
Peräpohjolassa, Lapin rajamailla, on saukonnahkaisten lakkien valta-kunta. - Tiettömien taipalien takana olevat kylät ovat komeasti rakennet-tuja. - Ja talviseen tuuleen ripustetut poronlihat kertovat odottamatto-masta hyvinvoinnista.- Poikkeuksellinen kuva pohjolasta.

Juujärveltä talvella.

Juujärven emäntiä.

Juujärven suvun porolauma ai-tauksessa.


Tyypillinen juujärveläinen.

Juujärvellä on myös suvun yhteinen traktori.

Juujärven kansakoulu.
Olisi ihanaa elää Juujärven kylässä, tuossa kauniin ja aikoinaan kalaisen järvenrannalla, missä kuuluisa Auttinköngäs, kahdenkymmenen metrin putous, jota säestää pari muuta pienempää, tuudittaa neljän kilometrin päästä tulevalla pauhullaan kylän asujat makeaan yöuneen ja herättää heidät jälleen aamuvarhaisena karjan katsontaan. Mutta juujärveläiseksi ei niinkään helposti tulla. Koko kylää ja sen maita hallitsee yksi ainoa su-ku, joka tähän saakka ei ole laskenut ketään vierasta maistaan osalli-seksi. Vanha kantatalo on aikojen kuluessa nostanut ympärilleen uusia, suvun nuorempien miesten perheitä varten, ja kaikki talot ovat niin tois-tensanäköisiä, etten niitä katsellessani osaisi sanoa, mikä niistä on Ollin, mikä Heikin tai Erlandin.
Mutta kaikki ne ovat punamaalissa, kuistit, nurkkaukset ja ikkunain vuo-rilaudat valkoisina, ja kaikki ne kertovat minulle samasta hyvinvoinnista. Talviseen tuuleen vuoroin jäätymään ja sulamaan, kuivumaan ja kypsäk-si mureutumaan ripustetut poron ja lampaan reidet, uhkeat porokarjat, navettain valkoiset nupopäät ja lammaskatraat ja varsinkin se kyytimie-hen komea ori - - - oh kuinka mieleni teki päästä juujärveläiseksi! Vali-tettavasti siellä vain ei ollut yhtään Erlantia, joka olisi minua sillä silmällä katsellut. Ne juujärveläiset ovat niin tarkkoja vieraita vaikutuksia vas-taan.
Mutta ei kaikissa asioissa. Päinvastoin he tahtovat mielellään tietää, mi-ten maailma muualla myllää. Siksi on heille kolme kertaa viikossa tuo-tava posti pääkaupungin päivälehtineen, paikkakunnallisine sanomineen ja aikakautisine julkaisuineen, joista valtasijalla on Suomen Kuvalehti. Lehdet myöskin luetaan, ja radiolla ja puhelimella seurataan tapahtumia loitompaa ja lähempää, jotta vieraankin kanssa jutun tullen tiedetään, mistä milloinkin on kysymys.
Näin elävät juujärveläiset tiettömän taipaleen takana. Tämä kaikki on nyt aivan toista kuin ennen kuvittelemani kotahuushollit. Ja kaipa on lupa olla iloinen siitä, että se on toista. Tuon tanakan elämän ovat juujärveläi-set saaneet metsistään, ja siellä taivaan tuulet yhäti humisevat heidän vielä ottamattomissa ja laskemattomissa tuhatmarkkasissaan. Syyttäkö minun mieleni vieläkin tekee päästä juujärveläiseksi! En sitä sentään niin kipeästi kaipaisi juuri muuksi ajaksi kuin toukokuun puolivälin tienoiksi. Siihen aikaan kuuluu näet lähtevän jäät Kemijoesta ja nousevan se suuri tulva, joka lihottaa jokivarren viljelysmaita. Ja tuosta jäiden lähdöstä mi-nulle kerrottiin niin paljon, että aavistan sen olevan jotakin erikoista.
