T. H. J—i. / Metsästys ja kalastus 1.1.1912.

Yksinkertaista lohen ja siian pyyntiä Kemijoen Taivalkoskella.


Patopyynnin ohella on Kemijoen Taivalkoskella vielä varsin alkuperäi-nen, silti kuitenkin rotevalle ja lohen ja siian nousutavat tuntevalle pyy-dystäjälle melko tuottoisa lohen ja siian pyyntitapa käytännössä. Näitä arvokkaita jokikaloja pyydetään näet siellä myös yksinkertaisesti pitkä-vartisella lipolla (haavilla).

Lohien ja siikojen lipolla pyytäminen vaatii harjoittajaltaan sekä voimaa selkä-, vatsa- ja käsivarsilihaksissa että notkeutta, jotta lippo tulisi tar-peeksi nopeasti vedetyksi voimakkaasti juoksevassa koskivedessä. Näin ollen voisi tällaista pyyntiä ehkä suosittaa urheilijoillekin.

Pyyntipaikan valitsemisessa taasen on tarpeen melkoinen kokemus lo-hien ja siikojen nousutavoista sekä kosken erikoisuuksista. Tämän pai-kan valitsemisesta näet kokonaan riippuu, saadaanko lipolla lohia ja sii-koja taikka vain silkkaa vettä.

Lippoamispaikoiksi soveltuvat yksinomaan sellaiset paikat vuolaassa koskessa, johon nousuyrityksissään väsähtänyt lohi tai siika lyöttäytyvät hetkeksi lepäämään. Tällaisia kohtia ovat kallionkielekkeitten ja kivien takaiset pyörrevedet, elleivät ne ole ihan matalia, vahvimman koskivirran kyljessä.

Puheenalaisille paikoille Taivalkoskessa rakentavat kemiläiset (Alapaak-kolan kalastuskunta esim. vv. 1909 ja 1910) pienehkön lavan ja palkkaa-vat pari miestä vuoroonsa lavalta lippoa vetämään. Lippojat nostavatkin tuontuostakin aivan kuin kattilasta siikoja ja lohia, usein muhkeita, 10-12 kilonkin painoisia, vahvasti vastaan potkuttelevia merilohia.

Ylläoleva kuvamme esittää keskellä Kemijoen Taivalkoskea elokuulla 1910 ollutta lippoamislavaa ja siian saanutta lippojaa.