Eeva 1938.


Kerrotaanpas kerran sellaisistakin Eevoista ja Eevan tyttäristä, joista tässä lehdessä ei ole koskaan aikaisemmin mainittuja joista me pääkau-punkilaiset hyvin vähän tiedämme huolimatta siitä, että nekin ovat Suo-men kansalaisia, lie asuvat kaukana Helsingistä lumen, jään, porojen ja revontulten keskellä.
- Ahaa, lappalaiset, huudahtaa joku, mutta hän erehtyy.

En tarkoita tavallisia lappalaisia vaan kolttalappalaisia, Suonikylän asuk-kaita, jotka elävät Petsamossa hyvin omalaatuisissa olosuhteissa Juuri päättyneenä talvena on Suomen ainoa ehjänä säilynyt kolttakylä ollut suuren huomion kohteena. Heidän elämäänsä tutkimaan, heitä puhutta-maan,valokuvaamaan ja filmaamaan on matkustanut henkilöitä toisensa jälkeen: skotlantilainen tarmokas, systemaattisesti asioihin suhtautuva Miss Gourlie on elänyt kolttien keskuudessa useampia viikkoja ja tutki-nut kaikki heitä koskevat tietolähteet, professorit ja museot myös Hel-singissä. Ja kun kysyin häneltä, mikä oli suurin sensatio matkalla pimei-den Lapin maisemien halki - hän kävi siellä aivan sydäntalvella - vastasi hän:
- Oh, there was no sensation. - He elivät tavallista omaa elämäänsä ja juuri siihen tavalliseen elämään tahdoin tutustua.

Hiukan myöhemmin palasi Lapin matkaltaan vilkas mustatukkainen ja kuparinruskea amerikkalainen maailmanmatkaajatar Miss James, joka katseli asioita omalla tavallaan, ja hänelle tuntui miltei kaikki olevan sen-satiota. Hän oli opetellut hiukan kolttien kieltä ja suopungin heittoa, saa-nut koltat tanssimaankin ja kuvasi hauskasti kokemuksiaan.

Kummatkin naiset kirjoittavat Lapista kirjan, edellinen varmasti perinpoh-jaisen täysin oikeita tietoja sisältävän opuksen, jälkimmäinen luultavasti pirteän ja lennokkaan kuvauksen. Taikka kuka tietää, ehkäpä heidän kir-jansa ovat aivan päinvastaiset kuin minkä vaikutuksen vierassa sai hei-dän olemuksestaan.

Sitten on siellä Suonikylässä käynyt saksalainen journalisti-valokuvaaja pariskunta herrasväki Pantenburg, joista herra Pantenburg tuntee Lapin monilta retkiltään varmasti paremmin kuin moni suomalainen. Ja nyt viimeksi kevät-talvella matkusti sinne Kansatieteellisen Filmin 3-miehi-nen retkikunta kameroineen ja filmirullineen. Tämän retkikunnan filmaa-jamaist. Mäkinen väläytteli sekä sanoin että kuvin kuukauden kestäneen matkansa aikana tekemiään havaintoja myös Eevan näkökulmasta.

Suonikylä - siis ainoa kylä Suomessa, jossa muualta hävinnyt vanha kolttakulttuuri on vielä säilynyt - kuului aikaisemmin Venäjään, mutta lii-tettiin muun Petsamon mukana Suomeen. Kylän parin sadan asukkaan kesken on säilynyt vielä heidän oma kielensä, jota suomalaisen on mah-doto nymmärtää, mutta koltat puhuvat lisäksi suomea,vanhemmat mie-het miltei poikkeuksetta myös venäjää. Nykyinen nuori polvi saa kasva-tuksensa suomalaisessa kansakoulussa, keskellä kylää kohoavassa pu-naisessa rakennuksessa. Niin, tarkoitan talvikylää, jonka valtion raken-nuttamat pienet hirsimökit seisovat järviylätasangolla rivissä kuin missä-kin Helsingin esikaupungissa. Kesäksi muuttavat koltat hajalleen omien kalastusvesiensä äärille palatakseen jälleen talvella tähän kyläänsä.

Kolttanainen ei näytä lainkaan lappalaiselta kuin korkeintaan matkus-taessaan ja ahkiossa istuessaan. Kotioloissa on hän pukeutunut kirja-viin, voimakasvärisiin pumpulivaatteisiin, hameeseen, puseroon ja esi-liinaan. Mutta koska ollaan Lapissa, on pumpulivaatteitten alla tietysti aimo kerros villaisia lämpimiä varusteita. Ja sekä päästä että jaloista huomaa vieras heti, ettei tässä sentään ole kysymys kenestäkään hä-mälälstalon emännästä. Kolttanaisella on näet jaloissaan nutukkaat, ainoat Lapissa kelvolliset jalkineet - ja päässään korkea erikoislaatuinen päähine, joka on runsaasti kirjavilla helmillä koristettu jaj onka päälle sidotaan liina.

Aamuvirkku aviovaimo täyttää miehensä nutukkaat pehmeillä heinillä. Tasaisesti on heinät asetettava, jotta jalan olisi mu-kava astuskella.

Kolttavaimo ruokkii pienokaistaan.

