotonta jälkeä. Kaadettua metsää makaa maassa, pääomaa jätetty oman onnensa nojaan ikiajoik-si lahoamaan. Olisipa Lapissa rautatie, niinkuin siellä kerran onkin, sil-loin vasta sen metsät tuottaisivat sekä valtiolle että yksityisille pääomia. Toistaiseksi ovat uittoväylistä kaukana olevat Lapin rikkaudet kuollutta pääomaa.

Suomen valtion rakennuttamat maantiet halkovat Lapin laajoja seutuja. Kiitos niiden, kiidättää auto matkailijan nopeasti Suomen pohjoisimpia teitä, joita rakentaessa on tehty huolellista työtä. Purojen ja jokien yli johtavat sillat, milloin kaidepuin tai kaarisilloin kulkevina, ovat huolelli-sesti veistetyt. Nyt vielä, uutuudeltaan koreanpunaisina helottaen, anta-vat ne eloa ja pirteyttä harmaalle luonnolle. Lapin korkeita vaaroja hal-koessa on tienrakentaja monessa paikoin taitavin käsin leikannut kukku-lan laen, tehden sen siten matkustajalle vähemmän vaivaloiseksi. On-neksi kyllä vain harvoin näkee rahtikuorman hevoisvoimin liikkuvan näitä pitkiätaipaleita.

Autot valtaavat kesäisin myös Lapin seudut kulkuvälineinä. Ja hyväk-seen näyttävät paikkakuntalaiset näitä käyttävänkin. Lauantai-iltana ja sunnuntaina matkustaessa vaihtuu väki autossa tuhka tiheään. Milloin äiti sylilapsineen on vierailemassa naapurikylässä, milloin nuori palvelija on käväissyt ikäväänsä lieventämässä kotipaikallaan. Hyvin ymmärtää mikä vaihtelu harvaan asutussa seudussa on päästä vähin vaivoin kos-ketukseen läheistensä kanssa huristaen autokyydillä.

Postiauto lähdössä Höyhenjärven matkailijamajan edestä. Kuva: Naisten ääni no 16. 1925.

Tie Petsamossa. Kuva: Museovirasto.

Linjalla Rovaniemi - Sodankylä - Ivalo (pituus 300km.) kuljetetaan postia ajanmukaisilla Benz-autoilla. Postiauto kiipeämässä Maanselälle, jossa vallitsee tunturi-ilmasto; nim. kasvullisuusrajan yläpuolella. Kuva: Suomen Kuvalehti 40/1923.

Postiauto välillä Rovaniemi-Ivalo 1920-luvulla.

Olimme jo sivuuttaneet Sodankylän. Pysähdyimme siinä aamuyöstä vain muutamia tuntia lepäämään ja nauttimaan aamiaista, kun jo läksim-me matkustamaan Ivaloa kohti. Ja olipa siinä kulkemistakin, kun 22 tun-tia kestävällä matkalla oli ainoastaan 5 tunnin yhtämittainen lepo Sodan-kylässä. Ivaloon saavuimme tihkusateen aikana, joten sekä matkan var-rella että perillä menetimme sangen paljon. Kaunis Törmäsen kylä näytti sumun seassa pehmeälle viljamättäälle, korkeiden törmien ympäröimä-nä.

Ivalon majaan saapuessa on ystävällinen emäntä, rouva Rantanen, tu-lijaa vastassa. Pitääpä vieraanaankin meitä matkustavaisia, jotka eivät suinkaan ole harvinaisia viihtyisässä Ivalon majassa, sillä vilkkaan kul-kureitin varrella näkee paljon Lapin kävijöitä. Kenties kuitenkin harvem-min naisia, muutoin emme voineet ymmärtää osaksemme kohdistunutta vieraanvaraisuutta. Seuraavan aamun tihkusade esti laajemmalti tutus-tumasta ympäristöön, paitse "Majan" lähimpiin naapureihin, joihin kuuluu posti- toimisto ja kivenheiton päässä sijaitseva rajavartiosotilaiden asuin-rakennus. Sotilaallisen komennuksen alaisena tunteekin näillä seuduin olevansa, passin tarkastus on ankara ja sen suorittaa sotilaat, tällä ker-taa sangen jyrkin komennoin. Vaaditaan erikoista rajaseudun henkilö-todistusta,tavallinen ulkomaan passi pidetään riittämättömänä. Sillä hä-din tuskin läpäisee.

