U.P. / Rajamme vartija 1945.

Valtte (Valdemar) Viik.




Siilastuvasta puhuttaessa el voida sivuuttaa sen jämerää hoitajaa Valte Viikiä ja hänen vankkaa perhettänsä.


Viik on syntynyt Karstulassa Etelä-Pohjanmaalla. Ollessaan alun kol-mannellakymmenennellä hän tuli v. 1915 edellä mainitun Boströmin liik-keen palvelukseen Siilastuvalle, missä hän toimi postinkuljettajana, eläinlääkärin apulaisena, kokkina ja kartanomiehenä. Boströmin liike lo-petti sodan päättyessä toimintansa näillä main, mutta Viik ei palannut
enää etelään. Hän toi Ylimuoniosta emännän Siilastuvalle ja asettui tuon aution tunturiseudun vakinaiseksi asukkaaksi.


Viikillä on monta tointa ja elinkeinoa. Hän on ollut Siilastuvan matkailu-majian hoitaja, Mallan luonnonsuojelualueen vartija ja Lapin poliisi. Lisä-tuloja ovat antaneet kettujen metsästys, Kilpisjärven siian pyynti ja maanviljelys. Viik on perheineen raivannut peltoa, jossa on viljelty peru-naa ja rehukauraa, ei kuitenkaan vielä niin paljoa, että oltaisiin omava-raisia. Heinää sensijaan saadaan riittämiin. Kotieläimiäkin on pidetty; on ollut hevonen, -5 lehmää, joitakin poroja ja joskus sika tai parikin.


Kovasti ja monella tapaa on Viik siis saanut yrittää, mutta syytäkin on ol-lut, sillä perhe on tasaisesti kasvanut. Viisi poikaa ja neljä tytärtä on ka-svatettu tässä esimerkillisessä raivaajaperheessä. Lapsista muut ovat elossa paitsi vanhin poika, joka kaatui Sallassa. Lapsista puhuttaessa Viik sanoi kokemuksensa perusteella; ”Ei niitä liikoja ole, vaan tuntuu
siltä, että on liian vähän!” Kantansa perusteeksi hän selitti, että aikai-semmin jouduttiin kesäisin pitämään palvelustyttöä ja renkiä, mutta nyt aletaan jo tulla omin voimin toimeen. Tämä Viikin terve väestöpoliittinen kanta sopisi ohjeeksi monille muille helpommissa oloissa eläville kansa-laisillemme.

"Siilastuvan toimelias isäntä (Valter, (Valde)) ja emäntä (Hilja Viik os. Mäkikokko, ent. Örnebakk) (oik.) perheineen. Emäntä laittaa hyvät ruoat, jopa monipuolisetkin. Siksipä esim. Norjasta tulee usein Siilastuvalle retkeilijöitä. Meidän jälkeemmekin oli tulossa eräitä rouvia, mutta he eivät päässeet - tai eivät halunneet kahlata - ja palasivat takaisin. Emännän veli, (Isak Mäkikokko, ent. Örnebakk) on vasemmalla. Lappalainen, joka sattumalta tuli taloon, rienti myös kuvaan, mutta ei olisi huolinut vettä taustaksi vaan tunturin. - Taustassa Ruotsin puoleiset tunturit." Kuva ja teksti: Suomen kuvalehti 1932.

Nykyinen Sillastupa.

(Hilda ja Valde Viikin lapset: Urho, Martti, Väinö, Reino sekä tytöt: Silja , Anni ja Inkeri. Ville Örnebakk oli Hildan veli asui Skibottenissa, naimisissa norjalaisen naisen kanssa ja Hilda ja Ville olivat Ylimuoniosta lähtöä. Valde Viik Karsulasta. Muonioon tuli Muhokselta Kokkonimisiä, joista kehittyi Mäkikokko ja Rantakokko. Sitten Ville muutti Norjaan ja norjansi nimensä Örnebakkiksi eli Kotkamäeksi. Kokkohan on kotka.)

Ei ole ollut naapureista haittaa Siilastuvan väellä. Lähimmät asukkaat ovat olleet Norjan puolella 18 kilometrin päässä. Suomen puolella piti kulkea 35 km. naapuriin päästäkseen. Kesäisin on sentään Ruotsin puo-lella, Kilpisjärven länsipäässä, ollut 6 - 7 lappalaisperhettä poroineen. Viime vuosina on naapureita ollut hiukan enemmänkin; sodan aikana ensin saksalaisia ja lopuksi suomalaisia. Nyt on saman järven rannalle asettunut rajavartioston kenttävartio. Naapuruussuhde sen ja Siilastuvan väen välillä näyttää alusta alkaen muodostuneen hyväksi, minkä kyllä ymmärtää, sillä tukea ja seuraa tässä autiomaassa kalpaa kuka hyvän-sä.



