Hakkapeliittan joulu 1931.

Siitä rajakulmauksesta, jonka itäinen rajamme muodostaa Kuolajärven pitäjän kohdalla rajan noudattaessa Kutsajoki-laakson suuntaa, alkaa Kuolajärven, Savukosken ja Kittilän poromiesten yhteinen poroaita. Halkoen asumattomia erämaita, silloin tällöin vain uskaltaen lähennellä kyliä, tämä vanha, nyt jo osittain käytännöstä hylätty lähes 300 km pitkä aita päättyy Ounasjokeen Kittilän ja Muonion pitäjien rajamailla Tuomi-kosken erämaatalon eteläpuolella. Se on mainittujen poromiesten aikoi-naan rakentama estämään porolaumojen kulkua rajan yli tai sitten liian kauaksi pohjoiseen, missä tunturikoltan ovelat "taikomiehet" voivat koko lauman kadottaa olemattomiin. Tehdä tehtävänsä, sitten kaatua ja maa-tua, sehän on kohtalon käsky ihmiselläkin. Sammaltuneena, rapistunee-na ja osittain hajonneena on tämä jättiläisaitakin nyt, vaikka se aikoinaan pystyi ohjaamaan ei yksin poroja, vaan vieläpä ihmiskohtaloitakin; oli murtuneiden miesten tienviitta kohti länttä - vapautta! Siitä muodostui silloin Muurmannin sotavankeudesta karanneiden pohjoisin huoltotie.

Elettiin maailmansodan aikoja. Ryssä suuresta mieshukasta huolimatta pystyi iivanoimaan koko Suomen. Riitti niitä vielä lähettää kaukaisiin La-pin kyliinkin, "sikisi kuin russakoita rasvatun pieksun kylkeen", käyttääk-semme erään pohjolan jätkän sattuvia sanoja. Pohjois-Suomessa toi-mivat vilkkaasti jääkärien ja Muurmannin pakolaisten huoltotiet ja siitä huoli suurella Venäjällä, siitä syöpäläiset tunturikyliinkin. Mutta Perä-Pohjolan ja Lapin erämaat sekä niiden liepeillä asuva väestö ei ollut eikä ole suosiollinen tökötin hajulle, koska on tottunut vapaasti hengittämään raikasta salojen ilmaa. Mieluimmin se auttoi vaistomaisesti ennemmin Muurmannin sotavankeja kuin santarmeja. Vähitellen, aivan "huomaa-matta", yksi ja toinen saksalainen tai itävaltalainen. Muurmannilta sota-vankeudesta karannut, ilmestyi Ruotsiin ja siellä ryssäläiset urkkijat to-tesivat "vuodon" jatkuvan alinomaisesta vartioimisesta huolimatta. Täl-löin he lisäsivät vartiointia, joten koko Tornionjokilaakso lopulta oli yötä päivää vartioketjulla sulettu ja lisäksi oli sisämaassa vahvoja vartiokes-kuksia, jotka lähettivät liikkuvia patrulleja. Nyt joutui jo karkuteillä olevia kiinnikin ja kolkko, tyly sotavankeus katkaisi ihanat vapausunelmat.

Vanha, nyt jo osittain käytännöstä hylätty poroaita.

Erämaan autio kämppä, joka voi tuntua hotellilta joskus.

Harmaat honkakankaat ja jylhät tunturit tarjoavat kyllä jäkälää. Mai-sema Pallastunturilta

Nyt oli tarpeen pakolaisia varten oma, heille erikoisesti sopiva huoltotie ja avustusjoukko pohjoisimmassa Suomessa, kun etelämpänä tiet olivat tukossa. Silloin lapin kruunaamaton kuningas, Kaleb Savukoski (nyt jo vainaja) ryhtyi koko tarmollaan pakolaisia avustamaan. "Savuherra", ku-ten häntä yleisimmin kutsuttiin, mobilisoi avukseen lähiseutujen poro-miehet ja palkkasi pohjolan jätkiä avustustyöhön oppaiksi, joten hänellä oli suurehko joukko, "Savuherran kaarti", lopulta apunaan. Alkuaikoina (v. 1915) oli apulaisia vielä vähän, joten jokaiselle pakolaisjoukolle ei riit-tänyt opasta. Tällöin Savuherra lähetti heidät mainittua poroaitaa myöten edelleen ja kirjoitti pakolaisten mukaan "Lapin kuninkaan passin", jonka sanamuoto oli useimmiten: "auttakaa näitä" tai "näitä on autettava". Jo-kaisen "passin" hän varusti vielä omalla nimikirjoituksellaan. Siten pako-laiset poroaidan suuntaa taivaltaen poromiehen tavattuaan ja "passin-sa" esitettyään saivat muonavaroja eteenpäin matkatakseen. Tuomikos-kelle saavuttua oli mukava oikaista kankaiden yli kohti Muoniota, jonne pääsi Kittilän-Muonion välistä ikivanhaa ratsutietä myöten ja sieltä edel-leen melkoisen helposti Ruotsiin