Perheen päällä on pitkä matka edessä. Siksi ovat jäähyväiset nenittelemisineen tavallista hel-lemmät

On häät - Sulhanen ja morsian istuvat häissään - kuten tapa vaatii - karsinassaan sänkynsä laidalla. Mutta kaksi paria nu-tukkalta pitää näkyä verhon al-ta.

Sinan tyttöpäähine, jota hän käytti ennen Vappua

18-vuotias Sina, joka vihittiin viime Vappuna Suonikylassä

Tämä päähine kuuluu vain naimisissa oleville naisille, naimattomilla on matalampi ja yksinkertaisempi laitos, mutta - ja tämä on hyvin tyypillinen seikka kolttakylälle - Suonikylässä on naimaton nainen suuri harvinai-suus, koska siellä on Eevan tyttäristä kova puute. Jokainen täysikasvui-nen joutuu miehelään kiireen vilkkaa. Kertojamme oli tavannut vain yh-den ainoan ikäneidon, noin kolmenkymmenvuotiaan Darjan, joka van-han äitinsä kanssa elelee kahden pienessä mökissään ja kesäisin kalas-telee omilla hänen suvulleen kuuluvilla kalavesillä. Eikä Darja aikonut-kaan mennä naimisiin, sillä hän on vähän "kranttu", eikä löydä kolttapoi-kien joukosta mieleistään.

Tämä samainen Darja on muuten varsin huomattava henkilö kylässä, todellinen personallisuus, viisas ja kätevä käsistään. Jokaisen kylään saapuvan vieraan kanssa kiirehtii hän solmimaan tuttavuutta, ahmii tie-toja muualta maailmasta, kertoo kylän kuulumisia, on vilkas ja henkisesti vireä. Ja hän osaa kutoa ihastuttavan lämpimiä raanuja ja sukkia, val-mistaa hienoja nutukkaita ja käy etevästi kauppaa.

Mutta koska hän on siis ainoa n.s. vanhapiika, keikkuu kaikkien muiden täysikasvuisten kolttanaisten päässä korkeat koreat päähineet, joihin he tarvitsevat paljon kirjavia helmiä, niin paljon että niistä kuuluu olevan alinomainen pula. Oikein Stockmannilta kolttanaisetkin koristeensa ti-laavat, mutta sielläkään ei tällaisia helmiä, joita muoti ei nykyisin juuri suosittele meille muille Eevan tyttärille - kuulu aina olevan tarpeeksi.

Kolttavaimo on melkein aina huomattavasti nuorempi miestään, eikä Suonikylässä ole niinkään harvassa miehiä, jotka ovat ennättäneet ottaa itselleen useampia vaimoja peräkkäin. Niin, ja kilttejä vaimoja, sillä kolt-tavaimo kuuluu olevan tottelevainen, ahkera ja avulias. Aamulla ensi töikseen nousee hän valmistamaan miehelleen teetä - koltat juovat pal-jon teetä, tuskin lainkaan kahvia ja täyttämään hänen nutukkaansa tai-tavasti pehmeillä heinillä. Ja koko päivän riittää hänelle kotiaskareita yllin kyllin, siivousta ja ruoanlaittoa, pyykinpesua kylän läpi virtaavassa joessa, jossa vaatteet kartuilla hakaten puhdistetaan, vaatteiden ompe-lua, kehruuta, langan valmistusta j.n.e. Nahkaiset ommellaan yleensä suonilangalla, jota kolttavaimo osaa taitavasti valmistaa.

Välillä on hoidettava pikkuvauvaa, ruokittava häntä ja pantava hänet kietgamiin, kolttain komsioon, pieneen kaukaloon nukkumaan, sitten on kiiruhdettava ulos paistamaan leipää. Keskellä lumikinoksia on kivistä valmistettu talviseen hämärään sauhuaan tupruttava leivinuuni, joka lämmitetään ja johon sitten pannaan leivät paistumaan.

Ja kun mies lähtee porokyytejä tekemään, kalastukseen tai metsälle, auttaa vainio peskin hänen päälleen, noutaa lakin ja rukkaset, varaa eväät mukaan ja ojentaa sitten lopuksi nykeröisen nenänsä miehen hyväiltäväksi.

Entä häät? Ne ovat Suonikylässä tietysti kuten muuallakin maailmassa suurta huomiota herättävä tapaus. Niin -oikeastaan paljon suurempi tapaus kuin muualla maailmassa. Pappia ei näet saada koska vain. Hän saapuu satojen kilometrien takaa muutamia kertoja vuodessa, ristii lap-set, siunaa kuolleet, vihkii nuoret ja toimittaa yleensä kaikki kirkolliset toimitukset yhdessä nipussa.

Entä sulhanen ja morsian, jotka usein jäävät asumaan sulhasen kotiin vihkimisen jälkeen, täällä kun suurperhejärjestelmä on vielä aika yleis-esti käytännössä. He istuvat suurimman osan pari kolme päivää kestä-vien häiden ajasta pirtistä verholla erotetussa omassa karsinassaan sänkynsä laidalla vieri vieressä. Mutta vanha sääntö määrää, että kum-mankin jalkojen tulee näkyä verhon alta. Ja jos ken häävieraista tulee uteliaaksi sulhasen ja morsiamen puuhailuista, saa hän kurkistaa verhon taa, mutta ainoastaan pientä pääsymaksua vastaan! Mitä useampia kur-kistajia, sitä suurempi kassa kerääntyy nuorikoille tulevan elämän varal-le.