Minulle sanottiin, että ihminen, joka sitä ei ole omin silmin nähnyt ja omin korvin kuullut, tuskin jaksaa käsittää sen mahtavuutta. Vanhemmatkin eläjät, jotka ovat sen moneen kertaan nähneet, nousevat yöllä, kuulles-saan jäiden jyrisevän paukkeen, taaskin uudestaan sitä katsomaan. He yksinkertaisesti eivät voi nukkua; sillä valtava näytelmä panee lujimman-kin miehen mielen vapisemaan perustuksillaan. Haluaisin todella nähdä, mikä noissa kuvauksissa on runoutta ja mikä kouraantuntuvaa totta, ja senkin, olisiko mitään mahdollisuutta olemassa sellaiseen,että naisen mieli jäisi yapisematta siinä, missä miehen mieli tärisee kuin harpun bas-sokieli. Ihan perustusta vailla nämä jäidenlähtökuvaukset Kemijoesta ei-vät ole, sen minä tiedän. Sanotaanhan veden nousevan silloin viisi ja kuusi metriä tavallisesta tasostaan ja leviävän laajoille aloille, eikä au-rinko vielä silloin ole ehtinyt pehmittää jäitä täällä pohjoisessa poreille. Jonkinlainen väkivaltainen suoritus siinä on pakollinen.
Voi kuitenkin sattua, että jäidenlähdön näkeminen minun osaltani jää sa-manlaiseksi kuin juujärveläiseksi tuleminen. Mutta onhan jonkun toisen hyvä tietää, että täällä Suomessakin saattaa olla sellaista, joka on näke-misen arvoista ihan erikseen. Herrat, menkää hermovoimaanne mittaa-maan Kemijoen jäiden lähdöllä! Menkää kuulemaan jäiden jyrinää vaa-rojen keskellä. Jos te vapisematta sen kestätte, niin paljonhan te kes-tättekin. Ja saatte vielä sanoa olleenne "vaarojen" keskellä. Mutta, oi, mihin minä olen nyt eksynyt. Pelkosenniemelle on vielä pitkä matka, en-kä ole päässyt Luusuaankaan. Tässä on yritettävä toisemman kerran.
En pidä vain hévosmiehistä. Pidän hevosistakin. Sen arvaatte seuraa-vasta. Aikoinaan kuuluisan kemijärveläisen juoksijaoriin nimi on ollut Velho, niin minulle kerrotaan. Aika velho se ilmeisesti on ollutkin toisen sukupuolen seurassa. Jokaisen paremmanpuoleisen isäntämiehen niini-puisen talviluokan alla näet hulmuaa nyt Velhon jälkeläisen harja, kun vierasta ihmistä lennätetään kylästä toiseen. Olen vilpitön kun sanon, et-tä olen tuntenut nautintoa ollessani "velholaisen" reessä täkäläisillä tal-visilla taipalilla. Mutta pelkästään "nautinto"-sana ei tällä kertaa riitä. Olen ollut suorastaan yllättynyt, kun täällä "pimeässä pohjolassa, sum-massa Sariolassa", missä olin odottanut tapaavani vain poroja ja niiden lisäksi korkeintaan metsäajoissa lahmaantuneita, alati riipuspäin torkku-via, tuskin kesälläkään häntäänsä huiskauttavia ja ainiaaksi hirnumisen unohtaneita raakkeja, kun täällä näen hevosjalostusta, jonka tulokset tuntuvat jo vieraan saamissa kievarikyydeissä. Eihän hevosjalostus it-sessään kyllä ole mikään maailmanihme. Mutta täällä se on; toisin sa-noen se tekee sen vaikuksen. Kyllä se vain antaa paikkakunnan oloille niin tukevan leiman, että! Ja missä kerran on hevosjalostusta, on siellä sitten muutakin.

Kemijärven kunnan toimistotalo.

Talon isäntä poroineen.

Emäkartanon uusi rakennus.

Pelkosenniemen Kilpimaan talo.

Hautajaistilaisuus Pelkosenniemen Kairalassa.

Vanha koulurakennus Tapioniemellä.

Tapioniemen uusikoulu, jossa toimii neljä opettajaa.

Tapioniemen koulun väkeä.

Opettajat aikaa tappamassa Tapioniemellä.