Vaikka suunta olikin varma ja Savuherran karttoja noudattaen helppo kulkea, niin oli tällä vapauden tiellä monta vaaraa vaanimassa. Niistä suurin ja uhkaavin oli erämaan hiljainen nälkäkuolema, Lapin järvet, joet ja purotkin saattavat olla suomalaiselle erämiehelle hyvinkin antoisia, mutta vieraalle ne eivät luovuta mitään. Täytyy tuntea taiat - synnyt sy-vät ennenkuin kirkaskylkinen siika tai maukas forelli niistä nousevat syö-täväksi. Harmaat honkakankaat ja jylhät tunturit kasvavat kyllä jäkälää sekä sammalta, mutta mistäpäs leipää - ei ilman toisen ihmisen apua. Monenlaiset muutkin luonnonesteet kohtaavat Lapissa kulkijaa, kuten kuohuvat kosket ja pohjattomat suot sekä "rannattomat" jängät. Myöskin tunturien rajuilma saattaa yllättää ja pidellä ankarasti. Tällaisia luonnon-esteitä vastaan joutuivat pakolaiset taistelemaan silloinkin, Vaikka rys-sien käsiin joutumisesta ei ollutkaan pelkoa, Helpottaakseen heidän kul-kuaan Savuherra järjesti poroaidan korjaukseen v. 1915-16 kesällä, jol-loin "liikekin" oli vilkkaimmillaan. Kukin poromiehistä sai aidasta korjaus-osuuden, n. 30-40 km pituisen, ja varustautui viikon parin eväillä, mutta samalla varattiin muonaa tuntemattomien kulkijain varalle, joita Muur-mannilta aidalle "sattui" tulemaan, Kukin kohdaltansa varusti edelleen muonalla nämä sattuvaiset, jotta kykenivät matkaa jatkamaan seuraa-van aidankorjaajan luo. Täten muodostui pakolaisille pituudesta huoli-matta varma huoltotie, Jos oppaita oli käytettävänä, niin Savuherra lä-hetti pakolaiset suoraan kairojen poikki Tornionjoen yli Ruotsiin.

Lisäksi oli hänellä paikallinen opasjoukko käytettävissä, joka sijoitettuna kaikkiin tärkeimpiin rajakyliin opasti pakolaiset sivuteiltä poroaidalle, val-tatielle. "Savuherran kaartin" huoltoon jouduttuaan pakolaiset olivat jo turvassa.

Lapin talot olivat ihania keitaita pakolaisille. Kuva Kittilästä.

Vaikein taival oli Muurmannilta Suomen rajalle. Mutta Savuherran mie-het olivat jo sielläkin "paketteja" vastassa ohjaten ne n.s, basoitietä (ve-näläisten sotatarvetietä Kuolajäirveltä Kannanlahteen) Kuolajärven Kur-tin kylään. Lisäksi oli hänen miehiään Muurmannin radalla töissä ja teki-vät he siellä olevien suomalaisten työmiesten keskuudessa venäläisväs-taista propagandaa. Ja työ kantoi hedelmää. Eräänäkin päivänä innostui iivana nagaikallaan lyömään viatonta pohjolan jätkää.
- P—leen ryssä!

Mitäpä jätkä suotta enempää mokomalle sanomaan ja siinä tuokiossa oli iivana vaaraton. Mutta tyhjänä en lähde, tuumi jätkä, Haki saksalaisia ni-pun mukaansa ja toi tullessaan Herralaan, Savuherran kotiin. Mutta pa-hasti kirvelivät mieltä vielä ryssän iskut, jonka takia hän painui Saksaan jääkäriksi saadakseen kostaa lyönnit takaisin. Ryssien Ruotsissa toimi-vat tiedusteluelimet totesivat pakolaisliikkeen Suomesta yhä vain jatku-van kaikkien mahdollisten kulkuteitten tarkasta vartioinnista huolimatta. Tarkan urkinnan jälkeen, af Enehjelmin suosiollisesti avustaessa, he keksivät "vuodon" pohjoisessa ja silloin miehitettiin poroaidan lähellä olevat pohjoisimmatkin kylät. Kaikki tärkeimmät vartiopaikat yhdistettiin puhelimilla toisiinsa. Vaivaloisen työn jälkeen Kittilän-Muonion välinen ratsutiekin varustettiin puhelinjohdolla. Mutta jollakin ihmeellisellä taval-la nämä johdot olivat usein poikki. Ehkäpä Lapin noidat eivät suvainneet silloin vielä uudenaikaisia laitteita.