Vehmaan "Ivalon Majan" seutuvilta ainoastaan tunnin automatka päättää kilometrin pituisen maataipaleen. Metsät muuttuvat terveemmän näköi-siksi, tie kulkee kauniiden seutujen läpi. Pyhätunturin ja Lausteen laki si-nertävät kaukaa, kiidetään jyrkänteiden reunamia. Noustaan jo Kaunis-pään lähettyville, jolla välin pistäydytään Laanilassa, Ivalon kullanhuuh-tomon keskustassa. Jännittävää kullanhuuhtomista emme kuitenkaan ole tilaisuudessa tutkia, näemme vain etempää huuhtomolaitteita.

Nousemme jo vähitellen itse Kaunispään laelle, korkeimmalle tunturille, jonka yli maantie kulkee. Sen mahtava, siintävä näköala on laaja; autio tunturiluonto tenhoo katsojan. Taasen mielenkiintoinen matkan katkea-ma. Pysähdytään Virtaniemeen, matkailijayhdistyksen Majaan, joka siinä hymyilee Inarin lahdelman korkeatörmäisellä rannalla. Tuomet vielä kuk-kivat lorisevan virran reunoilla täällä pohjoisessa kuukautta myöhemmin kuin muualla Suomessa. Voimakas virran lorina säestää odottavan au-ton sytkytystä. Matkustavaiset nauttivat »Majan» antimia kukin omalla tavallaan kookkaassa tuvassa, jossa Virtaniemen emäntä kodikkaan ja epävirallisen näköisenä myös hoitelee postivirkailijan tehtäviä.

Törmänen 12.07.1935. Autonkuljettaja Söderström kuorma-autollaan. Rovaniemeltä Ritakosken leiriä varten tuotujen tavaroiden purkaus alkaa. Kuorman päällä O.Schubakoffin pyörä. Kuva: Oleg Schubakoff. / Kultamuseo. / finna.fi

Ivalon vanha Majala v. 1931. Kuva: Mikkola Erkki. / Museovirasto.

Pirtti Ivalon majassa. Kuva: Naisten ääni no:16. 1925.

Ivalon majan ruokailuhuone. Kuva: Naisten ääni no:16. 1925.

Kaunispäällä v.1930. Kuva: Åström, Bernhard Svenska litteratursällskapet i Finland. / Museovirasto.

Matkalla Petsamoon v. 1930. Kaskamatunturilla lähellä Petsamoa. Kuva: Åström, Bernhard. / finna.fi

Moottorin säännöllisesti sytkytellessä joutaa ajatukset uusimaan matkal-la saatuja vaikutelmia. Ajatukset askartelevat niiden ihmisten parissa, joita on tavannut, tai joiden elintapoja jakohtaloita koettaa arvailla. Miettii syitä mikä vetää ihmisiä asuinpaikoiltaan siirtymään autiolle seudulle, jo-ka ei edes siedettävää asuntoa työntekijälleen tarjoa. Pitkin maantien vartta näet tapaa siellä täällä pyöreistä hirsistä kyhättyjä ihmisasuntoja, joita tuskin harmaasta ympäristöstä eroittaa siihen nähden että Lapin ra-kennukset yleensä ovat iloisin värein maalatut. Nuo valtion rakentamat "kämpät" tarjoavat ainoastaan tilapäisen suojan ja tyyssijan työntekijälle maantientekoaikana. Näissä asuneiden miesten työn hedelmästä mat-kustavainen nauttii autossa mukavasti kulkiessaan. Silloin suurella kun-nioituksella ajattelee "jätkää", joka, muusta maailmasta eristettynä käm-pässä isännöi, harjoittaen toverikuria, mikä epärehellisestä miehestä kasvattaa luotettavan miehen. Mitään ei näet kämpässä voi sulkea lukon taa.

