"Siermukka". / Poromies 1933.

Vasoitusmiehen mietteitä.



Vikurivaaran laiteilta kuuluu tiheään kirveeniskuja. Honka on juuri jymäh-täen kaatunut tantereeseen ja sitä paloitellaan nyt yöpölkyiksi. Pian on työ tehty ja miehet, luvultaan kaksi, lähtevät pölkyt olkapäillä astelemaan läheiselle kodalleen.

Hetkisen kuluttua räiskyy iloinen tuli honganraossa tervaisissa "roittak-keissa". Syötyään painuu vanhempi miehistä hongan viereen levolle porontaljan päälle.

Nuoremmalle ei uni näytä maistuvan, vaan nousee hän pois kodan alta ja istuutuu läheiselle kannolle. - On vapunaatto ja ilta mitä kaunein. Met-sästä kantautuu korviin useammanlaatuisia ääniä. Vaatimet jyystävät hankea rikki saadakseen niukan ravintonsa esille. Ajokaskiekerön puo-lelta kuuluu tuttu "Roihun" kellon kalahtelu aina hangen kahinan välistä.

Palasen aikaa istuu poropaimen mietteissään kannollaan, ennenkuin hiipivä kylmä havahduttaa hänet liikkeelle. Hän päättää myöskin käydä levolle. Kuitenkin luo hän vielä viimeisen silmäyksen kiekeröönsä ja täl-löin hän huomaa erään vuonelon käärineen hihnan kankiinsa. Sen hän aikoo vielä käydä oikaisemassa, ennenkuin voi rauhassa levolle käydä.

Verkalleen astellen lähtee poropaimen kahisevaa hankea pitkin kieke-rölleen. Selvitettyään vuonelon hihnan jatkaa hän matkaansa läpi koko siulan. Hän kaivaa uusia aukkoja, joista porot pääsevät hyvin kaivuun alkuun, päästää irti tannertuneet hihnat ja nostaa ylös kaatuneet kangit.
Jokaiselle porolle on hänellä vielä tyynnyttävä lempisana valmiina.

Käytyään näin jokaisen poron luona, palaa poromies asennolleen ja istuutuu uudelleen kannolle levähtämään. Teeriukko on aloittanut kujer-ruksensa läheisellä Vikuriaavalla. Siellä koettaa komea kiveliön poika kutsua "eräitään" lemmenleikkiin. Kannolla istujan mieleen tulee oma "Eräänsä", joka jäi sinne penikulmien taa ja viettää nyt vapun vastaan-ottajaisia jossain asutuskeskuksessa. Itse hän tuntee tavanneensa par-haat karnevaalit täällä rajan helmassa.

KyImä herättää jälleen kannolla istujan haaveistaan. Kiekerö on hiljen-tynyt yöpuulleen, mutta teeriukko vaan päästää ilmoille fanfaariansa en-tistä innokkaammin, kuultuaan lemmittynsä kiihoittavan "kauhaa"-huu-don läheisestä metsiköstä. Tämä musiikki tuudittaa pian poromiehenkin unten maille muistelemaan "Erästään" ja rakkaaksi käynyttä karjaansa.

Mies kohentelee rakovalkeata v. 1980. Kuva: Niemelä Esa. / Suomen Metsämuseo

Hihnavasotuksessa täytyy joskus ryhtyä ylläkuvattuihinkin toimenpi-teisiin. (Valok. Urpo Ailanko.)

Vastaanottajalla tulokas sylissä.

Ensiaskeleita emän valvonnan alaisena. (Valok. Urpo Ailanko.)

On jälleen ilta; kolme viikkoa myöhemmin. Poropaimen palaa jälleen kie-keröltään kodalleen. Vanhempi paimen on mennyt peltotöihin ja nuo-rempi hoitaa nyt yksin koko kiekerön.(*

Kanto saa taaskin päähänsä tutun istujan. Hänelle on tullut tavaksi istua joka ilta poroista palatessaan hetkisen tässä ja kerrata muistissaan päi-vän tapahtumat. Nytkin palaa hänen muistiinsa ne vasat, jotka hän tä-nään on saanut merkitä, ja ne onnelliset emot. jotka pitkän odotuksen jälkeen ovat päässeet "eukuttava" vasa vierellään vapaiksi painavista hihnoista. Tänään niitä onkin tullut harvinaisen runsaasti, kun kokonaista tusina uutta vasaa on kiekeröltä löytynyt. Tänään on hän saanut pitää lumivalkeata ajokkaanalkuaan sylissään ja merkitä toverinsa pojalle "pälkkinokan" vaadinvasan. Miten hellästi on hän nämä kaikki merkinnyt ja laskenut vapauteen, toivoen jokaisen tapaavansa seuraavana talvena eroitusaidoissa.

Koko metsä on herännyt elämään. Läheiseltä järveltä kuuluu vielä teer-ten kujerrusja suhiseva "kauhaa". Myöskin monet pienemmät lemmen-laulajat ovat saapuneet. Suolta kuuluu "hyklyn" katkeamaton virsi, tavi "räkisee" järvenniskassa ja joka puolelta vaaraa kuuluu linnunlaulua jos minkälaista.

Mataraisen puolella kuuluu vasavaadin joukko liikehtivän. Sieltä kuuluvat "roukuminen" ja "eukutus" ovat parasta musiikkia nyt poropaimenelle, ja seisaallaan kuunteleekin hän karjansa eloa. voidakseen siten päätellä sen liikkeen suunnan. Millään ei hän laskisi joukkoa selkoseen, jossa pedot voisivat hänen pienoisiaan vahingoittaa. Ääni lähenee Vikurivaaraa ja paimen lähtee vaaran takapuolitse vastaan, kääntääkseen karjansa takaisin Mataraiselle. Pian alkaa vaaran pohjoispäästä kuulua "oihottelua" (joikumista) ja vaadinjoukko tuntee äänen kääntyen takaisin. Vauraimmat vasat laukkaavat emojensa kanssa kilpaa yli vesikkoisen Vikuriaavan. Hennoimmat koettavat mennä koikkelehtia mättäältä mättäälle odottavan emonsa perässä lakkaamatta "eukuttaen". Tätä katselee paimen ihaillen aavan laidassa niin kauan, kuin viimeinen ruosteenruskea poronalku on kadonnut Mataraisen kuusikkoon.

Tyytyväisenä palaa paimen kodalleen ja sytytettyään hongan painuu levolle. Täältä tapaa seuraavana aamuna tyytymättömänä "Ihantolasta" palaava "loikkari" yhden "maailman onnellisimman ihmisen".