Nyt tuli Savuherran toiminta entistä vaarallisemmaksi ja vaikeammaksi. Mutta mitäpä siitä Lapin kuningas välitti, palkkasi lisää oppaita, jotka luotsasivat kylien läheisyyteen saapuvat pakolaiset turvallisemmille po-luille. Rohkeaa ja kekseliästä oli oppaiden ja poromiesten toiminta. Kit-tilän pitäjän Pokan kylään, jonne johtaa vain yhden jäljen tie (porotie), oli asetettu ryssien viisimiehinen vartio. Kylän vanhin, Mikko Juhonpoika Kurula niminen poromies korjaili poroaitaa kylän kohdalla. Hän ei suin-kaan suopein silmin katsellut ryssiä, jotka hänenkin asuntonsa nurkissa pulittivat ja käväsivät aidallakin miehen puuhia seuraamassa. Eräänä heinäkuun päivänä tämä vanha poromies aidalle saapuessaan tapasi sen vierestä puolikuolleen saksalaisen upseerin, joka pahoin sääskien syömänä, nälän ja nääntymyksen nujertamana makasi kuusen alla. Pan-nen kaikki taitonsa liikkeelle onnistui poromiehen saada saksalainen vir-koamaan sen verran, että pystyi vähän syömään ja juomaan vettä, jota ukko voirasiansa kannella läheisestä purosta nouteli, hoidellen myös uu-puneen jalkoja suolattomaksi pesemällä voillaan. Poromies ei uskaltanut viedä potilastaan kylään, vaan peitteli havuilla kuusen alle. Usein ryssät kulkivat paikan ohi ja poromiehelle tuli silloin aina kiire syömään! Istuen havukasalla, jonka alla saksalainen makasi, arveli hän parhaiten eksyt-tävänsä vainolaiset minkä onnistuikin tekemään kunnes hoidokki kykeni seuraamaan seuraavaa aidalle sattunutta lähetystä.

Mutta ryssät lienevät näinä päivinä ihmetelleet vanhan miehen erin-omaista ruokahalua.

Savukoskelta: Sau-Herran eli Gabriel (Kaleb) Savukosken talo v. 1934. Kuva: Mikkola, Erkki. / Museovirasto.

Herralan kautta (Savukosken pitäjän Savukosken kylässä) arvellaan kul-keneen yli neljäsataa pakolaista. Tällainen liike ja Kaleb Savukosken rohkea, jopa suorastaan uhkarohkea johto ei voinut af Enehjelmin silmil-tä välttyä. Lapin kuninkaan matka v:n 1916 lopulla suuntautui Spalema-jaan, josta kyllä olisi ollut lyhyt matka hirsipuuhun. Vallankumouksen jäl-keen Savuherra taas ilmestyi kotiinsa Herralaan ja alkoi innokkasti toi-mia Suomen itsenäisyyden hyväksi.

Ja vielä kerran "Savuherran kaarti" toimi, nyt rajojen ulkopuolella tiedus-telutoiminnassa Muurmannilla. Viimeisinä hallitustoiminaan on keisari Vilhelm II antanut Kaleb Savukoskelle II luokan rautaristin tunnustukse-na Saksan hyväksi tehdystä työstä. "Herran" eläessä oli hänen kaarti-laisillaan taloudellisesti tuki ja turva entisessä "komentajassa". "Herran" maaduttua elävät nuomiehet unohdettuina kukin kulmallaan jossakin La-pin laakeilla rajoilla. Vaatimattoman ja koruttoman luonteen mukaisesti, kuten Perä-Pohjolan ja Lapin erämaiden liepeillä asuva kansa kokonai-suudessaankin, he ovat osansa tehneet routavuosien kirttä poistettaes-sa. Uskollisina maalleen he eivät vaadi mitään, mutta odottavat ymmär-tämystä ja elämisen mahdollisuuksien avautumista. Mutta sinne he häi-pyvät, unohtuvat ja kaatuvat kuten vanha, harmaantunut ja osittain käy-tännöstä hylätty poroaitakin kerran vapauden valtatienä ollut.