Valtio on kyllä rakennuttanut muunkinlaisia rakennuksia Lapin teiden varsille, sillä nuo tyylikkäät, komeat majatalot ovat melkein poikkeukset-ta valtion omistamia, samoin lauttauspaikkoihin kuuluvat rakennukset. Näissä paikoin matkan varrella viivähdetään kahvilla, jotaLapissa juo-daankin hyvin ahkeraan, sillä maidon kalleuden vuoksi kahvi usein sen korvaa.

Moottorikulku tuon tuostakin katkeaa, posti on jätettävä matkan varrelle, tai keskeytyy matka kohisevan, mahtavan kosken vuoksi. Silloin nous-taan maihin, astutaan Jalkasin kosken vartta, venettä "trallattaessa". Työtä helpoittaa rautaiset kiskot, joihin soveltuvat pyörät erikoisilla lait-teilla kiinnitetään veneeseen. Miesvoimin sitä öitten vedetään, kunnes jälleen joudutaan suvannolle. Näin kuluu matka ja tunnit vierivät. Mah-tavan Jäniskosken "trallaus" suoritetaan, jolla välin saa ihmetellä kosken kauneutta ja hurjaa voimaa.

Sydänyö lähenee, kaunis Salmijärvi ja satumainen Töllevi järvi kätkevät lumonsa pilvien peittoon. Avautuu näköala toista laatua kuin aikaisem-min. Boris Glebin värikkäät kirkontornit kohoavat ihmeellisen näköisinä Kolttakönkään ääressä, joka kohinallaan toistaa muinaisten pyhiinvael-tajien riemulaulua, siitä tietoisena, että se aikanaan oli hurskaiden toivio-retkeläisten matkan halattu päämäärä.

Noin parin kilometrin jalkamatka johtaa Kolttakönkään Matkailijayhdis-tyksen Majaan, jonka hallussa on myös muutamia huoneita kirkon ää-ressä sijaitsevassa ent. venäläisessä pappilassa. Omituisella tavalla kulttivoitu ja alkuperäisimmät elämänmuodot kohtaavat toisiaan Kön-käällä, sillä aivan lähettyvillä sijaitsee kolttalappalaisten noin kymmenen asuntoa käsittävä kylä, jonka läpi kuljetaan "Majalle" tullessa. Majan ja kylän eroittaa kuitenkin toisistaan ihana, käyrävartinen, oliivimetsää muistuttava koivumetsä: puut, jotka taistellen Lapin pakkasta ja pimeyttä vastaan, arvellaan eläneen siinä 500 vuotta. Niiden suojassa vanha, py-hän Trifonan- ja uudenaikainen Boris Glebin kirkko hyvästi viihtyvät, sa-moin ne vainajat, jotka niiden siimekseen ovat kätketyt.

Alkuperäisin väestö, mikä Suomen rajojen sisällä asuu, ovat koltat, joi-den toimeentuloa suuressa määrin helpoittaa pienet elämän vaatimuk-set, kunnes sivistyksen kosketus silmät avaa. Nyt jo huomasi miten kou-lua käyvät lapset erosivat muista, lauloivat ja leikkivät ja olivat käytöksel-tään virkeän ja älykkään näköisiä. Lapsimaailmaan nähden ei lainkaan voinut olettaa kolttien kuuluvan sivistyksellisesti kuolleeseen heimoon, niinkuin koltistausein on mainittu. Tutustuin m. m. kolttatyttöön, joka hil-jattain oli suorittanut muutamia kuukausia kestäneen kesäkurssin Lapin kansanopistossa, todeten että opetus oli jättänyt näkyvät jäljet, ompeli pukunsa hyvin ja koti teki siistin vaikutuksen. Hänenkö vai äitinsä an-sioksi tämä jälkimmäinen luettava?

