Samuli Paulaharju. / Suomen Kuvalehti 1936.

Vanha saarnamies.


Ullatin Alatalon seurapirtissä kajahti vahva virsi, ja Nikkari-Tuomas, pu-huvainen mies, istui pöydän takana vanhimpain kanssa, Alatalon isäntä parhaana veisulukkarina joukossa... Siitä on jo viidettäkymmentä vuotta.

Mutta vanhalle Palon Lassille on tämä päivä kuin eilinen päivä, suuri ja rikas muistojen päivä. Köyhänä syntisriepuna hän silloin istui ovimmai-sella penkillä, ja koko pirtti, armontuntoinen pirtti veisasi... Eikä Lassi saattanut yhtyä veisuuseen.

"Mutta virsi huusi kuin vasiten hänelle:

Miksis siis suret sielun kurja?

Miks niin olet levoton?

Pane Herran päälle turva,

hän viel nytkin apun on."

Sattui sana syntiseen, kävi kuin polttava tuli läpi koko olennon ... Jo pani oviseinällä istujan itku kurkussa kulkemaan penkki penkiltä ympäri tuvan ja rukoilemaan seurapirtiltä anteeksi antamusta Kristuksen nimessä.


Vaikka vihollinen koko ajan selän takaa ilkkuen hoki: .
- Heitä pois - heitä pois!

Oli vahvan miehen suuri nöyryytyksen päivä, kulkea kurjana kerjäläisenä pitkin pirttiä - ja pelastetut sielut näyttivät olevan niin korkealla. Mutta oli se vielä suurempi voiton päivä . . .

Ennenkuin katuvainen syntinen oli ennättänyt vanhimpain pöydän ää-reen, ja hänelle oli todistettu synnit anteeksi Kristuksen veressä, suuri Jumalan rakkaus ja armontunto täyttivät koko sydämmen, niin että se oli onnesta aivan pakahtua.

Taistelija oli voittanut. Jo lapsuudenkodissaan jumalansanan kuulossa ollut ja herätyksen siemenen saanut, mutta sitten maailmaan harhau-tunut sielu oli saanut suuren armon tulla Jumalan lapseksi.
Näitä ja monia muita suuria kokemuksiaan muistelee vanha, valkopäi-nen sananjulistaja, Palon Lassi, Lars Larsson Palo, koska muutamana, kesäpäivänä istumme hänen huoneessaan Jällivaaran Ullatissa.

Palon Lassi, Ullatin saarnamies Pohjois-Ruotsin suomalaismetsis-sä.

Palon Lassin emäntä.

Palon Lassin talo vaaran laidassa. Takana suuri erämaa.

Siellä kylän laidassa on vanhan saarnamiehen koti, punaiseksi maalattu, hyvin hoidettu talo metsäisen vaaran rinteellä - ja edessä on ääretön erämaa: vaaran alla suuria niittyjänkiä, jänkien takana metsäisiä sinisiä vaaroja, sinisiä tuntureitakin. Valtava, yksinäinen erämaa, sieltä täältä vain pilkottaa jokin kylä taikka kohoaa savusuitsu.

Täällä Jumalan suuren luonnon keskellä vanha saarnamies asuu - ja suuria asioita hän vierailleen haastelee. Niinkuin vasta mainitun ihanan heräyksensä ja sitten taas kotikylänsä, Ullatin, ensimmäisen heräyksen, koska Jumala lähestyi synkeän erämaan kansaa.

Tämä, kaukaisen metsäkylän heräys tapahtui jo suuren vanhimman, Laestadiuksen, ihmeellisinä päivinä, jolloin Ullatti ja koko metsäperä vie-lä vaelteli syntisessä pimeydessä.

Oli kuultu kummia sanomia Marketasta. Alatalon nuori Tiina-Kaisa oli sieltä saapunut muistellen Koulu-Jussia, joka pitää koulua ja sitten taas saarnaa ja pauhaa, niin että koko pirtti tulee kauheaan synnintuskaan ja omantunnon vaivaan. Mutta sitten saarnamies julistaa, että kaikki katu-vaiset saavat suuret syntinsä anteeksi Kristuksen veren kautta ja tulevat pelastetuiksi tulisesta helvetistä.

