L. Sydänmaa. / Rajaseutu 1.7.1928.

Väylänvarsi Tornionjokilaaksossa


Väylänvarreksi sanotaan Tornionjokilaaksossa paikkakunnan yleisessä puheessa sitä osaa Muonion- ja Tornionjokilaaksoa, joka ulottuu Kolarin kirkolta alaspäin Turtolan Pellon kylään saakka. »Väylänvarsi» tarkoitta-nee vastakohtaa »maantienvarrelle»; kun koko Tornionjokilaaksossa jo on maantie laakson ylimpään huippuun asti ja siitäkin vielä edemmäksi, niin on tämä seitsemän penikulman taival vielä kokonaan ilman tätä asu-tuksen ja viljelyksen ensimäistä elinehtoa; maantie kulkee nimittäin pari penikulmaa syrjempänä, yli vaarojen.




Mitkä syyt alkuaan ovat olleet vaikuttamassa siihen, että tämä huomat-tavan suuri ja kaikinpuolin varteen otettava rantakaistale on jätetty huo-mioon ottamatta, ei ole meillä selvillä; selvä sitävastoin on, että tällä on tehty vääryyttä tälle laajalle, edistyskykyiselle paikkakunnalle ja sen mai-niolle väestölle.



Vääryyttä on tehty jopa valtakuntaakin vastaan; meillä ei ole varaa jättää yhtä ainoata kaistaletta rajaseuduistamme huomioon ottamatta, vaan ovat kaikki osat maatamme saatavat yhteyteen muun valtakunnan kans-sa ja tietoisuuteen siitä, että heitä ei ole unohdettu, vaan että me kaikki olemme tämän saman isänmaan lapsia. Väylänvartta ja sen asujamistoa vastaan on tässä suhteessa kuitenkin tähän saakka paljo rikottu. Minkä-laista on tämä seutu, tämä väylänvarsi?



Kun matkailija venekyydillä, ainoalla mahdollisella kulkuneuvolla, lähtee alaspäin Kolarin kirkolta, niin kulkee hän siis ensinnä Muonionjokea. Iha-nia maisemia, reheviä niittyjä! Asutusta tällä matkalla ei ole kuin joku metsänvartijatorppa ja joku yksinäinen talo. Parin penikulman päästä saavutaan Tornion- ja Muonionjokien yhtymäkohtaan, Lappeaan.



Lappeassa on jo aika sievoinen kylä, useita kilometrejä pitkälti taloja, tul-livartioasema y.m. Ruotsin puolella tällä kohtaa on suuri ja komea Paja-lan kirkonkylä; luonnollista on, että se vilkkaana liikekeskuksena vetää täysin eristetyn Suomen Lappean liikenteen puoleensa. Ainoastaan vaivainen jalkaposti kerran pari viikossa muistuttaa asukkaille, mihinkä valtakuntaan he sentään kuuluvat

Ferdinand Kurthin rakentama talo Pellon Unholassa, jonka saksalaiset polttivat sodan aikana.

Pello v. 1928.

Laurin talo Pajalassa v. 1933. Kuva: Paulaharju Samuli. Museovirasto. / finna.fi

Kuljemme vuolasta virtaa edelleen alas, sivuutamme Hietaset y.m. pie-nemmät paikat, ja saavumme Lapinlahteen, Väylänpään kylään, Rund-grenien asumasijoille. Tämä kylä on suunnilleen puolivälissä keskus-paikkoja, ylhäältä ja alhaalta laskien.



Maantien, puhelimen ja kaikellaisten liikenneyhteyksien puute tuntuu täällä kipeimmin. Takana penikulmaiset jänkät, ylös- ja alaspäin äkäinen virta, ainoa mahdollisuus soutaa yli joen Ruotsin puolelle ja »lainata» sieltä maantietä, lainata puhelinta ynnä muuta mitä elämiseen tarvitaan.



Talvellakaan ei Suomen puolta kuljeta; silloin pääsee siksi helposti joka paikasta yli Ruotsin tiehen. Pari penikulmaa taas tätä alempana on Jar-hoisten kylä. Itse Jarhoisten kyläryhmä sellaisenaan on pieni, mutta al-haaltapäin Pellosta jatkuvan melkein yhtämittaisen asutuksen pääte-paikkana sillä on merkityksensä.



Jarhoisissa on sitäpaitse m.m. tulliasema. Jarhoisten kylästä liikennöi-täisiin luonnollisesti jo alaspäin Pelloon, mutta kaikellaisten kulkuyhteyk-sien puutteen takia se ei ole mahdollista; kaikki elämä sieltäkin suuntau-tuu joen yli Ruotsin.



Jarhoisiin, joka on aika sievoinen ja isonpuoleinen kylä. Luonnollista on, että tällainen täydellinen eristäytyminen omasta maasta suuntaa katseet kokonaan toiselle puolelle, joka maanteineen, puhelimineen, sähköva-loineen on kylläkin houkutteleva.