Kaikissa tapauksissa oli kolttatyttö Sodankylän kansanopistossa olles-saan, muiden oppilaiden kanssa tasa-arvoisena ollen, saanut nauttia yh-dessäoloa valistuneiden opetta- jien parissa. Olipa saanut nähdä maail-maa Lapin rajoja ulompaakin, sillä opistolta oli retkeilty Haapaveden ta-louskoululle. Sieltä kootut valokuvat olivat kauniita muistoja uutteran työn ja lempeämmän ilmaston seutuvilta kuin mitä Jäämeren rantamaat tarjoavat.

Hupaisesti kuluu aika Kolttakönkäällä, jossa alituiseen vaihtuva turistivir-ta tuo tuulahduksen muista kansallisuuksista. Pari skottlantilaista van-hempaa herrasmiestä harrastaa lohen ongintaa, samoin muutamat tans-kalaiset. Norjalaisia jalkamiehiä pujahtaa toisinaan koko perhekunnat tuon tuostakin Könkäälle lähettyviltä rajan takaa, sillä Kirkenäsin kau-pungista on vain kilometriä tähän kuuluisaan paikkaan. Ei siis'ihme, jos naapurikansan mieli tekee pistäytyä Suomen puolella. Sitäpaitse onhan luonto Könkäällä rehevämpi ja Paatsjoen korkeat rannat vehmaammat kuin kallioisen mustan rautamudan syvyttämän Kirkkoniemen tienoilla. Sen lisäksi kreikkalaiskatoliset kirkot pyhine muistoineen tarjoavat län-simaan asukkaalle jotain erikoista, sillä itämaisen ja länsimaisen kirkon maailman katsomus täällä toisensa tapaa.

Kuva: 18.12.1928 Suomen Kuvalehti.

Postikaravaani Virtaniemen - Nautsin juuri valmistuneella tiellä. Kuva: Suomen Kuvalehti 40/1923.

Postiautoa kuljetetaan lautalla yli Ivalojoen. Autot ovat varustettu myöskin matkailijaliikennettä varten. Kuva: Suomen Kuvalehti 40/1923.

Ruoanlaittopaikka ulkona Salmijärvellä v. 1927. Kuva: Vilkuna, Kustaa. / Museovirasto.

Harhakuvan saisi muukalainen Suomen Lapin oloista, jos hän kolttakön-käälle tultuaan ainoastaan näkisi kreikkalaiskatoliset kirkot kalmistoi-neen pyhässä koivulehdossa ja täällä sijaitsevan entisen venäläisen pappilan ääressä kolttien mökkipahaiset. Matkailijayhdistys pitää huolen siitä, että matkustavaiselle tarjotaan muutakin nähtävää, sillä Majansa se on sisustanut aitosuomalaiseen kuosiin, taloon, joka on venäläisten rakentama. Seurusteluhuone, johon piakkoin muurataan avonainen tak-ka, on viihtyisä pitkine seinäraanuineen, pöytineen ja muine värikkäine suomalaisine huonekaluineen. Samoin ruokailuhuone on kaikissa suh-teissa tarkoitustaan vastaava. Täydelleen voi yhtyä muutaman skoo-nelaisen arvosteluun kolttakönkään Majasta, jok lausui: "Kaikesta nä-kee, että tässä on sivistynyt johto." Lieneekö luullut niin vallan toisenlais-ta tapaavansa Suomen puoleisessa Lapissa.

Matkustavaisten huoneet hyvine vuoteineen tyydyttävät sangen korkeat vaatimukset, ottaen huomioon suuret kuljetuskustannukset näin pitkien taipalien taaja kaikki ne vaikeudet, jotka johtuvat ammattitaidottoman työvoiman puutteesta. Sekä valtion että yksityisten taholta ansaitseisi Matkailijayhdistys saada aivan erikoista tukea toimintaansa varten yksin-omaan Lapin rajamailla. Tämä ei suinkaan ole lausuttu ainoastaan hu-vimatkailijain vuoksi, sillä muissakin asioissa liikkuu täällä paljon ihmisiä.

