Yrjö Kortelainen.

Ylikyrön taiteilija.


Heidän talonsa oli kylän eteläpäässä, parisa­taa metriä toisista taloista. Se oli yh­tä harmaa, mutta matalampi, ja muita rakennuksia oli vain na-vetta ja aloitettu aitan kehä. Ahman kyn­sistä pelastunut poro oli pihassa, sa­moin koiranrakki. Sisällä istui emäntä, Mari, suu hymyssä piisin edes-sä penkillä ja nurkassa olevasta sängystä kiiluivat vällyn alta kahden po-jan silmät. Mari oli Oskarin sisar ja puhui yhtä laupiaalla ja tasaisella ää-nellä kuin veljensä.



Näytti siltä, että Marilta oli vahingossa unohtu­nut pääsiäissiivous teke-mättä, enkä ole varma oliko jouluksikaan tullut lattioita pestyksi. Olen kuullut mo­nen moittivan Maria siivottomaksi ja ryöttäiseksi, mutta jos ko-mento kelpaa hänelle ja Aukustille, mitä siinä on toisilla sanomista.


Tullessa olin huomannut Au­kustin nutukkaassa varpaiden koh­dalla sor-menpään kokoisen reiän ja ihmeekseni nähnyt punaisen var­paan sieltä tirkistelevän raitista ul­koilmaa. Tämä taitaa olla fakiiri­mieskin, arvelin it-sekseni. Aukusti oli kehunut Jussin tai­teellisia lahjoja ja olin utelias nä-ke­mään hänen töitään. Pöydällä oli joukko koulussa tehtyjä piirustuk­sia, ja näistä piti Aukustin mielestä näkyä Jussin lahjakkuus.



Minusta ne eivät olleet keskitasoa parempia eikä Jussi itsekään niitä no-teeran­nut kovin korkealle. Taitaa isä yliar­vioida poikansa taipumukset. Au­kusti tuntui laskeskelevan vain, mo­nenko viikon tai kuukauden peräs­tä ihmiset ryntäävät ostamaan Jus­sin maalauksia ja heillä aletaan rikas-tua ja lakataan köyhtymästä.


Tie­nasihan Outtakkakin maalaamalla, miksi ei sitten Jussi. Halusin näh-dä öljymaalauksia, sillä olin tilannut viime kesänä öljy­värit pojalle. Jussin öljy tekniikalla tekemät työt olivat vielä - tekisi mieli sanoa - töherryksiä. Niitä oli­kin vain pari kolme. Jussi valitti, et­tei hän osaa öljyväreillä maa-lata. Aukusti näytti seinällä olevaa pojan kuvaa, jossa olikin jotain itua, mutta toinen isompi, maisema, oli mieles­täni aivan avuton.

Ylikyrö v. 1932. Kuva: Mikkola Erkki. / Museovirasto.

Emma Kyrö pihalla Lilja ja Jussi Kelottijärven lasten Valden ja Selman kanssa, ovella Vieno Laakso.

Valittivat molem­mat, ettei ole pahvia, jolle maalata. Sanoin, että totta kai joka talossa on pahvia, margariinilaatikoita ja mui­ta' kassoja, joista voi kiskoa pahvia irti. Eikä aikaakaan, kun Aukusti oli purkamassa margarii-nilaatikkoa. Jussi maalarimestarina katseli pääl­tä, kun hanttimies teki ruumiillista roskatyötä.



Mari tarjoutui keittämään kahvia, mutta sanoin jo Oskarissa juo­neeni mahani täyteen. Mari ei pu­heen alkuun päästyään aikonut lo­pettaakaan, muisteli evakkomuisto­jaan. Sieltä olikin ikävät muistot jää­neet, kun van-hin poika oli pitänyt jättää Ruotsin multiin.


Mari-riepu suri vieläkin kuollutta poikaansa. Hän sanoi, ettei ollut käynyt Hetas­sa sen jälkeen, kun evakko matkalla oli sen kautta kulkenut. Koti-rakas oli Aukustin parempi puolisko, täy­tyy sanoa. Olin saanut Marista käsi­tyksen, että hän olisi vanhanpuolei­nen mummo, mutta hän olikin ilo­silmäinen enintään keski-ikäinen naisihminen. Naureskeli helposti ja hy-myili herttaisesti koko ajan.


Olin luvannut pitää jussille lyhy­en ja ytimekkään öljymaalauskurs­sin, jo-ten läksimme pääkylää kohti sopivaa aihetta etsimään. Aukusti esitteli kävellessämme kylän nähtä­vyyksiä. Oli vanhaa jalka-aittaa, oli savu-pirttiä, siis museotavaraa. So­vimme, että tulen Simonin kanssa kesällä vähintään viikoksi maalaa­maan ja valokuvaamaan.


Menimme Emman pirttiin. Väki oli sielläkin kotona. Jonkun aikaa talossa oltuamme Aukustin nuo­remmat pojat olivat kontanneet väl­lyn alta esille ja olivat nyt muka­namme. Emma oli karskipuheinen muori. Kysyi minul-ta, mitä mieltä olen kylästä. Sanoin, että täällä on kuin museossa käve-lisi.
- Joo, se on oikein sanottu, riemastui Emma.


En tiedä, tiesikö hän, millainen lai­tos museo on. Kaikki aidot ylikyrö­läiset - Aukusti ei kuulu heihin ­olivat sitä mieltä, että Ylikyrö on maailman vihe-liäisin asuinpaikka. Se on niin surkea kylä, ettei siellä kannata tehdä mi-tään, ei korjata huonetta, vaikka katto putoaisi pää­hän.