Ilosta loistaen nuori tytär näitä muisteli ja julisti outoa asiaa. Koko Ullatti katsoi tyttöä epäillen luuli hänen houraavan. Mutta kohta tuli (1853) Kou-lu-Jussi, Raattama, Ullattiinkin ja sai saarnapirtin Alatalosta. Piti Raatta-ma päivät koulua kylän lapsille, mutta illat hän puhui kylän kansalle, joka varsin uteliaana täytti koko piriin. Naureskellen, pilkaten sinne tultiin, ru-mat sanatkin kielellä kirpoamassa - Mutta äänetönnä sieltä asteltiin ta-kaisin. Monen tuntoon oli pistetty, moni oli saanut pahan loukkauksen, joku kuuli riettaan käyvän kantapäillään, joku tunsi jo kadotuksen kama-laa kärtyä ...Pimeä erämaa oli entistä kolkompi ja pimeämpi.

Joka ilta Raattama puhui, ja joka ilta oli pirtti täynnä Ullatin kansaa. Ja katso, niin tapahtui, että erämaankylä kohta makasi lyötynä tuhassa ja synnintuskassa. Ja sitten, saarnamiehen yhä edelleen, milloin kurittaes-sa kansaansa Siinainvuoren jylinällä, milloin ohjatessa sitä Golgatan- vuorelle, aukeni kylälle autuuden tie.

Syntyi silloin kylään pieni Herran seurakunta, armoa etsivä metsätokka. Heräsi silloin jo Uuentalon Lassi-Kustaa, Palon Lassin isä, heräsi moni muukin sekä mies että vaimo, moni tytär ja poikakin käsittivät armon. Ja Alatalon Tiina-Kaisa, joka aivan ensimmäiseksi saatteli suuren sanoman Marketasta Ullattiin, oli kylän esikoisia uskossa.

Sunnuntaisena hartaushetkenä Ullatin Uuessatalossa.

Sunnuntaisena hartaushetkenä Ullatin Uuessatalossa.

Ullatin vanhoja taloja Pohjois-Ruotsin suomalaismetsissä.

Vaaran Heikin Jussi v. 1935. Kuva: Paulaharju, Samuli. / Museovirasto.

Näitä harmaa saarnamies muistelee, suuria aikoja, jolloin erämaassa tapahtui ihmeellisiä asioita, kohta yhtä ihmeellisiä kuin muinaisina päivi-nä, jolloin itse Herran apostolit vaeltelivat suuren maailman erämaita. Kivikovat tunnot murrettiin, ylpeät lyötiin tomuun ja tuhkaan, ja syntiset ihmisrievut täytettiin Pyhällä Hengellä, ja he puhuivat kielillä.

Vanha asia jo, kohta parituhatta vuotta pauhattu. Mutta silti aina uusi - ja synkässä synnin erämaassa aina yhtä tarpeellinen ja kaivattu. Sama Jumala vieläkin hallitsee maailmaa, sama Herran Henki liikkuu, ja sama lupaus lunastuksesta on vieläkin voimassa - ja sama suuri perintö on yhä tarjona kaikille maailman kansoille.

Ja näistä suurista lupauksista ja perinnöistä on vanha Palon Lassi kive-liöiden kansalle saarnannut ja muistellut viidettäkymmentä vuotta, sekä Suomessa että Ruotsissa. Monta kertaa on saarnamies kysynyt ja muis-tuttanut metsätokkaansa, sanankuulijoitaan:

- Joko silloin on meillä, köyhät Jumalanlapset, kyllin palkkaa ja tavaraa, kun on iankaikkinen valtakunta meidän omamme?

Kyynelsilmin valkoinen vanhus puhelee monista vaelluksistaan ja kehoit-taa sanomaan terveisensä tuhansille kristiveljille ja-sisarille, joitten kans-sa hän on yhdessä saanut tuntea Jumalan suurta armoa ja rakkautta.

- Mutta, muistuttaa saarnamies, - vaeltakaat yksimielisyydessä ja Juma-lan rakkaudessa. Sillä ei vihalla eikä riidalla koskaan mennä taivaaseen. Jumala ei ole eripuraisuuden eikä riidan Jumala, vaan rauhan ja rakkau-den. Ei näy iloksi Jumalalle, että Jumalan elävällä seurakunnalla ja Ju-malan lapsilla on riitaisuudet ja tuomion henget toisia Jumalan lapsia kohtaan.

Ja lopuksi vanha elämäntien vaeltaja sanoo:

- Jääkäät hyvästi onnen toivotuksella kotimaan ihanaan rantaan asti.

Näillä terveisillä matkamiehet lähtevät taas kiveliöitä kiertämään. Ja van-ha saarnamies jää seisomaan kotipihalleen. Takana on rannaton erä-maa, kattona korkea taivas.