Matkailijayhdistyksen toiminnan sivistyksellinen vaikutus, maailman kos-ketuksesta eristettyyn ympäristöön ei suinkaan ole vähäksi arvosteltava. Tästä puhuessa on yhdistystä onniteltava, sillä se on saanut Majojensa hoidon sijoitetuksi hyviin käsiin. Täällä kaukana kesäyön auringon seu-duilla, jossa yöllä ja päivällä ei ole mitään rajaa, saa toimessa oleva henkilökunta joka aika vuorokaudesta olla valmis matkailijoita palvele-maan. Heihin kirjaimellisesti soveltuu lauseparsi: "ei yön lepoa ja päivän rauhaa".


Olin tilaisuudessa enimmän seurata Kolttakönkään elämää, jossa isän-täväki herra ja rouva Elander suorittavat kunnialla tehtävänsä. Nuoren parin lisäksi rouva Elanderin äiti hoitaa emännän tointa keittiössä ja se ei suinkaan ole helppo tehtävä. Ruokalista näet pitäisi saada vaihtele-vaksi ja vaikka aina onkin komeata lohta pöydälle panna, voi emännän mielestä paljon sellaista puuttua, jota toivoisi tarjoavansa. Kaiken muun lisäksi hoidetaan paikkakunnan posti Kolttakönkäällä. Sama on asianali-ta muissakin Matkailijayhdistyksen Majoissa Lapissa.

Rouva Elander, Enontekiön Hetanmajan emäntänä v.1935. Kuva: Ekman G. / Museovirasto.

Sisarukset Maria Leontjeva Afanasjeva (68 vuotta ) ja Krishan Timofejevitsh Titoff (69 vuotta) Petsamon Maattivuonossa tulisijan luona 21.10.1926. Kuva: Väinö Tanner. / GTK.

Parkkinan kylää Petsamossa v. 1929. Kuva: Pälsi Sakari. / finna.fi

Maattivuonon merilappalaisia 26.9.1926. Alarivi vasemmalta: Inga Eikjokk, 45 v; Kari Sliden, 72 v; Ell Ann Sliden, 35 v; Osti Kemoff, n. 40 v; Anna Halt, 45 v. Ylärivi vasemmalta: Anund Sliden, 5 v; Ola Snaula, 30 v; Hans Anreas Sliden, 3 v. Muut oikealle ovat karjalaisia. Inga, Anna ja Osti ovat Karin tyttäriä. Kuva: Väinö Tanner. / GTK.

Miellyttävä olo Könkäällä päättyy. On lähdettävä muutakin Petsamoa katsomaan, varsinaista Petsamon virallista keskustaa, joka sijaitsee sa-mannimisen vuonon pohjukassa. Köngäs alueineen, kuten on mainittu, sijaitsee Paatsjoen suupuolella. Senvuoksi kuljetaan noin tunnin kestävä moottorimatka Norjan rannikolle Kirkkoniemeen. Siitä sitten Suomen valtion omistama pienehkö "Suomi" välittää laivayhteyttä Petsamoon.

Niinpian kuin nousuvesi on kyllin korkealla, lähdetään aamupäivällä mat-kalle. Sekä ennen täällä käyneitä että ensikertalaisia matkailijoita oli sangen monta. Laivan salonki olisi piankin täyttynyt, jos myrskyisän il-man takia olisi tarvinnut sinne sulloutua. Tällä kertaa ei monikaan sen suojaan pyrkinyt, sillä Jäämeri heloitti loistavan sinisenä ja taivas hohti kuulakkana, tarjoten mitä kauneimman merimatkan, sen verran vain vähäistä laivaa liikutellen, että tunsi merellä olevansa. Siinä sai ihailla ta-vattoman kaunista rantamuodostusta, jonka alastomat kalliot auringon valossa heijastelivat moninaisia värivivahteita. Odotetaan eikö lintuvuo-ria matkalla tapaisi, noiden siivekkäiden meren asukkaiden olinsijoja, sil-lä parvittain ne lentelevät laivan seutuvilla, tai keinuvat sen lähellä aal-loilla. Vihdoin muuan matkustavainen huomauttaa piakkoin sellaisen nähtävän.