Kaikki he olisivat varmaan nauttineet kovin, jos olisin sitä oi­kein haukku-nut. Oli heille petty­mys, kun en sitä tehnyt. Eivät näyt­täneet oikein usko-van, kun sanoin ihastuneeni kylän näkymiin ja aiko­vani tulla kesällä maalaamaan niitä. En viitsinyt sanoa heille, ettei se ole kylän vaan kylä-läisten vika, kun ra­kennukset ovat hajoamassa ja kaik­ki paikat rempal-laan. Pitäkööt yliky­röläiset omat käsityksensä, minä pi­dän omani.


Emman tytär Lilja, joka elää »si­viliavioliitossa» Kelotti Johannek­sen kanssa ja asuu Emman talon toisessa asuttavassa huoneessa, oli myös kotona kahden lapsensa kans­sa. Toinen tytär, Aata, Ylikyrön mis­si, istui pirtin penkillä ja poltteli Työmiestä.


Molemmat tyttäret oli­vat isoja kuin hevosenpuolikkaat, mutta Lilja oli jo akoittunut. Aata oli oikein neidin näköinen, huivi somasti päälaelle sidot-tuna. Pyysin saada ottaa talonväestä kuvan. Aata nousi ja läksi pois tä-män kuultuaan. Muu väki toki jäi ja sain luvan. Kun rupesin tähtäämään kamerallani, nousivat seisomaan kuin kirkkoväki evankeliumia luettaes-sa. Komensin istumaan, koska ei ollut tämän juh­lallisempi toimitus kysy-myksessä.


Palasimme Oskariin ja siellä käskin Jussin maalata näköalan ikku­nasta. Siihen tuli Emman talo sekä joukko aittoja ja ulkorakennuksia. Joen ta-kaa näkyi vaara taustana ja kaiken yllä olivat harmaat pilvet.


Jussi ihmetteli siveltimiään näyttä­en, että niissä taisi olla jokin vika, kun ne maalaamisen jälkeen olivat kovettuneet niin, että olivat kuin rauta-naulat nyt.
- Etkö sinä pessyt niitä ollenkaan? kysyin häneltä.
-Pesin minä niitä kylmällä vedellä, vastasi Jussi.
- Olitpa pölöjänlainen poika, toruin Jussia. -Hanki nope­asti tärpättiä tai petroolia, ja ala liottaa pensseleitä.

Jussi totteli nöyrästi.


Näytin hä­nelle miten hiilellä piirretään en­sin, ja sitten aloitin maalaami-sen ja selitin samalla. Sitten komensin Jus­sin jatkamaan ja sinne jäi hän tuh­raamaan vielä lähtiessäni jatka­maan matkaa. Ei taitane tulla Jussin taulukaupan eteen jonoa vielä mo­neen vuoteen.


Oskarikin myönsi, että Aukusti oli ainoa mies kylässä, joka yrittää ja te-kee työtä. Kuului suunnittelevan toista työmaata ja sille lähtöä enti­sen työn vielä kestäessä. Mistä joh­tunee, etteivät rahat olleet tehneet pesää hänen kattonsa alle. Vaikka mistäpä minä tiedän, millainen Aukustin tai paremminkin Marin pankkitili oli.


Sanottiin Aukustin olevan tili- ja vastuuvelvollisen vaimollensa joka mar-kasta, jonka saanut ansaituksi. Ei suostunut Oskari ottamaan maksua jäkälästä, jota oli pyynnöstäni antanut porolleni. Aata toivotti:
-Hauskaa kevättä.

Oik. Aukusti, Jussi ja Eero Keinovaara.

Ylikyröläisiä vas. lukien Selma ja Valte sekä heidän äiti Lilja Kelottijärvi ja vanhimpana Emma Kyrö.

Mari Keinovaara.

Aata Kyrö, Emman Aata Ylikyröstä, Jussi ja Lilja Kelottijärven tytär Selma Kelottijärvi.

Saajo v.1932. Kuva: Erkki Mikkola. / Museovirasto.

Saajon isäntä Ottu ja nauravasilmäinen emäntä Helli poikansa kanssa.

Tie meni jonkin matkaa jo­kea ja nousi sitten itärannalle. Mat­kaa piti olla noin neljä kilometriä Saajoon, jossa sukupolvi sitten oli suomalaisuuden eteen työnnetty tu­kikohta. Saajon talo oli lähes kilometrin päässä joesta, länteen viettävällä rinteellä. Gabrielin rakennuttamat isot, Ylikyrön tyyliä olevat raken­nukset saksalainen oli polttanut maan tasalle.



Lieneekö muuta jää­nyt, muuta kuin Ketojärven kala­sauna, jossa edell-isenä kesänä vietin yön. Nyt asui taloa pojista ahkerin, Otto-niminen. Pojista kuului Kalle Aleksanteri asuvan Emman huone­miehenä Ylikyrös-sä ja toimivan sa­malla Aatan jarruna. Toinen asus­keli Raattamassa ja loput kaksi Otun tykönä kotipaikalla.


Hyvin otettiin vastaan Saajossa­kin. Ottu oli oikein juhlallisen nä­köinen. Emäntä oli Ketomellasta. Valitti olevansa vähän kipeä, mutta keitti vikke-lästi kahvin Vappu-tyttä­rensä opettajalle. Vappu vain ei sat­tunut olemaan kotona, oli Keto­nmellan Antin Ellin kanssa mennyt saman päivän aamu-na Raattamaan kylästelemään.