Paitse tietysti kauppaa ja muuta liikennöimistä, tuntuu ulkomaan vaiku-tus jo asukkaiden jokapäiväisessä elämässä ja hyörinässä. Puheeseen sotketaan runsaasti vierasperäisiä sanoja; kruunu on käypä raha; paris-kunnat vihitään, lapset kastetaan, käytetään koulussa vieraassa maas-sa, jopa — ruumiitkin haudataan vieraaseen multaan. Yhteys Ruotsiin on niin kiinteä, että tarttuvat tauditkin ovat samat kuin ulkomailla.



Puhelinta käydään myös lainaamassa Ruotsin puolelta; mutta kun las-kee, montako kertaa siinä täytyy soutaa yli vuolaan virran, montako asiamiestä siinä täytyy käyttää, ennenkuin tärkeä sana saadaan saate-tuksi esim. Pelloon alueenlääkärille Suomen puolella, niin voi arvata,
kuinka hankalaa asuminen noissa seuduissa on.



Eivätkä ruotsinpuoleiset suinkaan ilmaiseksi toimita tuollaisia pikku pal-veluksia. Jokainen sanan toimittaminen Suomen Pelloon tulee maksa-maan vähintäin 40-50 — On vallan kohtuutonta, että reippaita ja yritteli-jäitä väylänvartelaisia pidetään noin paljo huonommassa asemassa, kuin jokilaakson muita asukkaita.



Herää sitte kysymys, ovatko nämä seutukunnat sen arvoisia, että niiden hyväksi kannattaa tehdä uhrauksia, ovatko ne niin edistyskykyisiä, että niiden kohottamiseen käytetyille varoille voidaan toivoa tuottoa? Tähän kysymykseen on ehdottomasti vastattava myönteisesti.



Mitä ensiksi elinkeinoihin tulee, niin on eläminen täällä perustettava tie-tysti maanviljelykseen ja karjanhoitoon. Ja tässä suhteessa täytyy myön-tää, että mahdollisuudet Väylänvarressa niihin ovat harvinaisen hyvät.



Maaperä on runsaasti kalkkipitoista, jokiniityt rehevät, pellot eivät hallan-arkoja, suot mainiot. Kolarin aluemetsänhoitajalta saamiemme tietojen mukaan on yksin Kolarin puolella 40 uutistilaa haussa. Kun huhuja alkoi liikkua, että maantien rakentamiseen mahdollisesti lähiaikoina ryhdy-tään, ilmestyi heti kymmenkunta uutta uutisasukasta.



Vanhastaan seutukunnalla asuva väestö on erittäin hyvin toimeen tule-vaa, vanhinta koko jokilaaksossa. Ja edistys mahdollisuuksia arvostel-lessa sopii ottaa vertauskohdaksi asutus Ruotsin puolella, joka on aika vankkaa ja kestää vertailun minkä seudun kanssa tahansa Tornionjoki-laaksossa.



Mutta maantie ja puhelin ovat tämän edistyksen ensimäiset ehdot! Toi-seksi on Väylänvarren yhdistäminen muun valtakunnan yhteyteen mitä suurimmassa määrin valtion ja kuntien suoranaisten etujen mukaista.



Valtiolla on Väylänvarressa laajoja kruununmetsiä; kun valtio kerran siel-tä paljo ottaa, niin on se velvollinen jotain antamaankin! Metsähallituk-sella on siis etuja noissa seuduissa valvottavana. Mutta ei ainoastaan metsähallituksella yksinään, vaan myös sen asiakkailla, puutavaraliik-keillä; kaikilla niillä on hyötyä liikenteen parantamisesta noilla seuduilla.



Tullihallituksella on hoidettavana 70 kilometriä pitkä raja-alue; ymmär-rettävää on, kuinka hankalaa tämä vartiointi on, kun ei ole käytettävänä yhteyksien ensimäisiä ehtoja, maantietä ja puhelinta. Samoja hanka-luuksia saavat kärsiä kunnanviranomaiset, terveydenhoitoviranomaiset y.m.



Kolmanneksi on huomioonotettava yleinen rajapoliittinen puoli asiasta. Edistyskykyisiä paikkakuntia on kyllä muuallakin, valtionapua tarvitaan kyllä sisämaassakin, mutta rajaseudut ennenkaikkia ovat meille tärkei-tä,niiden kehitys on meidän sydämen asiamme.



Kun rajaseudun väestöllä itsellään on halu kiinteämmin liittyä emämaa-han, niin meidän on tuettava heitä heidän pyrkimyksissään, eikä töyke-ästi työnnettävä pois. Rajaseudun väestö on syvästi isänmaallista ja tekee voitavansa yhteiseksi hyväksi.



Oikein mieltä lämmittävää on nähdä sitä innostusta, jolla Väylänvarres-sakin seurataan niitä suunnitelmia, joiden tarkoituksena on elinehtojen parantaminen noilla seuduin. Rajaseudulla toivotaan, että etelämpänä suhtaudutaan myötämielisyydellä heidän pyrkimyksiinsä ja annetaan näkyvässä muodossa tunnustus heidän hyvälle tahdolleen ja toivomuk-silleen päästä yhteyteen armaan Suomemme muitten osien ja muun väestön kanssa.