Kallion liepeellä, meren luoman mudan pehmeällä hetteellä, istuu vieri vieressä lintuperheitä niin tiheässä, että valkoiset päät yhteen sullou-tuneina näyttävät tiheään kasvaneelta kukkaiskummulta. Tämä näke-mämme lintukallio on liian vähäinen tarjotakseen tyyssijan niille lukemat-tomille lunni-ja lokkiparville, mitkä ilmaa halkovat. Niiden kotipaikka on kaukaa häämöttävä Heinäsaari, joka ohuena viivana näkyy taivaanran-nalla.

Jylhä vuorinen ranta taittuu, näkyy hymyilevän laakson poukama muu-tamine ihmisasuntoineen ja valkoisine kirkkoineen. Se on kuningas Os-car II kappeli, jonka hän aikoinaan rakennutti päättyneen rajankäynnin muistoksi Ruotsin ja Venäjän välillä, aavistamatta, että tuon rauhallisen työn ikuistamiseksi pystytetty Herran huone myöhemmin joutuisi viitto-maan toisien valtakuntien rajoja. Nyt näet, kun Venäjä on näiltä seuduin pois pyyhitty, itsenäinen Norja ja Suomi siinä toisensa tapaavat.

Odotus jännittää mieltä, jotain erikoista pitäisi tapahtua. Vähitellen lähe-nee Petsamon vuonon suu. Heinäsaari häämöttää kaukana ja Kalastaja-saarennon ääriviivat näkyvät epämääräisinä. Yhtäkkiä kajahtaa ilohuuto valaan pyrstö heilahtaa ilmassa. Jännitys tuskin laukeaa. Toivotaan tuon komean otuksen sallivan meidän ihailla jättiläisrunkoaan, tai suihkutta-van ilmaan mahtavan vesipatsaan. Turhaan sitä odotamme. Se kelluu aalloissa painautuen niin syvälle, ettei edes heikosti lainehtiva meren-pinta senkoommin sen olemassaoloa ilmaise. Ja kuitenkaan ei ihmiskäsi sen henkeä olisi vaaninut, sillä valas on rauhoitettu Skandinaavian ja Suomen rannoilla. Se näet, ajaen silliparvet vuonojen pohjukkoihin, on kalastajan ystävä, tuoden liikehtimisellään kalastajalle hyvän saaliin.

Kuva: Naisten ääni no: 17. 26.09.1925.

Suomi laiva, joka välittää liikennettä Kolttakönkään ja Petsamon välillä. Kuva: Naisten ääni no 18. 1925.

Painutaan vähitellen Petsamon vuonoon. Asuttu, vihanta seutu, Trifonan kylä avautuu eteemme, muutamia komeita rakennuksia näkyy rannalla. Pakoveden vuoksi emme pääse laituriin, pysähdymme siitä hiukan loi-tommas, kunnes vähitellen kukin souto- veneellä pääsee maihin. Tava-ramme sijoitamme rattaille, jossa muutama tanakampi matkustavainen myös saa sijansa. Noin kilometrin matka on kulettava Trifonan laituripai-kasta Parkkinan kylään, jossa sijaitsee Petsamon julkinen liike-elämä, osuuskauppa, apteekki, Petsamoyhtiön kauppa, Kansallispankin haara-konttori y.m. Sen lisäksi on täällä Petsamon kansakoulu. tilavine huonei-neen ja kauniilla törmällä sairashuone, jossa lääkärilläkin on asuntonsa. Keskellä kylää kohoaa jyrkkäkattoinen, uudenaikainen rakennus, Pet-samon hoteliltalo, rakennusmestari Hagelbergin omistama. Täällä saa hyvän asunnon ja ruuan, lisäksi ystävällisen kohtelun perheen emännän ja tyttärien vastaanottamana.