Kouluikään ehdittyään Siilastuvan lapset ovat sataneet kotonaan ope-tusta kiertokoulunopettajalta, joita Enontekiöllä kiertelee kolme pitämäs-sä alkeiskoulua kylissä, jopa yksinäisissä taloissakin. Varsinaista kansa-koulua lapset ovat käyneet Palojoensuussa, minne Siilastuvalta on mat-kaa 15 peninkulmaa. Matka tehdään tavallisesti hevosella, ja siihen me-nee 3 - 4 päivää yhteen suuntaan ajettaessa.


Matkan vaikeuden vuoksi lapset ovat päässeet kotiin vain kesä- ja jou-lulomaksi. Sodan aikana oli mahdollisuus saada autokyytiä, ja silloin lap-set pääsivät pääsiäiseksikin kotiin. Ei ole erämaa hemmoitellut lapsia-kaan!

Siilastuvan naapureita, Suomen ja Ruotsin puolen saamelaisia.

Sota tuhosi vanhan Siilastuvan, niinkuin tuhansia muitakin Lapin taloja. Saksalaiset eivät kylläkään aluksi polttaneet muuta kuin kalakellarin, mutta he purkivat kaikki rakennukset ja siirsivät ne rajan viereen. Joutu-essaan vetäytymään Norjan puolelle he pistivät rakennukset tuleen. Jäl-jelle jäi vain vanha matkailumaja, minkä he olivat siirtäneet Norjan puo-lelle. Se saataneen vielä takaisin.



Kun Viik palasi evakkomatkalta kotinsa raunioille, näytti siltä, että kaikki elämisenmahdollisuudet olivat menneet. Jälleenrakennustyö ei näillä main ole helppoa, kun lähimmät suomenpuoleiset mäntymetsät ovat 10ö:n ja kuusimetsät 160:n kilometrin päässä. Mutta kun hätä on suurin, on apukin lähinnä. Kilpisjärvellä majaili suomalaista sotaväkeä, ja huo-matessaan Siilastuvan Isännän pulan se pani oikeassa osevelihengessä ripeästi toimeksi. Majuri Ahl laati piirustukset uutta taloa varten, ja hän myöskin oli päärakennusmestarina. Varsinaisen rakennustyön suoritti Viik kuuden sotapojan avustamana.


Talo valmistui niin nopeasti, että jo juhannuspäivänä se luovutettiin Viikin perheelle. Tilaisuus oli hyvin juhlallinen, sillä siihen saapui väkeä läheltä ja kaukaa.. Mukana oli rakentajien komentaja, ev.- luutn. Loimu, muita upseereita ja myös aliupseeriston ja miehistön edustajia. Siviilivirkakun-taa edustivat Enontekiön ja ruotsinpuoleisen Kaarresuvannon nimismie-het. Niin paljon oli väkeä, että juhlaateriaksi tarjottuun kalasoppaan pan-tiin 100 siikaa.


Puheita pitivät ev.luutn. Loimu, joukko-osaston pastori ja Kaarresuvan-non nimismies (suomeksi!). Tämän juhlapäivän muistona riippuu Siilas-tuvan kamarin seinässä taulu, jonka kuorimattomasta kolvunvesasta tehtyjen kehyksien sisällä on seuraava kirjoitus kauniisti piirrettynä:

Metsänvartija Walde Viikin uuden rakennuksen, Siilastuvan luovutustilaisuus v.1945 Kilpisjärvellä. Kuva: Orvo Öhmanin albumista.

OMISTUSKIRJA.


Me, Kilpisjärven karuilla tuntureilla saksalaisia vastaan taistelleet savo-laiset sotilaat, luovutamme tämän raunioista kohottamamme Siilastuvan tuntureiden yksinäiselle asukkaalle Valdemar Viik’ille. Korkein antakoon ikuisen rauhansa ja siunauksensa etäiselle erämaakodille!

Siilastuvalla 23.6. 1945.

K. Loimu
Everstiluutnantti

M. Valkonen Esko Harjula
Kapteeni Sotamies

Tähän kauniiseen toivotukseen yhtynevät kaikki Siilastuvalla (poiken-neet ja sen rehtiin isäntäväkeen tutustuneet matkamiehet.