Perä-Pohjolainen no 135. 24.11.1910:

Kirjekortti Kinisjärveltä.


Kun sanomalehdissä on selvää tehty vihtahousun vaelluksista ja Unarin uuden maantielinjan tutkimusmatkoista, niin ansaitsee tämä merkkita-paus valaisemista meikäläistenkin näköpiirin alalta. Täällä kerrotaan, et-tä tarkastus tapahtui erään unarilaisen kehoituksesta, vaan tämän kerto-muksen todenperäisyyttä en mene takaamaan. Kaikissa tapauksissa vihtahousu tarkastaessaan linjaa Lohinivasta Sodankylän rajalle päin saapui tällä matkallaan Kinisjärvellekin.

Ja hyvää vauhtia hän tulikin. Ensimmäiseen taloon tultuaan ampui ryöttä koiraa paistilihan paikoille, joten koirasta tuli vaivainen pitemmäksi ai-kaa. Kun emäntä huomasi, minkälainen matkustaja on kulussa, niin al-koi hän vihtahousua etsiä tulijain joukosta.

Ryöttä näet ei tullut yksin, vaan miesten muassa. Emätä löysikin etsittä-vän talon kivijalasta, ja kun emäntä on myrrysmummoja, niin nappasi hän piiloutuneen sinkki-ämpäriin ja lähti viemään nuotiotulelle kiireen kaupalla.

Vaan paholainen livahtikin ämpäristä tiehensä. Tässä rytäkässä se me-netti karttansa, joiden mukaan se Lapissa matkustelee. Ilman karttoja ja kirjoja vihtahousu osui sitten väärälle tielle, joka kiveliön läpi vei Sodan-kylää kohti.

Kuljettuaan noin 4 peninkulmaa kiukustui vihtahousu, kun tie oli kovin epätasaista. Vihapäissään oli se palkisen raja-aidan hakkaajan kirveen moukaroinut kiveen niin pahoin, että kirves meni piloille.

Tämän tepposen tehtyään vihtahousu palasi takaisin samaan taloon, josta oli koiran ampunut. Täällä houkutteli ovelalla puhetaidollaan kaikki kylän pyssymiehet, jopa pyssyttömätkin koiran ampujaksi. Ja niin syntyi sula sovinto.

Täältä livahti tuo pahuuden kylväjä ylipäähän kylää erääseen taloon, jossa pani isännän sellaiselle raivopäälle, että tämä repi kankaan pilalle ja haukkui muuatta naista, vaikka nainen oli kokonaan toisesta talosta.

Saapa kuulla, minkälaisen mellakan tämä vaarallinen matkailija aikaan saa toisessa kylässä. Minä luulen, että unarilaiset saavat olla siltä rau-hassa, jos se menee Kierinkiin, sillä siellä on sellainen kylä, jossa tällai-selle vieraalle annetaan sellaiset tervetuliaiset, ettei enää mieli tee toiste tulla.


Saku.

Perä-Pohjolainen no 136. 26.11.1910:


Kirje Unarista.

Harvoin ennen kirjoitettiin paikkakunnaltamme sanomalehtiin, sillä me olemme eläneet laillaan kuin erillään muusta maailmasta. Vaan viime aikoina kumminkin on nähty sanomalehdissä hiukan tietoja Unaristakin.

Se kaikki lienee sen henkilön ansiota, joka pani pirunsa kulkemaan mei-dän maantielinjaamme. Muuan kirjoittaja näet kertoi vihtahousun olleen tänne matkalla, vaan joutuneen välillä eksyksiin. Meidän toivomuksem-me oikeastaan olisikin, että semmoinen matkustaja ei kääntäisi nok-kaansa ollenkaan Unaria kohti.

Mitä itse tien suuntaan tulee, niin kyllä se pitäisi pysyttää paikallaan eikä olisi siis siirrettävä toiseen suuntaan tai sen mukaan kuin vihtahousun ja hänen henkiheimolaistensa matkat vaatisivat.

Jos muuten mainitun jutun keksijä tahtoo yleisön silmissä meitä unari-laisia mustata ja uskotella, että me olemme kuin pakanoita, joiden luo vihtahousulla oli sellainen hoppu, että tieltä eksyi, niin se ei ollut juuri kauniisti.

Sillä vaikka syrjäisen asemamme vuoksi olemmekin jääneet sivistys- ja edistyspyrinnöistä vähemmälle, niin kristinopin valkeus paistaa täälläkin ja jos jutun kertoja vastaisuudessa lähtee pimeyden ruhtinasta Unariin ohjaamaan, niin varokoon, ettei itsekin eksyisi vihtahousun harharetkille.

Vielä on sanomalehdissä hiukan pistelty meidän unarilaisten ahneutta sekä muita varjopuolio. Vaan asioilla on toinenkin puolensa. Mitä Hoo-perin äijän pussiin ja pussin pohjattomuuteen tulee, niin odotetaan kir-joittajalta selitystä siitä, onko sen haltijana yksi vai useampia henkilöitä.

Miettijä