Meitä matkailijoita on kuitenkin liian monta saadaksemme yösijaa hotel-lissa, vaikka se täyttyykin katonrajaansa myöten. Läksin koululle koet-taakseni onneani virkatovereiden luona. Näin jouduin asumaan ystäväl-lisen opettaja Petron perheeseen, uudistaen aikaisemmin tehdyn viralli-sen tuttavuuden ajalla, jolloin opettaja Petro toimi kansan valistajana Vienan Karjalassa. Puolisoineen työskentelee hän nyt näillä rajamailla kenties vieläkin alkuperäisemmän oppilasaineksen keskellä kuin rajan toiseda puolen. Sillä siellä oli oppilaina vaan karjalaisia, kun sen sijaan Petsamossa sai tiedon alkeita kylvää 7:n kansallisuuteen lukeutuville lapsille. Koulun 75:ssä oppilasparvessa näet on suomalaisia, karjalaisia, venäläisiä, lappalaisia, kolttia, muutamia norjalaisia ja yksi eskimolapsi-kin. Ja kaikkia tietenkin opetetaan suomenkielellä, jos oppilas sitä ym-märtää tai ei.


Silloin ikää, tai yleistä kehitystasoa katsomatta täytyy suomenkielen tai-tamaton oppilas siirtää alakouluun, jotta hän voisi autettavasti perehtyä koulun opetuskieleen. Sen lisäksi monet vaikeudet haittaavat täällä ope-tusta, kun oppilaiden havainnot liikkuvat liian rajoitetuilla aloilla. Eivät esim. koskaan ole nähneet pellon kylvämistä tai kyntämistä, eivätkä tun-ne tavallisimpia puulajeja, kun havupuitakaan ei täällä kasva. Joulukuu-sikin oli viime talvena tuotava monien peninkulmien päästä, josta sen muutama ystävällinen lappalainen koululle hankki, vaikeuksista huoli-matta.

Kolttakönkään rakennuksia v. 1930. Kuva: Boyd, L. / Museovirasto.

Kolttakönkään rakennuksia. Kuva: Museovirasto.

Poika kivetyllä tiellä (Maaninka Petsamo Kallioharju) v. 1927. Kuva: Rytkönen Ahti. / finna.fi

Koulutalon lähettyvillä on koulupuutarha, vaikka sadon saanti lienee on-nellisen sattuman varassa. Edellisenä kesänä näkyi kasvu kuitenkin luonnistaneen, valokuvista päättäen. Toivorikkaina lapset nytkin puuhai-livat kasvitarhassaan, johon tavallisimpia juurikasvia oli kylvetty. Kaikista heidän hommistaan huomasi, että koulu ja sen kasvitarha oli heille ra-kas.

Sunnuntaina lähdimme kreikkalaiskatoliseen kirkkoon, johon oli run-saasti kerääntynyt karjalaisia. Naiset, helakoihin väreihin puettuina, kan-sallisine päähineineen, taluttaen, tai sylissä kantaen pienokaisiaan Her-ran Ehtoolliselle, vaikuttivat kovin suomalaisilta. Samoin koko jumalan-palvelus, siitä huolimatta, että se tällä kertaa suoritettiin venäjänkielellä, vuoropyhin se on suomalainen, lukupnottamatta muuatta kaunista ru-kousta. Sen pastori Saarenne kenties suomalaisten turistien vuoksi luki suomenkielellä. Lisäksi pastori itse, ulkomuodoltaan parrattomana ja ly-hyin hiuksin, vaikutti täysin suomalaiselta mieheltä, niinkuin hän onkin.

Ehdimme kyllin ajoissa ennen saarnan alkua luterilaiseenkin jumalanpal-velukseen, kirkkoon, joka aikaisemmin on kuulunut Petsamon Yläluos-tarille. Nyt se Suomen valtiolle luovutettuna on osittain sisustettu evan-kelisen kirkon mukaiseksi saarnastuoleineen, alttareineen, ja penkkei-neen, kuitenkin säilyttäen kreikkalaiskatolisen kirkon loistavat uskonnol-lisaiheiset maalaukset. Tämä ei mitenkään häirinnyt uskonnollista tun-netta, pikemmin päinvastoin. Muistin Paavalin sanat ~ei tässä ole kreik-kalainen, eikä juutalainen j. n. e. p.

Jumalanpalveluksen päätyttyä, jossa pastorin rouva Tenlen toimi lukkari-urkurina, pyysi ystävällinen herrasväki Tenlen meidät luokseen vierailulle pappilaan. Sekin, niinkuin useimmat julkiset rakennukset Petsamon kir-kolla, on aikaisemmin ollut luostarin omaisuutta. Tässä muhkeassa ra-kennuksessa asuu nykyisin myös Petsamon ruununvouti; lähettyvillä olevassa talossa on posti- ja lennätinlaitos. Vielä Petsamon rajasotilaat asuvat muuatta pyöreistä hirsistä rakennettua taloa, joka on varsin sopi-va kasarmiksi.

Petsamo, Yläluostari v. 1931.Kuva Iffland Heinrich. / Suomen Matkailijayhdistys. / Museovirasto.

Kukshinjärvi Petsamon rantatuntureilla. Kuva: GTK.

Liinahamari v. 1931. Kuva: Alariesto. / Museovirasto.

Liinahamarin satama 1930-luvulla. Vanha postikortti - Kuvataide-Bildkonst. / Museovirasto.

Pastorin luona vieraillessa saimme kuulla paikkakunnan oloista. Tyyty-väisinä palasimme takaisin asuntoomme pitkähkön rivin muotoon raken-netun kylän läpi. Pistäysin sisällä muutamissa perheissä saadakseni kä-sityksen miten rahvas täällä elää ja miltä kodit näyttivät. Jo ulkoapäin tuntee karjalaisten talot, rakennuksen päädyssä vähintäin kolme ikkunaa valaisee suurehkoa, iloista tupaa. Vallan erehtyy, jos luulee likaisuuden leimaavan karjalaista kotia. Aivan päinvastoin, sillä lattia hohtaa puhtaa-na, saatikka sitten pöytä, johon teekupit samovaarin läheisyyteen on ko-dikkaasti asetettu.

Samalla tavoin jouduin pilkistämääa venäläiseen kotiin. Siellä vaivoin suomenkielellä selviydyin talon tyttären kanssa. Ihmettelin miten eri kan-sallisuudet siinä vuodet toisensa jälkeen vieretysten asuivat oppimatta toistensa kieltä. Mielihyvin tytär näytteli sisähuoneitakin kirjavin uutimin verhottuine vuoteineen ja kertoili ylpeytenään, että pastorin perhe heiltä ottaa maitoa. Eikä kumma, sillä olihan se paras todiste perheen siistey-destä, kun sellainen herrasväki kuin pappilaiset osoitti heille näin suurta luottamusta, tarkoittaen kreikkalaisen seurakunnan papin perhettä.

Ihailemaan sydänyön aurinkoa. Kirkkaana se heloitti korkealla vaipumat-ta taivaanrannan tasolle, jommoisena sen juhannuksena Aavasaksalla ja Ounasvaaralla näkee. Saadakseni puhuvan muiston Petsamossa käynnistäni, minut sydänyön auringossa valokuvattiin, kylläkin onnelli-nen sattuma, sillä olisihan aurinko voinut verhoutua pilvien taa. Sanottiin että valokuvaaminen oli paikkakuntalaisten lempihuvia, kun estelin lah-jaksi ottaa joukon valokuvia. Niissä on ilon aihetta pitkiksi ajoiksi, vaik-ken tullutkaan saaneeksi m. m. sitä lystikästä kuvaa, missä opettaja Pet-ron pieni tytär ratsastaa hylkeen selässä. Jäämeren antimia näet toisi-naan ajautuu vuonon pohjukkaan, kylän rannalle, niin runsaasti, että tämmöinenkin eläin vaivattomasti joutuu pyytäjän saaliiksi.

Seuraavana aamuna oli lähdettävä paluumatkalle käymättä Heinä-saarella, tuossa Jäämeren lintumaailman satumaisessa paratiisissa. Kun aika ei sitä nyt sallinut, tunsin Petsamosta lähtiessä, että tänne vie-lä kerran palaan. Ainakin sitä toivoen lohdutan itseäni, vahinkoa valit-taen.